Kauppatieteilijä yritysmaailman huipulla

    Kauppatieteiden kandidaattiohjelma

    Talouselämä tarvitsee jatkuvasti asiantuntijoita, joilla on laadukas koulutus ja tuoreita ideoita. Koulutamme kauppatieteellisen alan asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä työskentelemään nopeasti muuttuvan ja kansainvälistyvän yritys- ja elinkeinoelämän haastavissa tehtävissä.

     

    Seuraava haku ohjelmaan 18.3.-1.4.2020


    3 hyvää syytä valita Vaasan kauppatieteet

    Menestyväksi bisnesosaajaksi.
    Liiketoimintaosaamiselle on yhteiskunnassa alati kasvava kysyntä. Koulutusohjelmaamme on kehitetty yrityselämän asiantuntijoiden kanssa vahvasti liike-elämän tarpeita vastaavaksi.
    Ole kansainvälisesti kilpailukykyinen.
    Meillä kohtaat opiskelijoita ja opettajia eri puolilta maailmaa. Voit lähteä maailmalle ja jopa opiskella tuplatutkinnon ulkomaisessa yliopistossa.
    Opetuksen huippua.
    Meillä on Suomen palkituin yliopistotason koulutus kauppatieteissä ja olemme yksi Suomen suurimmista kauppatieteellisen alan toimijoista. Saat asiantuntevaa ja laadukasta opetusta ja ohjausta.

    Opintojen eteneminen

    kauppatieteet2020

    Koe Vaasan kauppatieteet

    Työelämään valmis talousmaailman asiantuntija

    Kauppatieteen opinnot ovat sinua varten, jos olet innostunut

    • yrityksen liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä
    • matematiikasta ja laskelmien tuottamisesta yrityksen taloussuunnittelun tueksi
    • luovasta ja ihmisläheisestä työstä brändien, viestinnän ja markkinoinnin parissa
    • tutkimaan, mikä saa kuluttajan hankkimaan tietyn tuotteen tai palvelun
    • oikeudellisen asiantuntemuksen yhdistämisestä kauppatieteisiin
    • kansainvälisestä liiketoimintaympäristöstä ja kansainvälisyydestä
    • koti- ja ulkomaisista kansantalouksista ja niiden toiminnan selittämisestä

    Meiltä valmistuvat tunnetaan maailmalla kansainvälisinä ja työelämään valmiina liike-elämän asiantuntijoina. Saat valmiudet toimia nopeasti muuttuvan ja kansainvälistyvän yritys- ja elinkeinoelämän haastavissa johto- ja asiantuntijatehtävissä. Toimivat työelämäyhteydet tarjoavat mahdollisuuden hyödyntää opetuksessa todellisia talouselämän tilanteita. Tuemme opiskelijoitamme heidän tavoittessaan, esimerkiksi startup-yrittäjyydessä.

    Lisätietoja ohjelmasta, valintaperusteet, pisteytyksen ja valintakoekirjallisuuden näet Opintopolusta.


    Valmistuneiden tarinat

    Klaus Koskela

    Accountant

    Klaus Koskela

    Accountant

    Klaus Koskelan työpaikalla Wärtsilässä puhutaan päivittäin liki kolmeakymmentä eri kieltä. Monipuoliset työtehtävät taloushallinnon parissa sekä kansainvälinen...

    Samuli Manninen

    Co-founder

    Samuli Manninen

    Co-founder

    Vaasan yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi valmistunut ja vuoden alumniksi 2018 valittu Samuli Manninen luo uraa pakkausten internetiin keskittyvällä Magic Add...

    Heidi Saarinen

    HR Generalist

    Heidi Saarinen

    HR Generalist

    Heidi Saarinen valmistui ensin parturi-kampaajaksi ja ylioppilaaksi, sitten tradenomiksi ja parin vuoden kuluttua vielä kauppatieteiden maisteriksi. Vakituisen työpaikan hän...

    Inka Wirman

    Senior Account Manager

    Inka Wirman

    Senior Account Manager

    Inka Wirman opiskeli yliopistossamme markkinointia. Nykyisin hän työskentelee Splay Onella, jossa hän suunnittelee brändeille tubesisältöjä ja -kampanjoita.

    Yksi parhaista päätöksistä

    Jonnamaista-lifestyleblogia kirjoittava Jonna Leppänen opiskelee meillä kauppatieteitä.

    - Olen Helsingistä kotoisin, mutta yksi parhaista päätöksistäni on ollut lähteä muualle opiskelemaan. Vuodet Vaasassa ovat antaneet hirveästi! Päädyin hakemaan Vaasaan kuultuani kaupungista ja yliopistosta paljon hyvää tutuiltani. Voin todeta, että kaikki kuulemani pitivät paikkansa! Muistan Vaasa-vuosia hymy huulilla varmasti vielä kiikkustuolissakin!

     

    - Yrittäjänä pidän opiskeluja suuressa arvossa – ikinä ei tiedä minne tie tulevaisuudessa vie, joten tutkinto tuo minulle samalla tietynlaista turvaa. Olen myös useasti kuullut, kuinka monet työnantajat arvostavat Vaasan yliopistosta saatua tutkintoa – Vaasasta tulee kuulemma hyvää porukkaa.

     

    Lue lisää blogista


    Laadukasta ja joustavaa

    Kauppatieteiden yliopistonlehtori Maria Järlström ja maisteriopiskelija Pauliina Rintala kokevat yliopistomme opetuksen laadukkaaksi ja monipuoliseksi.

    - Opetus toteutetaan joustavasti ja käytännönläheisesti monipuolisia opetusmenetelmiä soveltaen.

    Järlströmin mielestä parasta opettamisessa on se, kun opiskelijasta välittyy aito oppimisen halu ja kyky haastaa itsensä. Onnistunut opetustilanne rakentuu monipuolisesta vuorovaikutuksesta opiskelijoiden ja opettajan välillä.


    Apua aina tarjolla

    Kauppatieteiden opiskelija Napoleon Paajasen ja professori Sami Vähämaan mielestä yliopistossamme opettajilta saa apua aina, kun sitä tarvitsee.

    - Meillä on korkeatasoista opetusta ja tutkimusta. Meillä on hyvät ja innostuneet opettajat, ja Suomen hienoin kampus, Sami kertoo.


    Ilolla uuteen kaupunkiin

    Älä vertaa itseäsi muihin ja löydä itsellesi oikea tapa lukea”, vinkkaa talousoikeuden opiskelijamme Julia Järvinen hakijoille.

    Opiskelujen perässä uuteen kaupunkiin muuttamista ei Julian mielestä tarvitse jännittää. ”Lähes kaikki ovat täysin samassa tilanteessa! Osallistu rohkeasti ensimmäisten viikkojen tapahtumiin ja pidä hymy huulilla, niin pärjäät varmasti”.


    Sinusta voi tulla

    • toimitusjohtaja
    • talousjohtaja
    • sijoitusasiantuntija
    • brändijohtaja
    • markkinointipäällikkö
    • rahoituspäällikkö
    • tilintarkastaja
    • sisäinen tarkastaja
    • henkilöstöpäällikkö
    • markkina-analyytikko
    • osakemeklari
    • myynti-insinööri
    • suunnittelija
    • projektipäällikkö
    • controller
    • kehitysjohtaja
    • tuotekehysinsinööri
    • laatupäällikkö
    • tutkija
    • network designer
    • sourcing manager

    Hae ohjelmaan

    Eri hakuväylien tarkat valintaperusteet näet Opintopolku.fi-palvelusta.

    Siirry Opintopolkuun

    Valintaperusteet lyhyesti

    Laajemmat tiedot näet Opintopolusta ja www.kauppatieteet.fi. Vaasan yliopisto on mukana kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa yhdessä muiden kauppatieteellisen alan korkeakoulujen kanssa.

    270 (joista ensikertalaisia 70 %)

    1. Todistusvalinta (162 aloituspaikkaa, vain ensikertalaisille)
    Voidakseen tulla valituksi todistusvalinnassa, hakijan on saatava vähintään 77 todistuspistettä. Olet mukana todistusvalinnassa, jos olet suorittanut matematiikan (joko pitkä tai lyhyt) kokeen hyväksytysti.

    2. Valintakoevalinta
    (108 aloituspaikkaa, ensikertalaisille 27 paikkaa)

    Todistusvalinnan pisteytys

    Todistusvalinnan pisteet lasketaan kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan verkkosivuilla olevan pisteytystaulukon mukaan. Todistuspisteiden maksimimäärä on 154 ja todistusvalinnassa on saatava vähintään 77 pistettä. Olet mukana todistusvalinnassa, jos olet suorittanut matematiikan (joko pitkä tai lyhyt) kokeen hyväksytysti.

    Hakija voi saada pisteitä viidestä aineesta:

    • Äidinkieli
    • Matematiikka (pitkä tai lyhyt)
    • Hakijalle parhaat pisteet tuottava kieli
    • Kaksi hakijalle parhaat pisteet tuottavaa ainetta

    Jos hakijalta puuttuu jokin edellä mainituista aineista, ei hän saa siitä pisteitä. Hänet kuitenkin otetaan huomioon todistusvalinnassa. Yhdestä aineesta voi saada pisteet vain kerran. Esimerkiksi matematiikasta voi saada pisteitä vain pitkästä tai lyhyestä matematiikasta. Hakija voi saada pisteitä usemmasta eri kielestä.

    Eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB), International Baccalaureate-tutkinto (IB) sekä Suomessa suoritetut Reifeprüfung (RP) -tutkinto ja Deutsche Internationale Abitur (DIA) -tutkinto pisteytetään todistusvalinnassa suomalaisen ylioppilastutkinnon tapaan. Lisätietoa löytyy kauppatieteet.fi -sivuilta.

     

    Valintakokeen pisteytys

    Voidakseen tulla hyväksytyksi valintakoevalinnassa, hakijan on osallistuttava valintakokeeseen. Valintakoe arvostellaan samalla tavalla kaikkien yhteisvalinnan hakukohteiden valintoja varten. Valintajärjestys määräytyy valintakoepisteiden perusteella.

    • Valintakoe järjestetään tiistaina 2.6.2020 klo 12.00-15.00.

    Valintakokeen avulla pyritään mittaamaan talouselämään liittyvän tiedon omaksumiskykyä ja taitoa soveltaa sitä.

    Valintakoe perustuu seuraaviin lukion opetussuunnitelman mukaisiin oppimääriin:

    sekä kokeessa mahdollisesti jaettavaan aineistoon.

    Hakija voi valita, millä koepaikkakunnalla osallistuu valintakokeeseen. Hakija ilmoittaa sitovasti koepaikkansa hakulomakkeella Opintopolussa.

    Lisätietoa Vaasan koepaikasta

    Kysy hakemisesta ja opinnoista

    Hakijapalveluista voit kysyä muun muassa hakukelpoisuuteen, hakuaikaan, valintaperusteisiin, pääsykokeisiin ja valinnan tuloksiin, opiskelupaikan vastaanottamiseen, opintojen aloittamiseen ja yliopistoon kirjoittautumiseen liittyviä kysymyksiä.


    Vaasan yliopisto, Hakijapalvelut
    sähköposti: hakijapalvelut(at)univaasa.fi
    puh: 029 449 8005

    Luotsi 1.krs,
    PL 700, 65101 Vaasa

    Opiskelun ja opetuksen palveluiden henkilökunnalta saat neuvoja opiskelijavalintaan, tutkinnon sisältöihin ja esimerkiksi aikaisempien opintojen hyväksilukemiseen liittyvissä asioissa. Heihin voit olla yhteydessä koulutusohjelman toiminnan suunnitteluun, opetusjärjestelyihin ja ohjelman kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä.

    Koordinaattori

    puh: 029 449 8162

    sähköposti: neuvonta.kauppatieteet(at)univaasa.fi