Pauliina Ainasoja ei tiennyt vielä opintojen alussa, mitä tulisi tekemään työkseen. Viestintätieteiden opiskelu kuitenkin inspiroi ja antoi suuntaa, ja Ainasoja päätyi työllistämään itsensä yksityisyrittäjänä.

    Mitä opiskelit Vaasan yliopistossa?

    Opiskelin Vaasan yliopistossa viestintätieteitä, maisteriohjelmassa suuntauduin digitaaliseen mediaan. Aloitin syksyllä 2013 ja valmistuin joulukuussa 2018. Alun perin olen kotoisin hieman pohjoisempaa Oulusta.

    Mitä muistat hyvällä opiskeluajoistasi?

    Hyvällä muistelen erityisesti ystäviä, joiden kanssa kasvettiin yhdessä opiskelun aikana ja vietetään edelleen tiiviisti aikaa yhdessä. Myös mielenkiintoiset ja työmääriltään suuret kurssit ovat jääneet mieleen.

    Mitä teet työksesi?

    Olen tällä hetkellä yksityisyrittäjä Eloisa Visuals –nimisessä yrityksessäni. Teen monenlaista sisällöntuotantoa, mutta päätuotteitani ovat erilaiset videot, valokuvat ja markkinointikampanjat. Työhöni kuuluu paljon monenlaista, kuten kuvauksia, editointia, palavereita asiakkaiden kanssa, tarjousten laatimista ja sisältöjen suunnittelua. Päivät ovat siis melko erilaisia, eikä minulla ole varsinaisia työaikoja.

    Mikä työssäsi on parasta? Entä ikävintä? Huippukohtia työssä?

    Parasta on se, että saan tehdä juuri sitä mitä haluan, ja kehittää omaa yritystäni juuri siihen suuntaan, kuin itse haluan. Huippuhetkiä ovat asiakkaiden kanssa yhdessä tehdyt oivallukset esimerkiksi sisältöjen suunnittelupalavereissa ja kuvauksissa onnistuessa. Ikävää on välillä se, että teen työtä loppupeleissä aika paljon yksin, sekä yrittäjyyden tuomat riskit. Toistaiseksi työtä on kuitenkin riittänyt onneksi enemmän kuin ehtii tekemään!

    Tärkein oivalluksesi tai oppisi yliopistossa?

    Isojen kokonaisuuksien hallinta ja kyky kriittisempään ajatteluun. En opintojen alussa osannut yhtään sanoa, mikä minusta valmistumisen jälkeen tulisi, joten koen myös saaneeni opinnoista inspiraatiota sekä rohkeutta lähteä kulkemaan omaa polkuani yrittäjänä!

    Pauliina Ainasoja

    Opinnot: filosofian maisteri 2018, viestinnän monialainen maisteriohjelma, digitaalisen median suuntautumisvaihtoehto.

    Työ: yrittäjä, Eloisa Visuals

    Julkaistu 21.03.2019.

    Takaisin