Vuoden liikemieheksi valittu Mika Sutinen rakensi Mustista ja Mirristä Pohjoismaiden suurimman lemmikkieläintarvikkeiden ketjun. Kipinä yrittämiseen tarttui Vaasan yliopiston yrittäjyyskursseilta.

    Mitä opiskelit Vaasassa?

    Opiskelin kauppatieteitä ja valitsin laskentatoimen pääaineeksi, koska sitä tarvitaan aina liike-elämässä. Olin ennättänyt tehdä jo kaikenlaista ennen opintoja, joten halusin valmistua mahdollisimman nopeasti. Sosiaalinen elämä jäi ehkä vähemmälle kuin opiskelijalla keskimäärin.

    Millaisia eväitä opinnot antoivat yrittäjäpolulle?

    Opintojen merkitystä on vaikea arvioida, mutta jossakin vaiheessa mukaan tarttui intohimoinen asenne yrittämiseen. Jukka Vesalaisen vetämillä yrittäjyyden kursseilla oli iso merkitys yrittäjäkipinän syttymiseen.

    Vedit pitkään Mustia ja Mirriä, josta kasvoi Pohjoismaiden suurin lemmikkieläintarvikkeita myyvä ketju. Mikä on kasvun salaisuus?

    Menestyksen on ratkaissut ennen muuta hyvä porukka. Olemme onnistuneet rekrytoimaan intohimoisia ihmisiä, jotka omilla osa-alueillaan vievät kokonaisuutta eteenpäin.

    Lisäksi olemme uskaltaneet tehdä asioita toisella tavalla kuin kilpailijat. Perinteisesti vähittäiskauppa ostaa tavaran tukkukaupoilta, mutta me hankimme tuotteet suoraan tehtaalta ja hallitsemme näin koko arvoketjua.

    Isoja asioita ovat olleet myös omat tuotemerkit ja pitkäjänteinen brändin rakentaminen. Lisäksi olemme laittaneet todella paljon painoa asiakaspalvelun parantamiseen. Siihen on mennyt iso osa myynnistä saaduista katteista.

    Jätit äskettäin Musti ja Mirrin toimitusjohtajan tehtävät, mutta jatkat hallituksessa. Mihin keskityt jatkossa?

    Toimin pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersin industrial partnerina. Tehtäväni on parantaa sijoitussalkussa olevien yhtiöiden omistaja-arvoa ja olla mukana myös uusissa hankkeissa.

    Lisäksi toimin noin kymmenen yrityksen hallituksessa joko puheenjohtajana tai jäsenenä. Nautin hallitustyöstä aivan älyttömästi. Olin itse lähes 20 vuotta toimitusjohtajana ja nyt voin hyödyntää tätä kokemusta kollegojen sparraamisessa.

    Mikä yrittämisessä on ollut antoisinta?

    Olen nauttinut työn tulosten mitattavuudesta ja siitä, että menestyminen edellyttää jatkuvaa uudistumista. Asiakkaat ja kilpailijat asettavat päivittäin haasteita, joiden ratkaisu vaatii koko ajan uusien asioiden opettelua.

    Olisi kaksinaismoralistista väittää, etteikö yrittäjyys olisi ollut myös taloudellisesti palkitsevaa. Pääsin kuitenkin jo varsin varhaisessa vaiheessa tilanteeseen, jossa rahaa ei tarvitse enää ajatella. Se on ollut helkkarin vapauttava tunne. Voi tehdä entistä enemmän sellaisia asioita, jotka oikeasti kiinnostavat.

     

    Mika Sutinen

    Opinnot: Kauppatieteiden maisteri 1990, pääaine laskentatoimi.

    Työ: Konsultoi opintojen jälkeen yrityksiä, jotka siirsivät tuotantoaan Aasiaan. Siirtyi asiakkaana olleen lemmikkieläinyritys Keroxin johtoon ja osakkaaksi. Parin mutkan jälkeen yrittäjän ura jatkui Mustin ja Mirrin toimitusjohtajana ja osakkaana. Jätti yrityksen operatiiviset tehtävät 2017 ja keskittyy nyt hallitusammattilaisen työhön. Suomen liikemiesyhdistys, Aalto-yliopisto ja Kauppalehti valitsivat Sutisen vuoden liikemieheksi 2017.

     

    Teksti: Matti Remes
    Kuva: Iita Sillanpää

    Julkaistu 16.04.2018.

    Takaisin