Yliopistojen perinteiset valintakokeet korvataan koronavirustilanteen takia tänä keväänä muun muassa etänä suoritettavilla kokeilla ja todistusvalinnan laajentamisella. Kaikki Vaasan yliopiston valintakokeet ovat kaksivaiheisia. Kokeissa hyödynnetään sähköisiä järjestelmiä, joiden kautta voidaan esimerkiksi järjestää suullisia kokeita tai palauttaa tehtäviä.

    − Järjestelyillä varmistetaan, että eri hakijaryhmät voivat tavoitella opiskelupaikkaa. Osalla aloista todistuksen perusteella valittujen määrää kasvatetaan, mutta kokonaan todistusvalintaan ei siirrytä. Yliopistot ovat yhdessä linjanneet, että pelkästään itsenäisesti tehdyllä etäkokeella opiskelijoita ei voida valita. Jos etäkoetta käytetään, täytyy valinnassa olla lisäksi valvottu toinen vaihe, kertoo Vaasan yliopiston vararehtori Annukka Jokipii.

    Varsinaiset valintakokeet ovat monissa hakukohteissa kaksivaiheisia. Ensimmäisessä vaiheessa kokeet järjestetään etänä sähköisillä järjestelmillä. Fyysistä läsnäoloa edellyttäviä valintakokeita voidaan järjestää valinnan toisessa vaiheessa, mikäli epidemiatilanne sen sallii. Tartunnan riskiä pyritään minimoimaan tilajärjestelyin ja pitämällä huolta hygieniasta.

    Vaasan yliopiston valintakokeiden ohjeet verkkosivuilla

    Vaasan yliopiston verkkosivuille on koottu uudet päivitetyt ohjeet valintaperusteista ja valintakokeista. Tarkemmista järjestelyistä tiedotetaan hakijoille myöhemmin.

    Vaasan yliopiston kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan valitaan laajennetun todistusvalinnan kautta 80 prosenttia hakijoista aikaisemman 60 prosentin sijasta. Loput aloituspaikoista täytetään kaksivaiheisen valintakokeen kautta. Ensimmäinen vaihe suoritetaan sähköisesti 2. kesäkuuta. Ensimmäisen vaiheen perusteella hakijat kutsutaan toiseen vaiheeseen, joka järjestetään 16. kesäkuuta. Kokeen toinen vaihe järjestetään joko sähköisesti tai yliopiston järjestämissä tiloissa terveys- ja turvallisuusmääräyksiä noudattaen.

    Tekniikan kandidaatin tutkintoon haetaan tekniikan alojen DIA-yhteisvalinnassa. Todistusvalinnan osuutta nostetaan siten, että todistuksen perusteella täytetään 80 prosenttia aloituspaikoista aikaisemman 70 prosentin sijaan. Tekniikan alan ensimmäisen vaiheen karsiva esivalintakoe järjestetään etänä 28. toukokuuta. Ensimmäisen vaiheen perusteella osa hakijoista kutsutaan varsinaiseen valintakokeeseen, joka on 12. kesäkuuta.

    Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen opintoihin todistusvalinnan osuutta nostetaan 80 prosenttiin aloituspaikoista aikaisemman 60 prosentin sijaan. Kaksivaiheisen valintakoevalinnan ensimmäinen vaihe järjestetään etänä sähköisenä kokeena 1. kesäkuuta. Toinen vaihe järjestetään etäkokeena noin kahden viikon kuluttua ensimmäisestä kokeesta.

    Viestintätieteiden kandidaattiohjelmassa todistusvalinnan osuus säilyy alkuperäisessä 51 prosentissa. Kaksivaiheisen valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään etäkokeena 1. kesäkuuta. Toiseen vaiheeseen valitut tekevät kokeen etäkokeena tai yliopiston järjestämissä tiloissa 17. kesäkuuta.

    Vaasan ja Tampereen yliopistoilla on hallintotieteiden alalla yhteisvalinta. Todistusvalinnan osuus yhteisvalinnassa säilyy alkuperäisessä 51 prosentissa. Valintakoe on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa hakijat suorittavat etänä sähköisen valintakokeen 27. toukokuuta. Ensimmäisen vaiheen perusteella osa hakijoista etenee toiseen vaiheeseen, joka järjestetään 4. kesäkuuta.

    Lisätietoja:

    Vaasan yliopiston vararehtori Annukka Jokipii
    annukka.jokipii (at) univaasa.fi
    p. 029 449 8482

    Kysymyksiä ja vastauksia yliopistojen opiskelijavalinnasta Unifin verkkosivuilla

    Uudet pävitetyt valintaperusteet:

    univaasa.fi/hakijat/tietoa/uudet_paivitetyt_valintaperusteet/

    Julkaistu 30.04.2020.

    Takaisin