Tänä keväänä Vaasan yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 405 opiskelijaa. Näiden lisäksi kevätlukukaudella Vaasan yliopistosta valmistui 289 kandidaattia sekä kahdeksan tohtoria.

    Vaasan yliopisto juhlisti tuoreita maistereitaan ja diplomi-insinöörejään torstaina 18. kesäkuuta publiikissa, joka tänä vuonna vallitsevan tilanteen vuoksi järjestettiin etäyhteyksien kautta. Publiikkiin osallistui 200 valmistuvaa opiskelijaa sekä heidän läheisiään.

    18. kesäkuuta Vaasan yliopistosta todistuksensa sai 223 valmistunutta maisteria ja diplomi-insinööriä. Kandidaatintutkinnon kesäkuussa suoritti 109 opiskelijaa. Kansainvälisiä opiskelijoita maisterin tutkinnon suorittaneista kevätlukukaudessa oli noin kuusi prosenttia.

    Opiskelijat suorittivat kaksiportaisen tutkintojärjestelmän mukaisesti ensin alemman eli kandidaatintutkinnon ja sen jälkeen ylemmän eli maisteri- tai diplomi-insinööritutkinnon.

    Publiikki on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä yliopiston yhteinen valmistuneiden juhla, jossa jaetaan tutkintotodistukset valmistuville opiskelijoille. Ohjelmaan sisältyy yliopiston rehtorin ja akateemisten yksiköiden dekaanien puheet sekä apurahojen jako ansioituneille opiskelijoille.

    Lisätietoja:

    Assistentti, Elisa Ylikoski, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8350, sähköposti: elisa.ylikoski(a)univaasa.fi

    Julkaistu 18.06.2020.

    Takaisin