Kysyimme Vaasan yliopiston sähkötekniikan professorilta Hannu Laaksoselta joulun sähkönkulutuksesta. Laaksonen itse välttää jouluna ylikuormitusta ja lataa omia akkujaan keskiteholla.

    Kuinka kovilla sähköverkko on joulun aikana, kun kinkkua ja laatikoita paistetaan ja vielä saunakin lämpiää melkein joka kodissa?

    - Tämä toki näkyy sähkönkulutuksen kasvuna, mutta suuri merkitys kokonaiskulutukseen ja sähköverkkojen kuormitukseen on ulkolämpötilalla, joka vaikuttaa lämmitykseen tarvittavan sähköenergian määrään. On iso ero, onko lämpötila nollassa vai onko kova pakkanen.

    Mitä kukin voisi tehdä sen eteen, että sähkönkulutus pysyisi kohtuullisena? Pitääkö luopua lanttulaatikon paistamisesta tai jouluvaloista?

    - Pienasiakkaille olisi oltava tarjolla enemmän erilaisia ratkaisuja, jotka perustuvat uusiutuvien ja kestävien energiantuotantomuotojen hyödyntämiseen. Älykkäiden hallintajärjestelmien avulla kulutusta voidaan ohjata automaattisesti halutuissa rajoissa, ilman että kuluttajan tarvitsee koko ajan tarkkailla sitä.

    - Tulevaisuudessa yksilöllisten tarpeiden täyttäminen on entistä merkittävämpää samalla kun täytetään koko sähköenergiajärjestelmän joustotarpeet sekä yhteiskunnan tasolla ilmasto- ja ympäristötavoitteet.

    Onko sähkö kalliimpaa, jos tulee iso sähkönkulutuspiikki?

    - Riippuu, millainen sähkösopimus asiakkaalla on eli kiinteähintainen vai vaihtelevaan sähköpörssin tuntihintaan sidottu sopimus. Jos asiakkaalla on sähköpörssin tuntihintaan sidottu sopimus, sähkönkulutuspiikin takia sähkö voi olla keskimääräistä kalliimpaa.

    Miten sähköjärjestelmää voidaan kehittää, jotta energiaa riittäisi myös kulutushuipuissa?

    - Oleellisessa osassa ovat erityyppiset joustoresurssiratkaisut. Eli esimerkiksi siirtoverkoissa tarvitaan enemmän tasa- ja vaihtosähköyhteyksiä eri maiden välille sekä myös säätilasta riippumatonta mahdollisimman ympäristöystävällistä ja joustavaa tuotantoa.

    - Tarvitaan myös markkinapaikkoja pienasiakkaiden joustoresursseille sekä entistä enemmän niin sanottua sektorikytkentää eri energiajärjestelmien (sähkö, lämpö, liikenne) kesken. Kun esimerkiksi tuulivoimantuotantoa on yli tarpeen, voisi sitä energiaa varastoida lämpövarastoon.

    - Joustoresurssien markkinapaikkaa pilotoimme FLEXIMAR-hankkeessamme yhdessä VTT:n kanssa. Ideana on, että pientoimijat voisivat osallistua sähköjärjestelmän tai jakeluverkon hallintaan ohjaamalla kulutustaan automaatiojärjestelmien avulla. Näin asiakkaat voisivat tulevaisuudessa pienentää sähkölaskuaan samalla kuin myös muut osapuolet hyötyvät.

    Mikä on energiavarastojen rooli nyt ja tulevaisuudessa?

    - Sekä sähkö- että lämpövarastojen power-to-x-ratkaisuiden merkitys kasvaa koko ajan samalla kun uusiutuvan, sääolosuhteiden mukaan vaihtelevan energiantuotannon määrä kasvaa.

    - Energiavarastojen määrä lisääntyy koko ajan, ja esimerkiksi Vaskiluodossa Vaasassa otetaan ensi vuonna käyttöön suuri lämpövarasto osana Vaasan Sähkön kaukolämpöjärjestelmää.

    Miten sähköisesti sähkötekniikan professori viettää joulua?

    - Ylikuormitusta välttäen lataan omia akkujani rauhallisesti keskiteholla perheen ja sukulaisten seurassa. Ehkä myös luen Remeksen Jäätyvän Helvetin uudelleen ja varaan sen jälkeen riittävästi takkapuita autotalliin.

    Tiina Rantakoski

    Julkaistu 20.12.2019.

    Takaisin