Kansainvälisyys

Monta tapaa olla kansainvälinen

Monet nykypäivän haasteista eivät tunne rajoja, vaan niihin tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä. Kansainvälinen toimintamme vaikuttaa olennaisesti yliopiston kaikkiin keskeisiin osa-alueisiin, koulutukseen, tutkimukseen ja vaikuttavuuteen. Toimimme aktiivisesti kansainvälisissä ja kotimaisissa huippututkimuksen ja koulutuksen verkostoissa ja kumppanuuksissa.

Olemme kansainvälinen yhteisö

Olemme panostaneet kansainvälisiin rekrytointeihin vahvasti. Opetus- ja tutkimushenkilöstöstämme 30 % on ulkomaalaisia. Panostamme erityisen paljon henkilöstömme opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksiin ulkomailla sekä ulkomaalaisen henkilöstön rekrytointiin.

Yhteisömme jäsenet vierailevat, kouluttautuvat ja työskentelevät tiedeyhteisöissä ja yrityksissä eri puolilla maailmaa uransa eri vaiheissa. Edistämme tutkimustoimintamme kansainvälisyyttä panostamalla kansainvälisiin tutkimusverkostoihin, korkeatasoisiin kumppanuuksiin ja tutkijaliikkuvuuteen. Suurin osa tutkimuksestamme julkaistaan kansainvälisillä julkaisufoorumeilla. 

kv

Ovet auki maailmalle

Kansainvälisen kokemuksen merkitys on kasvanut niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Kaikkiin yliopistossamme suoritettaviin tutkintoihin on sisällytetty kansainvälistymisopintoja eri muodoissa. Kannustamme opiskelijoitamme lähtemään vaihtoon ja ulkomaisiin yrityksiin kesäharjoitteluun.

Teemme yhteistyötä yli 200 yliopiston kanssa yli 40 maassaVuosittain reilut 200 opiskelijaa viettää lukukauden tai -vuoden ulkomailla opiskellen tai työskennellen. Meille tulee noin 200 vaihto-opiskelijaa vuosittain ja yli 100 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa aloittaa englanninkielisissä maisteriohjelmissamme. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden osalta olemme panostaneet kotimaisten kielten kielitaidon kehittämiseen, työelämäyhteyksiin ja harjoittelumahdollisuuksiin Pohjanmaan alueella.

Kansainvälinen vaihto

Kansainväliset yhteistyöohjelmat ja -verkostot

Vaasan yliopiston on mukana monissa kansainvälisissä yhteistyöohjelmissa ja -verkostoissa.
Alla on listattu näistä tärkeimmät.

Image
ErasmusPlus


Erasmus+ korkeakoulutukselle on Euroopan unionin vaihto- ja yhteistyöohjelma korkeakouluille vuosille 2014–2020. Sen avulla tuetaan eurooppalaisten korkeakoulujen yhteistyötä sekä korkeakoulujen välistä opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuutta.

Erasmus Policy Statement

Image
Nordplus


Pohjoismaiden ministerineuvoston Nordplus-ohjelmien tavoitteena on vahvistaa Pohjoismaiden koulutusyhteistyötä, tukea alan innovaatioita ja elinikäistä oppimista sekä lisätä kiinnostusta pohjoismaisiin kieliin ja kulttuuriin.

Image
Magna carta


Magna Charta Universitatum on julistus (v. 1988), jonka allekirjoittaneet yliopistot sitoutuvat noudattamaan julistuksen periaatteita ja eurooppalaisen yliopiston perinteitä sekä vahvistamaan yliopistojen keskinäistä yhteistyötä.

Image
EUA


EUA - The European University Association (EUA) tukee ja edistää eurooppalaisten yliopistojen etuja. EUA:han kuuluu 850 yliopistoa 47:stä maasta. EUA on keskeinen toimija Bolognan prosessin toimeenpanossa ja EU:n korkeakoulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan muotoilussa. 

Image
EFMD


EMFD – the European Foundation for Management Development on kansainvälinen liikkeenjohdon kehittämiseen tähtäävä verkosto, johon kuuluu n. 800 organisaatiota 80:stä maasta. EMFD tarjoaa foorumin liikkeenjohtoa koskevan tiedon, tutkimustulosten, innovaatioiden ja hyvien käytäntöjen vaihtoon. 

Image
ACA



ACA (Academic Cooperation Association) on kansainvälisen korkeakouluyhteistyön ajatushautomo. ACA:n toimintaan kuuluvat tutkimukset ja analyysit, evaluoinnit, konsultointi, jäsentensä tukeminen sekä julkaisutoiminta. Sen tavoitteena on edistää eurooppalaisen korkeakoulujen uudistamista ja kansainvälistymistä.

Image
IAU


IAU International Association of Universities on UNESCOn alaisuudessa toimiva yhdistys. Sen tavoitteena on edistää tietämystä, korkeakoulutusta ja tutkimusta, vahvistaa korkeakoulujen keskinäistä solidaarisuutta ja yhteistyötä, ylläpitää tutkimuksen ja mielipiteen vapautta korkeakouluissa sekä edistää opiskelijoiden, tutkijoiden ja korkeakoulujen henkilöstön tasavertaisia mahdollisuuksia ja menestystä.

Image
OECD



OECD Higher Education Programme (IMHE) on korkeakoulutuksen ammattilaisten kansainvälinen foorumi kokemusten vaihtoon ja jakamiseen. IMHE:n toimintaan sisältyy korkeakoulupolitiikan seuranta ja analysointi, tiedon keruu sekä ideoiden ja kokemusten vaihto.

Image
HR Excellence


HR Excellence in Research on Euroopan komission myöntämä tunnustus yliopistoille, jotka noudattavat hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Tunnus kertoo, että Vaasan yliopisto noudattaa toiminnassaan periaatteita, jotka on kirjattu Euroopan komission Tutkijoiden eurooppalaiseen peruskirjaan ja Säännöstöön tutkijoiden työhönotosta.