Vaasan yliopiston uudet opiskelijat on valittu

Vaasan yliopistossa aloittaa syksyllä yhteensä yli 1000 uutta opiskelijaa.

Vaasan yliopistoon haki kevään kandidaattiohjelmien yhteishaussa yhteensä 5 961 hakijaa, joista hyväksyttiin opiskelijoiksi 641. Sisäänottomäärää lisättiin 120 aloituspaikalla, joka on noin viidenneksen kasvu sisäänottomäärässä. Hakemusmäärä kasvoi kokonaisuudessaan tänä keväänä lähes 13 prosenttia ja nousi lähes kaikissa kandidaattiohjelmissa.

Kandidaattiohjelmien aloituspaikoista 70 prosenttia oli varattu ensikertalaisille hakijoille. Vaasan yliopistossa on tarjolla kandidaattiohjelmia kauppatieteissä, tekniikassa, hallintotieteissä ja viestintätieteissä. Korkeakoulujen valintauudistuksen mukaisesti iso osa opiskelijoista valittiin ylioppilastodistuksen perusteella, loput opiskelupaikat täytettiin valintakokeiden perusteella.

Uusia opiskelijoita on valittu kevään aikana lisäksi suomenkielisiin ja kansainvälisiin maisteriohjelmiin ja tohtoriohjelmiin aikaisemman korkeakoulututkinnon perusteella.

Kaikkiin akateemisiin yksikköihin voi hakea tutkinto-opiskelijaksi ilman valintakoetta myös avoimen yliopiston väylän kautta. Avoimen väylän kautta hakeneita valittiin tänä vuonna yhteensä 32. Vaasan yliopisto kehittää edelleen vaihtoehtoisia väyliä yliopistoon.

Ilman opiskelupaikkaa jääneille avoin yliopisto tarjoaa monia mahdollisuuksia. Kauppatieteistä kiinnostuneille yksi vaihtoehto on Vaasa Gateway, jossa suorittamalla 56 opintopisteen edestä kauppatieteiden opintoja vuoden aikana tietyin kriteerein voi saada paikan tutkinto-opiskelijana. Lisäksi avoin yliopisto tarjoaa monipuolisesti kandidaattitutkintoihin sisältyviä opintojaksoja ja -kokonaisuuksia.

– Tulevaisuudessa tarvitaan erilaisilla vahvuuksilla olevia osaajia työelämään, ja eri väylät lisäävät tätä monipuolisuutta. Tulevaisuuden tarpeisiin vastaa myös kandiuudistuksemme, joka tarjoaa useita oppiaineita yhdistäviä, joustavasti opiskeltavia moduuleja, vararehtori Annukka Jokipii muistuttaa.

Palosaaren kampus avautuu 17. elokuuta. Vanhemmat vuosikurssit ja jatko-opiskelijat opiskeleva pääosin etänä. Ensimmäisen vuoden opiskelijat tulevat opiskelemaan pääosin kampuksen tiloissa.

– Yhteisöllisyys ja ryhmäytyminen ovat erityisen tärkeitä uusille opiskelijoille, joten pääsy kampukselle on onneksi mahdollista pandemiatilanteen niin salliessa, Jokipii sanoo.

Koronavirustilanteen takia massaluennot ja yli 50 henkilön opiskelutilanteet korvataan etäluennoilla ja pienryhmätoiminnalla.

Kaikki yhteishaussa hakeneet saavat tiedon valinnan tuloksesta sähköpostitse sekä Oma Opintopolku -palvelusta. Nyt opiskelupaikan saaneiden on ilmoitettava 22.7. mennessä, ottavatko he paikan vastaan.

Uusien opiskelijoiden orientaatiopäivät järjestetään elo-syyskuussa. Lukuvuoden 2020–2021 avajaiset järjestetään etänä maanantaina 7.syyskuuta.

Lisätietoja:


Vararehtori Annukka Jokipii, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8482, annukka.jokipii (at) univaasa.fi

Palveluvastaava Helena Höglund, Hakijapalvelut, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8152, helena.hoglund (at) univaasa.fi