Vaasan yliopiston avoin yliopisto mukana myös Avoimen iltamissa - nyt webinaarina!

Perinteiset Avoimen iltamat järjestetään jälleen, tällä kertaa webinaarina 18.8.2020 klo 18-19. Avoimen iltamat on maksuton ja kaikille avoin tapahtuma, jossa esitellään avoimen korkeakoulutuksen mahdollisuuksia Etelä-Pohjanmaalla. Vaasan yliopiston avoin yliopisto tekee vahvaa alueellista yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan alueella ja avoimen iltamissa esitelläänkin myös alueellista opintotarjontaamme.

Oletko kyllästynyt – mahtavaa! Askelia elämäniloon

Mistä tietää että on muutoksen aika? Työpsykologi Liisa Uusitalo-Arola sanoo, että vankka tahto ja omien tunteiden ja ajatusten tiedostaminen on tärkeää. Pitää tietää mitä haluaa muuttaa ja miksi. Kun alat oikeasti haastaa itseäsi, se on kuin astuisit kylmään veteen. Epävarmuuden maailmaan. Mutta se askel kannattaa ottaa.

Korona on tuonut uusia tuulia ja muutoksia myös avoimen iltamiin. Tänä vuonna perinteiset avoimen iltamat järjestetään poikkeuksellisesti webinaarina. Tämän vuoden avoimen iltamissa puhutaan merkityksellisestä muutoksesta ja voimista, joita meissä jokaisessa on - vaikka emme niitä aina tunne.

Etelä-Pohjanmaan alueen avointen yliopistojen ja SeAMK:n avoimen ammattikorkeakoulun toimijat kertovat webinaarin yhteydessä lyhyesti alueen laajasta koulutustarjonnasta sekä siitä, kuinka voit saada apua ja neuvoja oman opintopolun rakentamiseen. Opinnot tarjoavat myös askelia muutokseen, onnistumiseen ja elämäniloon.

Webinaarin tallenne on nähtävillä 25.8.2020 saakka osoitteessa: https://youtu.be/omtXN0yjFnA

Toimijat
Avoin yliopisto