Teollisuuden ja tutkimuslaitosten yhteistyömalli lisäsi tieteellistä vaikuttavuutta palveluliiketoiminnan tutkimuksessa

Palveluratkaisut laitekannan hallintaan -tutkimusohjelma eli S4Fleet on lisännyt tuntuvasti tieteellistä vaikuttavuutta teollisen palveluliiketoiminnan tutkimuksessa.

DIMECCin tutkimusohjelmaan osallistuivat Vaasan yliopisto sekä viisi muuta tutkimusyksikköä ja 23 yritystä. Tutkimusohjelman tuloksena on syntynyt tai syntymässä jopa 22 väitöskirjaa, joista neljä Vaasan yliopistossa.

Yksi näistä väitöskirjoista on Vaasan yliopiston Johtamisen yksikössä työskentelevän Tuomas Huikkolan.

– Business Finlandin rahoittama ja DIMECCin organisoima tutkimusyhteistyö on lisännyt yhteistä ymmärrystä Suomelle merkittävästä teollisuuden palveluliiketoiminnasta tutkijoiden ja yritysten tiiviin yhteistyön myötä. Suomalaiset yritykset ovat olleet palveluliiketoiminnan kehittämisen eturintamassa, ja tämä ymmärrys on hyödyttänyt koko kansantaloutta, sanoo Huikkola.

Huikkolan väitöskirja tarkasteli organisatoristen kyvykkyyksien muutosta. Suomen Strategisen Johtamisen Seura (SSJS) palkitsi sen parhaana strategisen johtamisen väitöskirjana vuonna 2018.

Image
Tuomas Huikkola ja professori Marko Kohtamäki
Tuomas Huikkola ja professori Marko Kohtamäki väitöskirjan naulauksessa.

Uutta tietoa ja ratkaisuja laitekantatason palvelullistumiseen

Palveluratkaisut laitekannan hallintaan -tutkimusohjelma eli Service Solutions for Fleet Management, S4Fleet, DIMECC 2017 tutki teollisten yritysten digitaalista muutosta kohti edistyneitä laitekantatason palvelujärjestelmiä.

Laitekannalla tarkoitetaan yritysten myymien, valmistamien ja asentamien laitteiden kokonaisuutta, esimerkiksi hissejä, nostureita tai työstökoneita joko maailmanlaajuisesti tai tietyllä alueella tai asiakkaalla.

Tutkimusohjelmaan osallistuneet yritykset ja tutkimusyksiköt loivat yhdessä uutta tietoa ja ratkaisuja laitekantatason palvelullistumiseen strategian, operaatioiden ja teknologian aihepiireissä.

Rahoitusleikkaukset aiheuttivat haastavan tilanteen tutkimukselle ja yhteistyölle

Tutkimusohjelma oli osa Suomen silloista julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön perustuvaa innovaatiopolitiikkaa (PPP eli Public Private Partnership), jossa yritykset tarjoavat empiirisen aineiston, rahoittavat ja johtavat tutkimusta ja julkinen sektori osallistuu rahoitukseen (Business Finland) ja tieteelliseen työhön (yliopistot ja tutkimuslaitokset).

S4Fleet-tutkimus oli suunniteltu viisivuotiseksi, mutta ohjelman valmistelun aikaan julkisen rahoituksen rahoitusjakso lyhennettiin kolmevuotiseksi johtuen Suomen poliittisista päätöksistä koskien PPP-rahoituksen leikkauksia.

Osallistuvat tutkimusyksiköt kohtasivat haasteen: Tutkimukselle oli asetettu erittäin kunnianhimoisia tieteellisiä tavoitteita mm. väitöskirjojen muodossa, mutta väitöskirjatöiden kestäessä noin 4-6 vuotta kolmevuotinen tutkimusohjelma riitti niihin vain osittain. Tämä merkitsi sitä, että tutkimusohjelmalta odotettiin tieteellisinä tuloksina väitöskirjoja, mutta niihin johtavaa tutkimustyötä pitikin jatkaa ohjelman jälkeen joillakin muilla rahoitusmekanismeilla.

Professori Kohtamäki: Innovaatiorahoituksen nykytilanne tuottaa innovaatiovelkaa

Vaasan yliopiston osuutta S4Fleet tutkimusohjelmassa vetänyt strategiaprofessori Marko Kohtamäki kiittelee vuolaasti tutkimusohjelman rahoitusta, ja painottaa ulkopuolisen rahoituksen merkitystä tutkimuksen rahoituksessa.

– Vuotta 2016 edeltävänä aikana Suomessa vallitsi tilanne, jossa myös kauppatieteen tutkimusryhmillä oli mahdollisuus saada Business Finlandista tutkimusrahoitusta, jonka avulla tutkijat ja yritykset pystyivät tekemään tiivistä yhteistyötä esimerkiksi palveluliiketoiminnan kehittämisessä.

– Sittemmin rahoitustilanne on muuttunut haastavammaksi, ja väitöskirjoja on jouduttu rahoittamaan enemmän apurahoilla ja yliopiston budjettirahalla. Tämä on sääli, sillä Business Finlandin tutkimusrahoitus nimenomaan tiivisti tutkijoiden ja yritysten välistä yhteistyötä, tuotti uusia kehitysaihioita ja mahdollisti esimerkiksi väitöskirjojen tekemisen, Kohtamäki toteaa.

Kohtamäen mukaan innovaatiorahoituksen nykytilanne tuottaa innovaatiovelkaa. Se murentaa innovaatiojärjestelmän keskeistä osaa, eli sitä, jossa tutkimustoiminta kohdistuu tekniikan ja liiketoiminnan rajapintaan keskisuurissa ja suurissa teknologiayrityksissä.

– Kiitämme DIMECCiä, Business Finlandia ja tutkimusohjelmaan osallistuneita yrityksiä ja tutkimusyksiköitä erinomaisesta ympäristöstä teollisen palvelullistumisen ja laitekannan palveluratkaisujen tutkimukselle. Tutkimustyö tulee jatkumaan, Kohtamäki lupaa.

Lisätiedot

Professori Marko Kohtamäki, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8459, marko.kohtamäki (at) univaasa.fi

Yhteenveto DIMECCin S4Fleet-tutkimusohjelman väitöskirjoista

Tutkimusohjelman päättymisestä on nyt kulunut lähes kolme vuotta. S4Fleet-ohjelman käytännön tulokset ja vaikutukset on raportoitu loppuraporttina (DIMECC 2017). Nyt tieteellisistä tuloksista on mahdollisuus raportoida myös väitöskirjat, joita tutkimusohjelmassa tavoiteltiin keskeisinä tieteellisinä tuloksina.

Taulukko 1. Valmistuneet ja keskeneräiset väitöskirjat DIMECCin S4Fleet-tutkimusohjelmasta.

Kirjoittaja, tutkimuslaitos

Vuosi

Otsikko ja linkki

Boldosova Valeria, University of Vaasa

forthcoming

Power of storytelling in big data analytics.

Eloranta, Ville, Aalto University

2016

Servitization, strategy and platforms.

Gao, Shan, Aalto University

2020

Digital transformation in asset-intensive industries: Systemic constraints and synchronized change.

Haghighat Khajavi, Siavash, Aalto University

2018

Improving additive manufacturing enabled operations – A forward looking empirical study.

Hakanen, Esko, Aalto University

2018

Platform-based exchange: New business models in technology industries.

Herala, Antti, LUT University

2018

Benefits from open data: Barriers of supply and demand of open data in private organizations.

Huikkola, Tuomas, University of Vaasa

2017

Escaping the commoditization trap by going downstream: how does a manufacturer manage its capabilities to create wealth from solutions?

Jähi, Markus, VTT / Tampere University

2020

Customer involvement in industrial service portfolio development.

Kinnunen, Sini-Kaisu, LUT University

2020

Modelling the value of fleet data in the ecosystems of asset management.

Kunttu, Iivari, University of Vaasa

2017

Boundary considerations and joint learning in knowledge-intensive R&D collaboration.

Lindholm, Anni, Tampere University of Technology

2018

Developing management accounting for long-term decision-making: Empirical examinations from the customer and supplier perspectives.

Mahlamäki, Katrine, Aalto University

forthcoming

Impact of user experience on the quality of manually collected maintenance data.

Metso, Lasse, LUT University

2018

Information-based industrial maintenance – an ecosystem perspective.

Momeni, Khadijeh, Tampere University

2019

Service integration in the downstream value chain of project-based firms.

Rekonen, Satu, Aalto University

2019

Managing for knowledge creation in exploratory projects.

Stormi, Kati, Tampere University

forthcoming

Machine learning and advanced analytics in managing services for fleet

Talaoui, Y., University of Vaasa

forthcoming

The interplay between business intelligence and strategy.

Vainio, Henri, Tampere University

forthcoming

Knowledge based dynamic multi-agent fleet control simulation framework

Vaittinen, Eija, Tampere University

2019

Service readiness during manufacturers’ servitization.

Vuorinen, Lauri, Tampere University

2019

Managing value creation in temporary organizations.

Ylä-Kujala, Antti, LUT University

2018

Inter-organizational mediums: current state and underlying potential.

Öhman, Mikael, Aalto University

2019

Design science in operations management: extracting knowledge from maturing designs.

Lähteet

DIMECC (2016) Future Industrial Services. Final report 1/2016. DIMECC publications series no. 9.
DIMECC (2017) S4Fleet – Service Solutions for Fleet Management. Final report 6/2017. DIMECC publications series no. 19.

Uutinen perustuu DIMECCin julkaisemaan Marko Kohtamäen (Vaasan yliopisto), Miia Martinsuon (Tampereen yliopisto), Timo Kärrin (LUT-yliopisto), Risto Rajala (Aalto-yliopisto), Teemu Laine (Tampereen yliopisto), Helena Kortelainen (VTT), Marko Nieminen (Aalto-yliopisto), Kari Koskinen (Tampereen yliopisto) ja Pekka Töytäri (Aalto-yliopisto) pidempään kirjoitukseen aiheesta.

 

Toimijat
Strateginen liiketoiminnan kehittäminen
Johtaminen