travellers and the globe, photo: Shutterstock

Kansainvälisen liiketoiminnan ja markkinoinnin strategiat

Tutkimusryhmän esittely

Tutkimusryhmän keskeinen tutkimuskohde on arvon luominen kansainvälisessä liiketoiminnassa keskittyen erityisesti tehokkaaseen päätöksentekoon, innovatiivisiin ja kestäviin strategioihin, sekä johtamiseen monipuolisissa ja alati muuttuvissa ympäristöissä. Päätutkimusalueet ovat:

  • Yritysten kansainvälistyminen ja globalisaatio
  • Suorat ulkomaaninvestoinnit
  • Kansainväliset markkinointistrategiat

Tutkimusalueet tuottavat yhdessä uutta analyyttista tietoa yritysten strategisesta kehityksestä ja suoritustehokkuudesta, jota voidaan mitata tuloksen, johdon arviointien, arvon tai toiminnan pysyvyyden kautta. Tutkimus yhdistää määrällisiä ja laadullisia menetelmiä ja on monitieteistä.

 

Tutkimusryhmä on julkaissut useissa kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa, ja ryhmän jäsenet ovat toimittaneet useita kansainvälisen liiketoiminnan eri osa-alueisiin liittyviä teoksia. Ryhmällä on partnereita kansainvälisissä yliopistoissa ja yrityksissä, ja se tuottaa keskimäärin kaksi tohtorinväitöstä vuodessa. Yksi tärkeimmistä ryhmän järjestämistä tapahtumista on joka toinen vuosi pidettävä Vaasa Conference on International Business, joka toteutettiin viidettätoista kertaa elokuussa 2019.

Etsimme jatkuvasti kansainvälisen liiketoiminnan haasteista ja mahdollisuuksista kiinnostuneita lahjakkaita ja motivoituneita henkilöitä sekä tohtoriopiskelijoiksi että partnereiksi. Näiltä sivuilta löytyy enemmän tietoa ryhmämme toiminnasta, ja meihin voi ottaa yhteyttä myös suoraan.

Tutkimusryhmän johtaja on professori Jorma Larimo.

Ajankohtaista

Tutkimushankkeet

Hanke Kesto Toimijat
Kansainvälisten investointien purkaminen ja uudelleen sijoittaminen: Vaikutus yrityksen arvoon - Kansainvälisen liiketoiminnan ja markkinoinnin strategiat

Tutkimusryhmän jäsenet

Tahir Ali
Tahir Ali
Tutkijatohtori

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8312
  • Tervahovi B329
Pratik Arte
Pratik Arte
Tutkijatohtori

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8466
  • Tervahovi A308
Waheed Bhatti
Waheed Bhatti

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • Tervahovi A318
Roman Filenko
Roman Filenko
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
Peter Gabrielsson
Peter Gabrielsson
Professori, kansainvälinen liiketoiminta, erityisesti kansainv

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8434
  • Tervahovi B312
Tamara Galkina
Tamara Galkina
Yliopistotutkija

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8147
  • Tervahovi B318
Arshed Iqbal
Arshed Iqbal
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • Tervahovi A329
Zaheer Khan
Zaheer Khan
Professori, international business

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
Minnie Kontkanen
Minnie Kontkanen
Yliopistonlehtori, kansainvälinen markkinointi

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8435
  • Tervahovi B305
Samuel Kusi
Samuel Kusi
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • Tervahovi A329
Emmanuel Kusi Appiah
Emmanuel Kusi Appiah
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • emmanuel.kusi.appiah
  • Tervahovi B327
Jorma Larimo
Jorma Larimo
Professori, kansainvälinen markkinointi

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8464
  • Tervahovi B313
Tiina Leposky
Tiina Leposky
Tutkijatohtori

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • Tervahovi B328
Fang Fang Li
Fang Fang Li
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • li.fang.fang
  • Tervahovi A329
S Mahmood
S Mahmood
Apurahatutkija

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • Tervahovi A329
Ha Nguyen
Ha Nguyen
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8497
  • Tervahovi B330
Huu Nguyen
Huu Nguyen

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • Tervahovi A318
Arto Ojala
Arto Ojala
Professori, kansainvälinen liiketoiminta

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8544
  • Tervahovi B302
Matti Saari
Matti Saari
Tohtorikoulutettava

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi
  • 029 449 8342
  • Tervahovi B323
Oskar Sniegowski
Oskar Sniegowski
Projektitutkija

Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö, Kansainvälinen liiketoiminta

  • etunimi.sukunimi@univaasa.fi