ELVIS - Evolving innovation space, RDI policies and impact evaluation

Julkaistu 04.09.2020.

ELVIS-hankkeen tavoitteena on kehittää empiirisesti testattavia innovaatiopolitiikan vaikuttavuuden arvioinnin konsepteja ja menetelmiä, jotka auttavat vahvistamaan kansallista innovaatiopolitiikkaa ja kasvua kestävällä tavalla.

Innovaatioiden tukitoimia pidetään kansallisten TKI-politiikan kulmakivenä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että teollisuuden ja tutkimuslaitosten tutkimusyhteistyön tukemisella on positiivisia vaikutuksia verkostomaisten innovaatioiden syntymiseen ja kehittymiseen. Tämän vuoksi yhteiskunta on monissa maissa ottanut aktiivisen roolin innovaatiotoiminnan tukemisessa toteuttamalla erilaisia TKI-toimintaa edistäviä politiikkatoimia. Politiikkatoimet liittyvät yleensä erilaisten innovaatiotoimintaa tukevien rahoitusinstrumenttien kehittämiseen ja kohdentamiseen TKI-kentässä toimiville tahoille (mm. yritykset ja tutkimuslaitokset).

Tukitoimien vaikuttavuutta on tähän asti mitattu lähinnä yksittäisten politiikkaohjelmien ja rahoitusinstrumenttien oppien analysoimisella. ELVIS-hankkeen tavoitteena on kehittää systemaattisia ja laaja-alaisia lähestymistapoja TKI-politiikkatoimien vaikuttavuuden arviointiin.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää empiirisesti testattavia innovaatiopolitiikan vaikuttavuuden arvioinnin konsepteja ja menetelmiä, jotka auttavat vahvistamaan kansallista innovaatiopolitiikkaa ja kasvua kestävällä tavalla. ELVIS-hankkeessa tehtävä tutkimus nojautuu neljään kansainvälisellä tasolla merkittävään vaikuttavuuden arvioinnin suuntaukseen, joiden avulla hanke analysoi innovaatiopolitiikan ja vaikuttavuuden arvioinnin uusimpia käytäntöjä. Tarkoituksena on tuottaa näin uutta tietoa, konsepteja ja menetelmiä alan kehittämiseen ja uudistamiseen tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten huippututkijoiden ja yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa.

Neljä kiinnostavaa tapaustutkimusta arvioinnista - yhteistyössä mukana kansainväliset huippututkijat

Innovaatiopolitiikasta ja sen arvioinnista käytävää keskustelua avarretaan kansainvälisesti verkottuneen ja vertailevan tutkimuksen kautta, jonka avulla päästään kiinni orastaviin näkökulmiin, mahdollisuuksiin ja toimintakentän katvealueisiin. Hankkeessa toteutetaan neljä uutta innovaatiopolitiikan ja vaikuttavuuden arvioinnin tapaustutkimusta, joiden tuloksia ja oppeja tuodaan yhteen, verrataan sekä peilataan olemassa olevaan arviointi- ja tutkimustietoon. Tapaustutkimusten toteuttamisessa ovat hankkeen tutkijoiden kanssa läheisessä yhteistyössä toimivat alan kansainväliset huippututkijat.

Tapaustutkimusten, sitä täydentävän aineistonkeruun sekä asiantuntijatyön kautta hankkeessa kehitetään uusia lähestymistapoja ja työkaluja TKI-politiikkatoimien vaikuttavuuden arviointiin. Kokeilevan tutkimusasetelman tavoitteena on kehittää ja parantaa empiirisesti testattavia vaikuttavuuden arvioinnin työkaluja ja haastaa nykykeskustelua vaikuttavuuden arvioinnin mahdollisuuksista. Keskeinen tutkimuskysymys on: millaisia vaikuttavuuden arvioinnin lähestymistapoja ja työkaluja voidaan kehittää alati muuttuvan innovaatiopolitiikan toimintaympäristön moniulotteisuuden tavoittamiseksi?


Hankkeessa tehtävä tutkimus kohdistuu neljään kansainvälisellä tasolla merkittävään uuteen innovaatiopolitiikan ja vaikuttavuuden arvioinnin tapaukseen. Tutkittavat tapaukset ovat:

  1. Amerikkalaisen National Science Foundationin (NSF) vaikuttavuusarviointien ja kriteeristöt kriittinen analysointi ja soveltaminen.
  2. Tanskalaisen Novo Nordisk Foundationin (NNF) vaikuttavuuden arvioinnin työkaluihin, menetelmiin ja dataan pohjautuva analyysi.
  3. Ruotsalaisen Tillväxtanalys-tutkimuslaitoksen politiikkatoimien ja vaikuttavuuden arviointimenetelmät erityisesti yliopistojen rooliin ja innovaatiokapasiteetin alueelliseen kasvattamiseen liittyen.
  4. Vapaata innovaatitoimintaa tukevien ja ruokkivien politiikkatoimien kehittäminen Jason Pottsin (RMIT) ja Eric Von Hippelin (MIT) tutkimustyön pohjalta.

Hankkeessa syntyvä uusi tieto siirretään innovaatiopolitiikan toimijoiden käyttöön aktiivisen vuorovaikutuksen ja viestinnän avulla, sekä luomalla TKI-politiikan konsepteja ja käytäntöjä pilotoitaviksi valituilla TKI-politiikan alueilla. Nämä konseptit ja käytännöt tiivistetään politiikkatoimia uudistaviksi konkreettisiksi toimenpideohjelmiksi ja -ehdotuksiksi. Uutta tietoa levitetään hankkeen järjestämissä tilaisuuksissa, joihin osallistujiksi kutsutaan TKI-politiikan vaikuttajia ja käytännön toimijoita Suomesta ja ulkomailta. Uutta tietoa levitetään innovaatiotoiminnan ja -ekosysteemien kehittämisen parissa toimivien tahojen käyttöön myös käytännönläheisten julkaisukanavien kautta. Näihin kuuluvat muun musdds ammattilehdet ja podcast-tallenteet. Hankkeen tutkimuksellisia tuloksia levitetään tiedeyhteisön käyttöön korkeatasoisten akateemisten julkaisukanavien kautta.

 

ELVIS - Evolving innovation space, RDI policies and impact evaluation

Hankkeen kesto: 1.9.2020-31.8.2022
Hankkeen vastuuhenkilö: Jari Kuusisto
Yhteyshenkilöt: Jari Kuusisto, Leena Kunttu (projektipäällikkö)
Hankkeen tutkijat Vaasan yliopistossa: Leena Kunttu, Helka Kalliomäki, Sorin Dan
Hankkeen kansainväliset tutkijat: Professori Eric von Hippel, MIT Sloan School of Management, professori Jason Potts, RMIT University Melbourne, osastonjohtaja, PhD Peter Svensson Swedish Agency for Growth Policy Analysis, senior vice president, Dr. Thomas Aslev Christensen, Novo Nordisk Foundation ja apulaisprofessori Thomas Woodson Stony Brook University.
Tutkimusalusta:  InnoLab
Hanketta koordinoiva organisaatio: Vaasan yliopisto
Rahoittaja: Business Finland ja Vaasan yliopisto
Hankkeen kokonaisbudjetti: 317419 euroa
Ulkoinen rahoitus: 301 540 euroa

Takaisin

Päivitetty 04.09.2020 - Verkkotoimitus
Login