Tutkimus tutuksi

Yliopiston tehtäviin kuuluu välittää aktiivisesti tutkimustietoa yhteiskunnan käyttöön. Vaasan yliopisto toteuttaa tätä mm. julkaisujen, koulutuksen sekä yleisöluentojen ja muiden yleisötilaisuuksien kautta.

SoleCRIS-tutkimustietokannasta löytyvät yliopiston asiantuntijat ja heidän julkaisunsa sekä asiantuntijatehtävänsä.

Vaasan yliopiston Osuva-julkaisuarkistosta löydät uusimmat Vaasan yliopiston sarjoissa julkaistut tutkimukset ja väitöskirjat sekä rinnakkaistallennettuja julkaisuja. Vanhempia julkaisuja voit etsiä aiemmasta julkaisutietokannasta.

Tutkimustapahtumat

Minä & tiede on keväällä 2013 alkanut yleisöluentosarja, jossa pureudutaan ajankohtaisiin ja mielenkiintoisiin tutkimusaiheisiin. Luennot ovat keskustelevia tapahtumia kahvikupposen äärellä. Luennoille on vapaa pääsy. Kevään 2019 yleisöluennot järjestetään Vaasan yliopiston päärakennuksessa Kurtén-auditoriossa helmikuussa, maaliskuussa ja huhtikuussa.

Vaasan yliopisto osallistuu Seinäjoella järjestettävään Tietoprovinssi -tapahtumaan.

Yliopisto on järjestänyt aiempina vuosina Tutkimus tutuksi -tapahtumaa sekä useita Valo vilkkuu Präntööllä -tapahtumia, joissa on tuotu esiin yliopiston tutkimusta. Tutkimustapahtumia pidetään eri teemoilla jatkossakin.

X

Lähetä palautetta tästä sivusta

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi

Palautteesi

 
Päivitetty 03.01.2019 - Verkkotoimitus
Login