Kaupan alan murros oli aiheena Vaasan yliopistolla keskiviikkona 12.2. järjestetyssä Onnistumisen illassa. Yliopistolla vieraillut liikemies Toivo Sukari (Ideapark, Masku) pohti kauppakeskusten tulevaisuutta. Hän uskoo, että ne kauppakeskukset pärjäävät, joissa viihteellistyminen ja elämykset ovat isossa roolissa.

Elämyksellisyydestä puhui myös Vaasan yliopiston markkinoinnin yliopistonlehtori Ari Huuhka. Tutkimuksen mukaan kauppakeskukset uskovat tulevaisuudessa myyvänsä tavaroiden sijaan yhä enemmän erilaisia palveluita.

Vaasan yliopistoseuran, Vaasan Yrittäjät ry:n ja Vaasan yliopiston järjestämä Onnistumisen ilta on tapahtuma, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen yrittäjiä, opiskelijoita ja yliopiston ystäviä sekä oppia ja innostua yrityksen tai yrittäjän tarinasta eri teemojen kautta. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2016 lähtien.

Kolmantena illan puhujana oli Sukarin ja Huuhkan lisäksi kivijalkayrittäjä Margit Koitto, jonka Wasaflorist on Vaasan suurin yksityinen kukkakauppa.

Kivijalkakauppojen katoaminen keskustoista herätti ajatuksia. Koitto sanoi kehitystä surulliseksi ja toivoi, että liikkeiden vuokranantajat tulisivat vuokrissa vastaan ja kaupunki parkkimaksuissa. Hän myös peräänkuulutti kiinnostavia tapahtumia keskustaan. Yrittäjät itse voisivat vaikuttaa tilanteeseen parantamalla omaa asiakaspalveluaan.

Toivo Sukari oli huomannut, että Vaasassa ihan torin liepeilläkin oli tyhjää myymälätilaa liikkeiden siirryttyä kauemmas Kivihakaan. Hän ehdotti samoja reseptejä kivijalkayrittäjille kuin Ideaparkeissakin -eli lisää elämyksellisyyttä.

Vaasan yliopiston Ari Huuhka pohti tutkimuksen kautta, mikä olisi kivijalkakaupalle hyvä keino kaupan alan murroksessa. Hän muistutti kivijalkakauppiaita tilannekohtaisuuden merkityksestä.

- Täytyy kehittää syvällistä asiakasymmärrystä. On ymmärrettävä kokemusten ja yksittäisten ostohetkien tilannekohtaisuus ja monimuotoisuus. On myös tiedettävä, mitä asiakas kokee arvokkaaksi.

Yrittäjät kertoivat tapahtumassa yleisölle onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan. Toivo Sukari puhui intohimon merkityksestä yrityksen menestymiselle.  Intohimo tarttui häneltä ensin hallitukseen, sitten koko työyhteisöön. Sama kierre valitettavasti pätee hänen mukaansa myös toiseen suuntaan, eli silloin, kun yrittäjä ottaa negatiivisen asenteen. Hän puhui menestyksestään ja myös vastoinkäymisistään, kuten Maskun joutuminen yrityssaneeraukseen. Sukari kannusti yleisöä ryhtymään yrittäjiksi: "Tämä on ainut tapa tehdä miljoonia", hän hehkutti.

Tapahtuman juonsivat Vaasan yliopistoseuran puheenjohtaja Juha Silander ja varapuheenjohtaja, Vaasan yrittäjien puheenjohtaja Katja Rajala.

Julkaistu 12.02.2020.

Takaisin