Yhteishaku käynnistyi - Yliopistoon vähintään puolet ylioppilastutkinnon perusteella

Julkaistu 18.03.2020.

Haku syksyllä alkaviin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin alkoi tänään. Kuva: Mikko Käkelä

Yhteishaku Vaasan yliopistoon kandidaattiohjelmiin ja suomenkielisiin maisteriohjelmiin sekä avoimen väylän haku alkoi tänään keskiviikkona 18. maaliskuuta.

Korkeakoulujen valintauudistus muuttaa valintaa, sillä tänä vuonna jokaiseen kandidaattiohjelmaan valitaan vähintään puolet opiskelijoista (51-70 %) pelkän ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Valintakokeet järjestetään touko-kesäkuussa.

- Toistaiseksi valintakokeet pidetään voimassaolevien suunnitelmien mukaisesti. Yliopistot toimivat yhteistyössä opiskelijavalinnan turvaamiseksi ja tiedottavat mahdollisista koronavirukseen liittyvistä erityisjärjestelyistä yhteisesti, toteaa Vaasan yliopiston vararehtori Annukka Jokipii.

Monia väyliä yliopisto-opintoihin

Vaasan yliopistossa on tarjolla kauppatieteiden, energia- ja informaatiotekniikan, tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen, hallintotieteiden sekä viestintätieteiden kandidaattiohjelmat. Tänä vuonna kandidaattiohjelmissa on haettavissa yhteensä 540 opiskelupaikkaa. Aloituspaikoista 70 prosenttia on varattu ensikertalaisille hakijoille.

Yhteishaun kanssa samaan aikaan avautuu erillishaku avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Avoimen yliopiston väylän kautta valitaan noin 60 uutta opiskelijaa. Vaasan yliopistoon voi hakukohteesta riippuen hakea myös muita väyliä pitkin, esimerkiksi lukion suoraväylän kautta tai kilpailumenestyksen perusteella.

Kevään haussa myös maisteriohjelmat

Myös haku Vaasan yliopiston syksyllä 2020 alkaviin suomenkielisiin maisteriopintoihin alkoi keskiviikkona 18. maaliskuuta. Haussa on kaksitoista maisteriohjelmaa kauppatieteiden, tekniikan, hallintotieteiden ja viestintätieteiden alalla.

Maisteriohjelmien valinnat perustuvat hakijoiden aikaisempiin korkeakoulututkintoihin tai -opintoihin. Suomenkielisissä maisteriohjelmissa on tarjolla 180 opiskelupaikkaa.

Hakuohjeet ja valintaperusteet kandidaatti- ja maisteriohjelmiin löytyvät yliopiston verkkosivulta www.univaasa.fi/hakijat sekä Opintopolku-palvelusta www.opintopolku.fi.

Hakuaika päättyy keskiviikkona 1. huhtikuuta klo 15.00.

Lisätiedot:

Vararehtori Annukka Jokipii
p. 029 449 8482
annukka.jokipii (at) univaasa.fi

Lue lisää tekniikan koulutusohjelmien laatuleimoista

Takaisin

Päivitetty 19.03.2020 - Verkkotoimitus
Login