VEBICin energialaboratorio vihittiin käyttöön – yhteinen investointi energiatutkimukseen tuo Suomeen osaamista ja kilpailukykyä

Julkaistu 16.05.2018.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto, teknillisen tiedekunnan dekaani Harry Linnarinne ja energiatekniikan professori Seppo Niemi vihkiäisvieraiden kanssa kierroksella VEBICin moottorilaboratoriossa. Kuvaaja Anssi Turunen.

Vaasan yliopiston, julkisen vallan ja alueen teollisuuden merkittävä, miljoonien eurojen yhteinen satsaus energiatutkimukseen alkaa kantaa hedelmää. Vaasan yliopiston VEBIC-tutkimusalustan uusi energialaboratoriokokonaisuus vihittiin keskiviikkona käyttöön Vaasassa.

– Vaasa Energy Business Innovation Centre eli VEBIC on alallaan ainutlaatuinen tutkimusinfrastruktuuri. Kiinteästi yhdessä toimivat moottori- ja polttoainelaboratorio muodostavat kokonaisuuden, joka mahdollistaa huipputason tutkimuksen. Ainutlaatuista on myös se, että uuden laboratoriokokonaisuuden rahoitus tulee sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta, sanoi Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto vihkiäisissä.

Kuusiston mukaan kansainvälisesti kilpailukykyinen laatu on keskeinen tekijä, johon menestys tulevaisuudessa perustuu. Yliopiston tutkimus ja yritysten liiketoiminta kohtaavat tämän haasteen joka päivä.

– Toimimalla yhteisen tavoitteen eteen yliopisto, yritykset ja Vaasan kaupunki voivat nostaa osaamisen ja kilpailukyvyn uudelle tasolle, totesi Kuusisto.

VEBICin laboratoriokokonaisuuteen kuuluvat moottori- ja polttoainelaboratoriot. Moottorilaboratorion laivamoottorilla on jo ennätetty tehdä ensimmäiset tutkimusajot, jotka liittyivät EU:n rahoittamaan HERCULES-2-tutkimusohjelmaan. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää moottorin polttoainejoustavuutta, vähentää päästöjä ja parantaa moottorien ohjaus- ja säätöjärjestelmiä.

”Hybridiratkaisut olennainen osa tulevaisuuden energiajärjestelmiä”

Vaasan yliopisto on mukana aivan uudessa INTENS-tutkimushankkeessa, jossa vahvistetaan suomalaisen meriteollisuuden digitalisoitumista. Hankkeessa keskitytään erityisesti parantamaan alusten energiatehokkuutta ja vähentämään niiden aiheuttamia päästöjä.

VEBICin moottorilaboratorioon rakennetaan tutkimuksen yhteydessä hybridivoimalaratkaisu. Laitteisto mallinnetaan ja siitä rakennetaan niin sanottu digitaalinen kaksonen (Digital Twin), joka auttaa voimalan toiminnan optimoinnissa ja seurannassa. Optimoinnin tavoitteena on voimantuotantoratkaisun energiatehokkuuden parantaminen ja päästöjen minimointi.

– Hybridiratkaisut ovat tulevaisuuden energiajärjestelmien olennainen osa. Mallien ja digitaalisten kaksosten käyttö tehostaa energiankäyttöä, avustaa huollontarpeen minimoinnissa ja nopeuttaa laitteiston optimointia muuttuvissa tilanteissa. Pitkälle digitalisoidut energiantuotantoratkaisut edistävät Suomen ja Vaasan seudun energiateollisuuden laitteisto- ja järjestelmäviennin kilpailukykyä, sanoo Vaasan yliopiston energiatekniikan professori Seppo Niemi.

INTENS-tutkimuskonsortioon kuuluu Vaasan yliopiston lisäksi neljä muuta tutkimusorganisaatiota sekä 14 Suomen johtavaa merenkulkualan yritystä. Hanketta koordinoi VTT. Hanke on kooltaan 13 miljoonaa euroa, josta Business Finlandin rahoitusta on 5,6 miljoonaa euroa.

"Polttomoottori on ajankohtaisempi kuin koskaan"

VEBICin moottorilaboratorion ensimmäinen moottori on 4L20-laivamoottori, joka on saatu tutkimuskäyttöön Wärtsilältä. Myös toinen moottori Wärtsilältä on suunnitteilla.

– Haluamme Wärtsilässä aktiivisesti tehdä yhteistyötä yliopistosektorin kanssa ja osallistua sen tukemiseen. Tavoitteemme on toteuttaa yhteisiä suomalaisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja kehitysprojekteja sekä yhdessä tutkijoiden kanssa kehittää maailmanluokan tutkimusosaamista energia-alalla, sanoi Wärtsilän tutkimuksesta ja teknologiakehityksestä vastaava johtaja Jonas Åkerman VEBICin vihkiäisissä.

Vaikka maailma muuttuu nopeasti ja saatavilla on uudenlaisia energianlähteitä, on polttomoottori Åkermanin mukaan ajankohtaisempi kuin koskaan.

– Tehokkuus, mahdollisuus käyttää erityyppisiä kaasumaisia ja nestemäisiä polttoaineita – myös uusiutuvia – sekä yhteensopivuus muiden energianlähteiden kanssa on tuonut polttomoottorille entistä laajemman ulottuvuuden energianmuuntimena. VEBIC sisältää sekä polttoaine- että moottorilaboratorion. Kiitos upouuden laboratorion pystymme jatkamaan kehitystä yhdessä nuorten tutkijoiden kanssa, totesi Åkerman.

Moottorien lisäksi puhutaan myös muistakin uusista energiaan liittyvistä teknologioista ja liiketoimintaideoista.

– Tämä kehitys vaatii verkostoitumista ja osaamista sekä energiaa ja innovaatioita, jossa VEBICillä on kriittinen rooli Wärtsilälle, Åkerman sanoi.

"Vaatii uskallusta olla edelläkävijä energiasektorilla"

Vihkiäisissä puhui myös Suomen ja Viron yhdistävää kaasuputkea valmistelevan Baltic Connectorin toimitusjohtaja Herkko Plit.

– Vaatii uskallusta olla edelläkävijä voimakkaasti muuttuvassa energiasektorissa. Innovoinnit ja edistykselliset ratkaisut ovat avainasemassa niille, jotka menestyvät, sanoi Herkko Plit.

Plitin mukaan energiantuotannon tulevaisuuden potentiaali on hajautetuissa energiajärjestelmissä. Nämä vaativat energiansiirtoa, jossa lisäarvo syntyy reaaliaikaista dataa hyödyntämällä.

– Esimerkkinä tästä on kaasuinfrastruktuurin käyttäminen energiansiirtoon. Aurinkovoimalla tuotettu sähkö voidaan muuttaa synteettiseksi kaasuksi ja siirtää pitkiäkin matkoja kustannustehokkaasti ja käyttää sähkönä määränpäässä hyödyntäen tekoälyn tuomaa datanhallintaa. Uskon, että Vaasassa on osaamista ja uskallusta toimia innovaattorina tässä murroksessa, Plit totesi.

**

Vaasan yliopiston energiaan ja kestävään kehitykseen keskittynyt Vaasa Energy Business Innovation Centre eli VEBIC on avoin ja monitieteinen tutkimus- ja innovaatioalusta, johon kuuluu uusi, ainutlaatuinen energialaboratoriokokonaisuus polttoaine- ja moottorilaboratorioineen. VEBICissä yhdistyvät monialainen tutkimus ja yritysmaailman osaaminen. Tuloksena on globaalisti vaikuttavia ratkaisuja vähäpäästöisen energiantuotannon ja kestävää kehitystä tukevan liiketoiminnan yhdistämiseksi. VEBICin polttoaine- ja moottorilaboratoriot sijaitsevat Vaasan Palosaarella EnergyLab-rakennuksessa.

VEBICissä tehtävän tutkimuksen piiriin kuuluvat uusi energiateknologia sekä uuden teknologian käyttöönoton vaikutukset liiketoimintaan ja yhteiskuntaan. Projektit keskittyvät esimerkiksi uusiutuviin polttoaineisiin, joustavaan energiantuotantoon, polttomoottoreita käyttävien voimaloiden sähköjärjestelmiin, energiantuotannon hukkaenergian ja päästöjen vähentämiseen sekä energiasektorin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin näkökohtiin. VEBIC-tutkimusinfrastruktuurilla Vaasan yliopisto pyrkii vahvistamaan asemaansa energiatutkimuksen kansainvälisessä kärjessä.

VEBIC-verkkosivut: www.vebic.fi
VEBIC-uutiset: www.univaasa.fi/fi/news/category/VEBIC

Lisätietoja:

Rehtori Jari Kuusisto, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8291, jari.kuusisto@univaasa.fi
Energiatekniikan professori Seppo Niemi, puh. 029 449 8304, seppo.niemi@univaasa.fi

Takaisin

Päivitetty 17.05.2018 - Verkkotoimitus
Login