Vaasan yliopistosäätiö lisää tukeaan yliopistolle

Julkaistu 03.05.2018.

Vaasan yliopistosäätiön valtuuskunta piti vuosikokouksensa tiistaina 17. huhtikuuta. Valtuuskuntaan kuuluu 24 jäsentä.

Vaasan yliopistosäätiö tuki vuonna 2017 eli säätiön 57. toimintavuotena Vaasan yliopiston tutkimusta ja koulutusta 115 000 eurolla. Tänä vuonna säätiö vahvistaa rooliaan yliopiston tukijana entisestään ja varaa 135 000 euroa yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen tukemiseen.

Vaasan yliopistosäätiö tukee taloudellisesti Vaasan yliopiston kehittämistä, avustaa apurahoin yliopiston tutkimusta sekä voi myöntää matka- ja muita apurahoja ja avustuksia opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Tue yliopistoa lahjoittamalla säätiölle

Yliopistosäätiö vastaanottaa lahjoituksia tutkimuksen ja koulutuksen tukemiseen yrityksiltä ja yhteisöiltä sekä yksityishenkilöiltä. Säätiö vastaanottaa myös testamenttilahjoituksia. Vaasan kaupungin tuki säätiölle on alusta alkaen ollut merkittävä. Vuoden 2017 aikana yrityksiltä saatujen lahjoitusten määrä on kasvanut.

Yliopistosäätiön valtuuskunta ja hallitus muodostuvat elinkeinoelämän ja julkisen sektorin edustajista. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Kalle Lähdesmäki ja hallituksen puheenjohtajana Tomas Häyry. Katso valtuuskunnan ja hallituksen jäsenet säätiön verkkosivulta.

Lisätietoja:
Mika Palosaari, säätiön asiamies/sihteeri, p. 050 449 7734
/fi/sites/foundation/

Takaisin

Päivitetty 03.05.2018 - Verkkotoimitus
Login