Onnea valmistuville

Julkaistu 30.05.2018.

Publiikissa juhlistettiin tuoreita maistereita ja diplomi-insinöörejä.

Vaasan yliopisto juhlisti tuoreita maistereitaan ja diplomi-insinöörejään tänään 30. toukokuuta järjestetyssä publiikissa.

– Kiireinen lukuvuosi on päätöksessä. Opetuksen digitalisaatiossa olemme edenneet ottamalla kevään aikana käyttöön modernin sähköisen tentin tilan. Tällä hetkellä valmistelemme digistrategiaa yhdessä opetushenkilöstön kanssa, sillä haluamme luoda uusia mahdollisuuksia opetuksen toteuttamiseen, sanoo akateemisten palveluiden johtaja Heli Häyrynen.

Vaasan yliopistossa kuluneen lukuvuoden aikana on ollut keskiössä opiskelijoiden hyvinvointi.

– Yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen opintojen läpi seuraavan omaohjaajan, joka tukee sekä kurssien valintoihin liittyvissä kysymyksissä että ohjaa opiskelijaa oikeaan suuntaan oli kyse sitten psyykkisestä tai fyysisestä opiskeluun liittyvästä haasteesta. Lisäksi saimme uuden opintopsykologin opiskelijoiden hyvinvointitiimiimme. Keväällä yliopisto aloitti hankkeen opiskelijaliikunnan kehittämiseksi yhteistyössä ylioppilaskunta VYY:n ja Vaasan kaupungin kanssa. Hanketta rahoittaa myös OKM, Häyrynen kertoo.

Kevätlukukaudella sekä yliopisto että Vaasan yliopiston ylioppilaskunta VYY ovat viettäneet 50-vuotisjuhlavuottaan. Juhlatapahtumat jatkuvat syyslukukaudella.

– 50-vuotisjuhlallisuudet ovat olleet upeita ja onnistuneita tapahtumia. Samalla uudistuva yliopistomme on vähitellen vakiintumassa uusiin uomiinsa, toteaa VYY:n hallituksen puheenjohtaja Kim Kujala.

Kujala onnittelee kaikkia yliopistosta valmistuvia lämpimästi.

– Taas on yksi lukuvuosi opiskeltu, ponnisteltu ja nautittu opiskelijaelämästä. Valmistuvat ovat olleet tärkeä osa yhteisöämme, ja nyt heidän on aika jatkaa matkaa. Se on haikea mutta arvokas hetki. Opiskeluvuosia muistellaan varmasti lämmöllä jälkeenpäin.

– Elokuussa kampuksemme saa taas uutta eloa, kun iso joukko uusia opiskelijoita aloittaa elämänsä seikkailun. Elämä yliopistolla jatkuu – 50 vuotta monenlaisia muistoja takana, ja uudet tarinat odottavat jo kirjoittajiaan.

Publiikki on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä yliopiston yhteinen valmistuneiden juhla, jossa jaetaan tutkintotodistukset valmistuville opiskelijoille. Lisäksi ohjelmassa on yliopiston rehtorin ja akateemisten yksiköiden dekaanien puheet. Tilaisuudessa jaetaan Vaasan Ekonomit ry:n, Vaasan Aktiasäätiön, Korsholms Aktiastiftelsen ja Vaasan yliopistoseuran stipendejä ja huomionosoituksia opinnoissaan menestyneille opiskelijoille.

Vaasan yliopistoseuran stipendit (250 euroa):

HTM Tuomas Sottinen, julkisjohtaminen

KTM Essi Paunisaari, kansainvälinen liiketoiminta

DI Anna-Stina Strang, energiatekniikka

Vaasan Aktiasäätiön stipendit (600 euroa):

KTM Tarja Vuorela, Master's Programme in Strategic Business Development

HTM Tuomas Sottinen, julkisjohtaminen

KTM Sara Héllman, markkinoinnin johtamisen koulutusohjelma

FM Jenni Helle, viestinnän monialainen maisteriohjelma, digitaalinen media

KTM Tuomas Karjalainen, Master's Degree Programme in Finance

KTM Andreas Zwetzich, Master's Degree Programme in Finance

DI Abdulrahman Olaobaju, Master's Programme in Communications and System Engineering

KTM Jessica Laukkanen, teknisen viestinnän maisteriohjelma, pääaine tietotekniikka

Väitelleelle opiskelijalle myönnettävän 7oo euron suuruisen stipendin saa KTT Anni Rajala johtamisen alan väitöksestään.

Aktiastiftelsen i Korsholmin stipendi (5oo € ) opinnoissaan menestyneelle mustasaarelaiselle opiskelijalle: KTM Jani Suomalainen, laskentatoimi ja rahoitus

Lisätietoja:
Akateemisten palveluiden johtaja Heli Häyrynen, p. 029 449 8501

Takaisin

Päivitetty 01.06.2018 - Verkkotoimitus
Login