Professori Marko Järvenpää: Talousjohtoon tarvitaan uutta teknologiaa hyödyntäviä muutosagentteja

Julkaistu 25.01.2019.

Laskentatoimen professori Marko Järvenpää pitää uuden professorin esityksen Vaasan yliopiston vuosipäivän juhlassa maanantaina 28. tammikuuta.

Vaasan yliopiston laskentatoimen professori Marko Järvenpää näkee, että digitalisaatio vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa monin eri tavoin taloushallintoon.

– Perustyö toisaalta vähenee, kun ohjelmistorobotiikan avulla kyetään suorittamaan etenkin yksinkertaisia ja toistuvia prosesseja. Tämä tarkoittaa kuitenkin järjestelmien kehittämiseen, käyttöönottamiseen ja ylläpitämiseen liittyvien työmahdollisuuksien kasvua, sanoo Järvenpää.

Järvenpää pitää uuden professorin esityksen Vaasan yliopiston vuosijuhlassa maanantaina 28. tammikuuta. Tilaisuudessa esittäytyy myös uusi liiketoiminnan kehittämisen professori

Professori Marko Järvenpää on tehnyt yli 20 vuotta johdon laskentatoimeen liittyvää tutkimusta, tutkien esimerkiksi talousjohtajien ja controllereiden roolin kehittämistä sekä erilaisten strategisten johdon laskentatoimen työkalujen ja toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntämistä.

– Kehittyvä analytiikka tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia controllereille etenkin erilaisten ennakoivien analyysien muodossa. Mielestäni juuri ennakointi on nyt erityisen tärkeää. Tämä on teknologisten kysymysten lisäksi usein myös asenne- ja osaamishaaste. Talousjohtoon tarvitaankin ennakointikykyisiä aktiivisia muutosagentteja, jotka osaavat hyödyntää teknologioita.

”Elämäntehtäväni on kehittää laskentatointa liikkeenjohdon tukena”

Järvenpää on kokenut professori ja alansa arvostettu tutkija. Ennen viime vuonna alkanutta professorin tehtävää Vaasan yliopistossa Järvenpää toimi laskentatoimen professorina ja oppiaineen johtajana Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Tätä aiemmin hän toimi muun muassa Seinäjoen ammattikorkeakoulun koulutusohjelmajohtajana, yliopettajana ja opettajana sekä Porin yliopistokeskuksessa Turun kauppakorkeakoulun tutkijana ja akatemiatutkijana.  Järvenpää on myös hoitanut vuoden verran professuuria Vaasan yliopistossa. Hän väitteli vuonna 2002 Turun kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden tohtoriksi laskentatoimen alalta.

Kiinnostus ja onnekas sattuma johdattivat hänet alkujaan akateemiseen maailmaan.

– Olin erittäin kiinnostunut liike-elämästä, mutta toisaalta minua houkutteli tutkijan ura yliopistossa. Tässä tehtävässähän nämä sitten yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Sattumalta huomasin tenttituloksia tutkiessani syksyllä 1992 Turun kauppakorkeakoulun laskentatoimen ilmoitustaululla paperilapun, jossa etsittiin puolipäivätoimista tutkimusapulaista. Sillä tiellä olen edelleen, hän kertoo.

– Elämäntehtäväni on kehittää laskentatointa liikkeenjohdon tukena, ja siihen laskentatoimen professorin työ antaa erinomaisen mahdollisuuden.

Järvenpää aikookin jatkaa Vaasan yliopistossa laskentaihmisten roolin ja ammatin kehittymisen tutkimista – huomioiden myös digitalisaation ja analytiikan vaikutukset.

– Olen lisäksi kiinnostunut yrityksien strategiaa tukevien uusien laskentamenetelmien kehittämisestä, laskentatoimen muutoksista, laskentatoimesta verkostoissa ja uuden talouden yrityksissä sekä myös laskentatoimen ja kestävän talouden suhteesta. Haluaisin erityisesti kehittää omaa tutkimusyhteistyötäni alueen yritysten kanssa sekä ulko- ja kotimaisten korkeakoulujen kanssa.

Kitara soi Hyllykalliolla

Marko Järvenpää kertoo olevansa kotoisin Ikaalisista. Hän asuu Hyllykalliolla Seinäjoella. Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi tytärtä ja kaksi koiraa. Vapaa-ajalla Järvenpää harrastaa lukemista, mökkeilyä, luonnossa ja vesillä oloa monessa muodossa sekä liikuntaa. Hän hymyilee ja kertoo olleensa viimeiset 35 vuotta myös aloitteleva kitaristi:

– Olen innokas, mutta melko lahjaton. Erityisesti juhannuksena esiinnymme sukulaismiesten kanssa naisille ja lapsille esittämällä vanhaa suomirokkia, kuten Juicea. Myötähäpeän tunne yleisössä lienee kohtuullisen korkealla tasolla. Onneksi esitykset eivät ole toistaiseksi päätyneet Youtubeen, naurahtaa Järvenpää.

Lisätiedot

Marko Järvenpää, laskentatoimen professori, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8440, marko.jarvenpaa(at)univaasa.fi

Takaisin

Päivitetty 25.01.2019 - Verkkotoimitus
Login