Pelaaminen ei viekään turmioon vaan tekee talousguruksi

Julkaistu 03.04.2018.

Professori Panu Kalmi ja yliopisto-opettaja Olli Raatikainen sanovat, että taloutta voi opettaa hyvin erityyppisten pelien avulla.

– Pelejä on kovasti parjattu, mutta väitän, että niiden avulla voi oppia hauskasti ja tehokkaasti – myös monien tylsinä pitämiä aiheita, kuten vaikkapa taloutta, sanoo Vaasan yliopiston viestinnän yliopisto-opettaja, pelitutkija Olli Raatikainen ja vilkaisee sanan ”tylsä” kohdalla anteeksipyytävästi taloustieteen professori Panu Kalmiin.

Kalmi ja Raatikainen luennoivat aiheesta ”Pelit talousoppimisen tukena” Minä & tiede -yleisöluennolla keskiviikkona 4. huhtikuuta Vaasa-opistossa ja torstaina 5. huhtikuuta Seinäjoen kirjastossa

Kalmi kertoo, että häntä kiinnostaa taloustieteilijänä miten taloutta voitaisiin opettaa paremmin ja millaisia vaikutuksia pelillisellä opetuksella olisi talouden hallintaan ja sitä kautta myös yhteiskuntaan – kuten vaikkapa nuorten ylivelkaantumiseen.

– Peleissä ja taloudessa on paljon samanlaisia elementtejä. Molemmissa on niukkuutta ja halutaan käyttää resursseja tehokkaasti.  Pelit ovat lupaava tapa opettaa taloutta, Kalmi sanoo.

Talousopetukseen voidaan käyttää erilaisia pelejä

Millaisten pelien kautta taloutta voisi sitten oppia?  Digitaaliset pelit eli vaikkapa tietokone-, konsoli- tai mobiilipelit eivät ole suinkaan ainut vaihtoehto. Kalmi kertoo tutkivansa hyvin erityyppisiä pelejä talousopetuksessa: esimerkiksi kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattua pedagogista Yrityskylä-roolipeliä, Koulutuskeskus Sedun kehittämää, monia pelejä sisältävää OmaOnni-oppimisympäristöä ja MoneyFlowChallenge-mobiilipeliä.

– Talouden opetukseen voi käyttää hyvin monenlaisia pelejä, sanoo Kalmi ja mainitsee esimerkkinä koululaisten supersuosikin eli rakentelu- ja selviytymispeli Minecraftin, jota käytetään talouden opettamiseen.

Opetuspeleistä tulevat mieleen koululaiset ja lapset. Voisiko aikuinenkin oppia hoitamaan talousasioitaan paremmin pelien avulla?

Raatikaisen mukaan näin on saattanut jo käydäkin – aivan huomaamatta.

– Monet aikuiset ovat pelanneet erilaisia simulaatiopelejä, joissa rakennetaan maailmoja ja valtakuntia, ja samalla opitaan, kuinka valtakunnan talous ja maailmantalous pyörii. Aika monessa pelissä on jonkinlainen talouselementti mukana.

Olli Raatikainen kertookin parhaillaan tutkivansa, millä tavalla taloutta on käsitelty peleissä digitaalisten pelien koko historian aikana.

– Varsinaisten opetuspelien sijaan olen valinnut tutkimukseeni hyviä arvioita saaneita kaupallisia pelejä, joissa on taloudellisia elementtejä. Selvitän niiden mekaniikkoja ja teemoja, eli reseptiä sille, mistä hyvä talouspeli rakentuu.

Raatikaisen mukaan taloutta sisältävissä peleissä esimerkiksi maatilan hoito on suosittu teema. Yllättävän kovaa suosiota saavat myös aitojen urheilujoukkueiden managerointipelit, joissa ostetaan ja myydään pelaajia ja hankitaan sponsoreita.

Hän ihmettelee sitä, että henkilökohtaista taloutta käsitteleviä pelejä ei juuri löydy joukosta. Ne jotka löytyvät, ovat lähinnä osakemarkkinasimulaattoreita. Myöskään konsolivalmistajat eivät ole vielä kokeneet aihetta riittävän kiinnostavaksi.

Kysy ja keskustele Minä & tiede -luennoilla

Minä & tiede -yleisöluennoilla pureudutaan kiinnostaviin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Luennoilla jokainen voi oppia ja oivaltaa, kysyä ja keskustella.

Minä & tiede -luento
Ke 4.4. klo 18 Vaasa-opiston juhlasali, 3. krs, Raastuvankatu 31, Vaasa
To 5.4. klo 17:30 Seinäjoen kirjaston Jaaksi-sali
”Pelit talousoppimisen tukena”
Professori Panu Kalmi ja yliopisto-opettaja Olli Raatikainen

Lisätiedot:

Taloustieteen professori Panu Kalmi, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8528, panu.kalmi(at)univaasa.fi

Viestintätieteiden yliopisto-opettaja, pelitutkija Olli Raatikainen, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8404, olli.raatikainen(at)univaasa.fi

Peleihin perustuva talousopetus kouluissa

Vaasan yliopistossa on parhaillaan käynnissä Suomen Akatemian rahoittama tutkimus- ja kehityshanke ”Peleihin perustuva talousopetus kouluissa”. Tutkimusprojektin tarkoituksena on kehittää pelillisiä talousopetuksen muotoja ja arvioida niiden vaikuttavuutta yläkouluissa.

Hankkeessa ovat mukana Kalmin ja Raatikaisen lisäksi pelitutkimuksen asiantuntija, professori Tanja Sihvonen ja taloustieteen tutkijatohtori Jaana Rahko Vaasan yliopistosta sekä Janne Pekkala, Sanna Peltola ja Jussi Loukiainen muotoilukeskus Muovasta

http://www.financialliteracy.games/

Takaisin

Päivitetty 03.04.2018 - Verkkotoimitus
Login