Liike-elämän asiantuntijat sparraavat opiskelijoita tosielämän Leijonan luolassa

Julkaistu 27.04.2018.

Kuvassa: kauppatieteiden opiskelijat Joni Teerisalo (vas.) ja Olli Kärkäs.

Vaasan yliopiston johtamisen kurssilla Yrityksen liiketoimintasuunnitelma opiskelijat kehittävät liikeidean sekä sen toteuttamista kuvaavan liiketoimintasuunnitelman. Kurssin kohokohta ovat opiskelijoiden pitämät liikeideoiden myyntiesitykset ”pääomasijoittajille” eli liike-elämän asiantuntijoille. He arvioivat esityksiä samassa hengessä kuin tv:stä tutussa Leijonan luolassa.

Oman osaamisen myyminen yhä tärkeämpää

Yrityksen liiketoimintasuunnitelma -kurssilla opiskelijat oppivat muun muassa yrittäjyyttä, liiketoimintasuunnitelman laatimista ja liikeidean kehittämistä, potentiaalisia markkinoita sekä rahoitusta. Liike-elämän asiantuntijoiden rooli on keskeinen. Kurssin arvosanasta 20 prosenttia muodostuu liiketoimintasuunnitelman myyntiesityksen perusteella.

–  Esityksessä arvioidaan esityksellistä selkeyttä, myyntihenkisyyttä, innovatiivisuutta, rakenteen johdonmukaisuutta ja esitysmateriaalien käyttöä. Opiskelijat saavat esityksestään tilaisuudessa palautetta, jonka perusteella he kehittävät liikeideaa liiketoimintasuunnitelmaksi, kertoo vastuuopettaja Karita Luokkanen-Rabetino.

Yksi pääomasijoittajista, joka on kuuntelemassa myyntiesityksiä ja sparraamassa opiskelijoiden liikeideoita, on Business Finlandin asiantuntija Mika Niskanen.

– Koen yhteistyön yliopiston kanssa tärkeäksi. On hienoa, että sparraajana pääsen kohtaamaan erityisesti opiskelijoita ja näen, miten he esittävät liikeideansa. Myynti- ja esitystaidoilla on tänä päivänä yhä enemmän merkitystä.

Niskasen mukaan kaikilta meiltä vaaditaan tänä päivänä yhä enemmän yrittäjähenkisyyttä. Itseään kiinnostavana työntekijänä tai yrittäjänä sekä omaa osaamistaan on osattava myydä.

Tuore näkökulma

Opiskelijat ovat kurssiin tyytyväisiä. Kauppatieteiden opiskelija Olli Kärkäs kertoo, että yritystiimit ovat valmistelleet liiketoimintasuunnitelman ideasta, jonka he itse ovat ideoineet. Kurssilla saa siis mahdollisuuden soveltaa liiketaloudellista teoriaa käytännönläheiseen projektiin.

– Kurssi on kehittänyt yhteistyötaitoja sekä opettanut jakamaan rooleja kunkin vahvuuksien mukaan. Liiketoimintasuunnitelmaa tehdessä olen myös pystynyt hyödyntämään aiemmilta kursseilta opittuja asioita, miettii kauppatieteiden opiskelija Joni Teerisalo.

Hetkeä ennen astumista ”Leijonan luolaan” opiskelijat näyttävät rauhallisilta. Teerisalo kuitenkin myöntää, että Business Finlandin Mika Niskasen kohtaaminen hiukan jännittää. Hän odottaa arviointia silti mielenkiinnolla, sillä hän uskoo, että yliopistomaailman ulkopuolinen asiantuntija tekee erilaisia havaintoja myyntiesityksestä kuin vaikkapa yliopisto-opettaja.

– On hienoa, että saamme palautetta asiantuntijoilta. Mitä lähemmäs opinnoissa pääsemme käytännön työelämää, sen parempi. Uskon, että asiantuntijoillekin on kiinnostavaa kuulla esityksiä meiltä opiskelijoilta, jotka emme ole vielä olleet mukana bisnesmaailmassa, Olli Kärkäs arvelee.

Mika Niskanen vahvistaa Kärkkään ajatukset.

– Kun liikeideaa esitellään, asioissa ei ole yhtä totuutta. Tilanne kehittää kaikkia osapuolia, sillä tarkoituksena on luoda kaksisuuntainen keskustelu esittäjien ja sparraajien välillä. Itsekin pääsen tässä tilanteessa myös opiskelijan rooliin.

Uteliaisuus toi Niskasen mukaan. Kurssilla hän pääsee näkemään, miten yliopistossa asioita tänä päivänä opiskelijoille opetetaan ja millaisia näkökulmia yliopisto pystyy opiskelijoille antamaan yrityksen liiketoiminsuunnitelmiin liittyen.

– Lisäksi näkökulmat ovat tuoreita, kun esittäjät ovat opiskelijoita, jotka eivät vielä ole ottaneet kovin paljon vaikutusta muun muassa liike-elämän tavoista toimia.

Muita kurssilla vierailevia asiantuntijoita ovat John Erickson Finnverasta, Tommi Virkama Startiasta, Susanna Ristiluoma Fondiksesta, Sari Saarikoski VASEKista, Mikko Vartiainen C2:lta, Jussi Loukiainen WCS:stä, Sami Kulla Buorresta sekä Maija Aarnio Vaasan Yrittäjistä.

Teksti ja kuva: Tiina Ramsila

Takaisin

Päivitetty 27.04.2018 - Verkkotoimitus
Login