Vaasan yliopiston innovaatiotutkimus saa sparraajat sidosryhmistä – InnoLabin neuvoa-antava ohjausryhmä koossa

Julkaistu 15.06.2018.

Advisory Boardin jäseniksi on kutsuttu elinkeinoelämää ja yliopiston muita sidosryhmiä.

Vaasan yliopiston Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalusta kehittää toimintaansa yhdessä sidosryhmiensä kanssa. Eri sidosryhmien edustajat muodostavat Advisory Boardin eli neuvoa-antavan ohjausryhmän, joka tukee Vaasan yliopiston ja InnoLabin toimintaa.

InnoLab on ilmiölähtöisyyteen ja monitieteiseen tutkimukseen perustuva avoin tutkimusalusta, jonka keskeisiä tutkimuskohteita ovat avoimet innovaatiot, käyttäjäinnovaatiot, yrittäjyys sekä julkisen sektorin innovaatiot ja uudistaminen. Lisäksi InnoLab kannustaa soveltamaan kansalaistiedettä, avointa tiedettä ja design-ajattelua.

– Odotamme innolla, että InnoLabin vasta nimetty Advisory Board aloittaa toimintansa. Advisory Board edistää osaltaan InnoLabin ja koko yliopiston hedelmällistä vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Vaasan yliopiston tavoitteena on niin tutkimustoiminnan laadun kuin myös määrän kasvattaminen.  Entistäkin tiiviimpi verkottuminen ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa on tärkeää ja hyödyttää varmasti kaikkia osapuolia, sanoo rehtori Jari Kuusisto.

Syksyllä ensi kertaa kokoontuvan laajan Advisory Boardin jäseniksi on kutsuttu elinkeinoelämää ja yliopiston muita sidosryhmiä. Jäseniä on niin suurista kuin pienistä ja keskisuuristakin yrityksistä, järjestöistä, politiikasta ja muista yliopistoista.

– Olen innoissani ja otettu siitä, että tämä ryhmä antaa aikaansa InnoLabin kehittämiseen ja tuo toimintaan uusia näkökulmia. Heidän tehtävänsä sparraajina on erittäin tärkeä. Samalla he vahvistavat koko yliopistomme verkostoja ja lisäävät tunnettuuttamme, kertoo InnoLabin johtaja Mari K. Niemi.

Niemen mukaan Advisory Boardin jäsenten osaamista hyödynnetään Vaasan alueella laajemminkin.

– Tarjoamme heille kontakteja myös Vaasan suunnalta. Järjestämme Advisory Boardin kohtaamisia muun muassa henkilöstömme, opiskelijoiden, yritysten ja Vaasan kaupungin kanssa.

Lisätiedot: Johtaja Mari K. Niemi, InnoLab, p. 029 449 8510, mari.k.niemi(at)univaasa.fi

Vaasan yliopiston InnoLab-tutkimusalustan Advisory Boardin jäsenet:

  • Ekaterina Gianelli, sijoittaja, Inventure
  • Sonja Heikkilä, liikkumisen hankejohtaja, OP Ryhmä
  • Philipp Holtkamp, innovaatiopäällikkö, Wärtsilä Vaasan toimipiste
  • Sampsa Hyysalo, yhteiskehittelyn professori, Aalto-yliopisto
  • Anu Juvonen, toiminnanjohtaja, Demo
  • Mikko Koskinen, luova yrittäjä ja brändijohtaja, Kyrö Distillery
  • Jaakko Kuosmanen, vanhempi asiantuntija, ajatushautomo Demos Helsinki
  • Ville Pernaa, päätoimittaja, Suomen Kuvalehti, Kanava ja Parnasso
  • Joakim Strand, kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen, Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
  • Anna-Kaisa Valkama, ohjelmajohtaja, teknologiakeskus Merinova

Lisätietoja Advisory Boardista:
InnoLabin verkkosivuilta
Johtaja Mari K. Niemi, InnoLab, p. 029 449 8510, mari.k.niemi(at)univaasa.fi

Takaisin

Päivitetty 15.06.2018 - Verkkotoimitus
Login