Energiamurros puhutti Kiina-Suomi-tutkimuskeskuksen avajaisfoorumissa

Julkaistu 23.03.2018.

Vaasan yliopiston ja Kiinan tiedeakatemian CASISD-instituutin uusi yhteinen Kiina-Suomi tiede-, teknologia- ja innovaatiokeskus vietti järjesti kansainvälisen foorumin energiamurroksesta.

Vaasan yliopiston ja Kiinan tiedeakatemian CASISD-instituutin uusi yhteinen Kiina-Suomi tiede-, teknologia- ja innovaatiokeskus vietti tiistaina avajaisiaan järjestämällä kansainvälisen foorumin Vaasassa. Foorumin aiheina olivat energiamurros sekä energiapolitiikka.

– Maailmanlaajuinen muutos kohti vihreämpää kasvua koskee meitä kaikkia – olimme sitten Vaasassa, Kiinassa tai missä tahansa maailmassa. Tarvitsemme muutoksia niin energian tuotannossa, jakelussa kuin energiankulutuksessakin. Politiikoilla on tärkeä rooli energiamurroksen onnistumisessa, sanoi rehtori Jari Kuusisto puheenvuorossaan.

– Energiapolitiikka on yksi tärkeimmistä CASISD:n tutkimusaloista. Pidämme kansainvälistä yhteistyötä hyvin tärkeänä kansallisten, alueellisten ja maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemisessa, sanoi CASISD:n johtaja Pan JiaoFeng.

CASISD on Kiinan johtava politiikka-aivoriihi. Sen ja Vaasan yliopiston yhteinen tutkimuskeskus, englanniksi Sino-Finnish Research Center for Science, Technology and Innovation, perustuu viime syksynä allekirjoitettuun yhteistyösopimukseen, jonka taustalla on Vaasan yliopiston ja Kiinan tiedeakatemian tutkijoiden monivuotinen yhteistyö.

– Olemme hyvin iloisia saadessamme todistaa yhteisen Kiina-Suomi tiede-, teknologia- ja innovaatiokeskuksen avajaisia. Yhteisten tutkimushankkeiden lisäksi edistämme yhteistyötämme muun muassa harjoittamalla yhteistä konsultointia sekä tutkija- ja opiskelijavaihtoa, JiaoFeng sanoi.

Kansanedustaja Joakim Strand ja Kiinan Suomen suurlähetystön tieteestä ja teknologiasta vastaava ensimmäinen lähetystösihteeri Yang Zhijun pitivät foorumin avauspuheenvuorot. Lähetystösihteeri toivoo, että uudella keskuksella tulee olemaan tärkeä rooli Suomen ja Kiinan yhteistyön edistämisessä.

Tiistain foorumissa esiteltiin Kiina-Suomi-keskuksen ensimmäinen yhteinen alustava raportti, jossa vertaillaan energiapolitiikkaa Kiinassa ja Suomessa sekä esitellään uusia keinoja, joilla maiden välistä yhteistyötä voidaan parantaa. Lopullinen tutkimusraportti aiheesta on ilmestymässä myöhemmin tänä vuonna.

Kiinalla isot suunnitelmat energiapolitiikassa

Foorumin luentoosuudessa käsiteltiin monipuolisesti Kiinan, Suomen ja Pohjoismaiden energiamurrosta ja energiapolitiikkaa. Kiinalaiset asiantuntijat kertoivat maan olevan isojen haasteiden edessä, kun sen talous kasvaa ja kuluttaminen länsimaistuu. Energiapolitiikassa onkin otettu ja aiotaan edelleen ottaa isoja askeleita pois hiilestä ja öljystä kohti fossiilisia polttoaineita. Samalla kuluttajia kannustetaan eri tavoin pienentämään energiankulutustaan. Puheenvuorot kuultiin professori Bai Quanilta, tutkija Wang Jiyangilta sekä toimitusjohtaja Fan Biniltä.

Suomen energiamurroksen tukemisesta kertoi Business Finlandin Jarmo Heinonen. Hän kertoi esimerkkejä Otaniemestä ja Ahvenanmaalta. Keskustelun moderaattorina toimi hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saaranen VNT Managementista. Lopuksi kuultiin Wärtsilä Marine Solutionsin ympäristöliiketoiminnan johtajaa Juha Kytölää, joka kertoi hybridiratkaisuista sekä Vaasan yliopiston kansainväliseen asiantuntijaryhmään kuuluvaa Chalmersin professori Tomas Kåbergeriä, joka kertoi energiamurroksesta Pohjoismaissa.

Kaupunginjohtaja Häyry luotsasi asiantuntijapaneelia

Foorumi siirtyi iltapäiväksi Vaasan yliopistolle Fabriikkiin, jossa oli vuorossa asiantuntijapaneeli. Sen moderaattorina toimi Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry. Paneelissa mietittiin esimerkiksi sitä, mikä rooli innovaatioilla ja innovaatiopolitiikalla voisi olla suhteessa energiapolitiikkaan ja energiamurrokseen. Lopputervehdyksen lausui tutkija Selina Liang Vaasan yliopistosta.

IMG_6554.JPG

 

 

 

Takaisin

Päivitetty 26.03.2018 - Verkkotoimitus
Login