Professorit Panu Kalmi ja Tanja Sihvonen saivat Suomen Akatemialta tutkimusrahoitusta

Julkaistu 30.09.2016.

Tutkimusprojektissa kehitetään pelillisiä talousopetuksen muotoja ja arvioidaan niiden vaikuttavuutta yläkouluissa, kertovat professorit Panu Kalmi ja Tanja Sihvonen.

Suomen Akatemia on myöntänyt 300 000 euron määrärahan kaksivuotiseen tutkimus- ja kehityshankkeeseen ”Peleihin perustuva talousopetus kouluissa”. Tutkimusrahoituksen saivat taloudelliseen lukutaitoon perehtynyt taloustieteen professori Panu Kalmi ja pelitutkimuksen asiantuntija, viestintätieteiden professori Tanja Sihvonen.

Tutkimusprojektin tarkoituksena on kehittää pelillisiä talousopetuksen muotoja ja arvioida niiden vaikuttavuutta yläkouluissa. Tutkimusprojekti perustuu aiempaan Suomen Akatemian hankkeeseen ”Taloudellinen lukutaito ja ylivelkaantuminen”.

Tutkijat ja yhteistyökumppanit rakentavat yhdessä välineitä, joiden avulla opiskelijoiden taloudellisen tietämyksen ja käyttäytymisen muutosta pyritään arvioimaan. Tutkimuksessa käsitellään myös erilaisten pelillisten lähestymistapojen ja niiden yhdistelmien vaikutusta oppimiseen. Ryhmä rakentaa innovatiivisia tapoja mitata opiskelijoiden käyttäytymisen muutosta hyödyntäen pelejä, pelialustoja ja pelianalytiikkaa.

Tutkimuksessa on uutta se, että pelejä kehitetään oppimisen välineinä, kun aiemmassa tutkimuksessa on lähinnä arvioitu niiden toimivuutta. Keskeiset yhteistyökumppanit projektissa ovat Taloudellisen tiedotustoimiston hallinnoima Yrityskylä, Koulutuskeskus Sedun kehittämä Oma Onni, Muotoilukeskus Muova sekä peliyhtiö Planago, joka on kehittänyt taloushallintaan Money Flow Challenge -nimisen pelin. Tutkimukseen osallistuvat myös Birminghamin yliopisto ja ISM -yliopisto Liettuasta. Tutkimuksessa tehdään yhteistyötä myös nuorten taloudenhallinnan Mun talous -verkoston sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton HYOL ry:n ja Opetushallituksen kanssa.

– Rahoituspäätös on Vaasan yliopistolle uusi aluevaltaus. Aiemmin yliopistolla ei ole ollut tämän mittakaavan pelitutkimukseen liittyviä hankkeita, iloitsee Tanja Sihvonen.

– Positiivinen rahoituspäätös osoittaa, että Suomen Akatemia kokee koululaisten talousosaamisen kehittämisen kärkihankkeeksi. Rahoituspäätös vahvistaa entisestään yliopiston rahoituksen ja taloudellisen päätöksenteon painoalaa, ja tuo talousosaamisen edistämisen ja tutkimuksen keskeiseksi osaksi sitä, toteaa Kalmi.

Hanke sai rahoitusta Suomen Akatemian kärkihankerahoituksesta. Se suunnataan jo meneillään olevan korkeatasoisen tutkimuksen ja sen monipuolisen hyödyntämisen edistämiseen. Sen avulla vahvistetaan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa esimerkiksi aktiivisella yhteistyöllä tutkimuksen hyödyntäjien kanssa tai erilaisten kokeilujen ja pilottien avulla.

Lisätiedot:

Taloustieteen professori Panu Kalmi, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8528, panu.kalmi(at)uva.fi

Viestinnän professori Tanja Sihvonen, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8269, tanja.sihvonen(at)uva.fi

 

Aiempaan projektiin liittyviä tutkimustuloksia löytyy Vaasan yliopiston verkkosivuilta:

26.11.2015 Yhdeksäsluokkalaisten talousosaaminen parani pelillisen verkko-oppimisen avulla

10.5.2016 Taloustaitojen opettaminen tärkeää jo alakoulussa – pelillisestä oppimisesta hyviä tuloksia

Syyskuun alussa arvostettu The Atlantic- aikakauslehti lainasi artikkelissaan Vaasan yliopiston tutkimustuloksia aiheesta.

Takaisin

Päivitetty 06.04.2017 - Verkkotoimitus
Login