Työharjoittelu ulkomailla

Kansainvälisessä harjoittelussa saa työkokemusta, oppii vieraita kieliä, oppii tuntemaan erilaisia kulttuureja ja saa uusia kontakteja. Riippumatta siitä, mitä kautta kansainvälisen harjoittelupaikan hankkii, vaativat sekä paikan etsiminen tai hakuprosessi että itse harjoittelu paljon oma-aloitteisuutta ja joustavuutta. Myös ulkomailla suoritetun harjoittelun voi liittää tutkintoon.

Ennen kuin alat etsiä itsellesi harjoittelupaikkaa ulkomailta, mieti tarkasti, mitä harjoittelulta odotat. Vaasan yliopistolla ei ole valmiita kansainvälisiä harjoittelupaikkoja, joten sinun on oltava itse aktiivinen ja oma-aloitteinen. Etsiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen kuin olet ajatellut harjoittelun alkavan. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että saat tietää työpaikasta vasta viime hetkellä. Silloin kannattaakin käyttää mahdollisuus rohkeasti hyväksi.

Kuinka pääsen alkuun?

Kansainvälisen harjoittelupaikan voi etsiä itse tai erilaisten harjoitteluohjelmien kautta. Harjoittelupaikan etsimisessä hyödyllisiä linkkejä ovat työnhakulinkit. Ota selvää järjestöistä ja yhteisöistä, jotka järjestävät harjoittelupaikkoja. Ammattiliitot, opiskelijajärjestöt, Maailmalle.net ja TE-toimisto ovat hyviä paikkoja aloittaa etsiminen. Muista ottaa selvää hakuajoista!

Mikäli hankit harjoittelupaikan itsenäisesti, etsi tietoa myös valtiosta, johon haluat harjoittelemaan. Jos löydät jonkin kiinnostavan yrityksen tai haluat julkiselle sektorille, ota rohkeasti yhteyttä suoraan ulkomaiseen yritykseen tai yhteisöön, josta olet kiinnostunut. Lähetä yrityksen henkilöstöpäällikölle/osaston johtajalle paikallisella kielellä/englanniksi kirjoitettu hakukirje ja cv. Soita tai lähetä sähköpostia muutaman viikon kuluttua ja tiedustele mahdollisuuksiasi. Erityisesti suuremmilla yrityksillä ja yhteisöillä on usein myös harjoittelumahdollisuuksista kertova verkkosivu.

Etukäteen selvitettäviä asioita ovat työlupa, viisumi ja verotus. Lisätietoja kannattaa kysyä TE-toimiston EURES-palvelusta.

Harjoittelun rahoittaminen

Yleensä harjoittelutyönantaja maksaa harjoittelijalle palkkaa. Ulkomailla suoritettavat harjoittelut ovat kuitenkin useimmiten palkattomia tai palkka on erittäin pieni Mm. sen vuoksi osa kansainvälistä harjoittelua organisoivista järjestöistä myöntää rahoitusta tai stipendejä järjestämäänsä harjoittelupaikkaan.

Vaasan yliopisto voi tarjota EU/ETA-alueella tapahtuvaan ulkomaiseen harjoitteluun rahoituksen Erasmus-harjoittelun apurahana. Ulkomailla sijaitseviin kotimaisiin julkisen sektorin organisaatioihin voi hakea myös yliopiston harjoitteluvoucheria.

Koska harjoittelu tulee liittää tutkintoon ja siitä saa opintopisteitä, voi harjoittelija saada opintotukea harjoittelun aikana. Jos opinnot hidastuvat harjoitteluajalla, kannattaa huolehtia opintojen riittävästä edistymisestä muulla ajalla. Opintotuesta harjoittelun aikana saa lisätietoja Kelasta.

Päivitetty 13.06.2018 - Verkkotoimitus
Login