Vaasa Gas Exchange (VGE) & Gas Exchange Seminar

torstai 22. maaliskuu 10:00 - torstai 22. maaliskuu 2018 16:00

Vaasa Gas Exchange (VGE) tapahtuma ja siihen liittyvä seminaari järjestetään jo kolmannen kerran osana Vaasa EnergyWeekia. Tapahtuman järjestäjänä on Vaasan yliopisto yhteistyössä Gasumin, Merinovan, Novia-ammattikorkeakoulun, Stormossenin, Vaasan ammattikorkeakoulun, VASEKin, Wärtsilän ja Åbo Akademin kanssa.

Aika: 22.3. klo 09:00 - 16:00
Paikka: Vaasan kaupungintalo

Mukaan on ilmoittautunut jo yli 70 näytteilleasettajaa ja  paikalle odotetaan tänä vuonna yli 1000 vierailijaa ja yritysten edustajaa.

VGE on energia-alan asiantuntijoille suunnattu kaasuun ja siihen liittyviin asioihin keskittyvä kansainvälinen verkostoitumistapahtuma. VGE:ssa yrityksillä on mahdollisuus tavata alan toimijoita, vaikuttajia sekä potentiaalisia yhteistyökumppaneita Suomesta sekä eri puolilta maailmaa. Tapahtumassa on myös ajankohtainen seminaari, yritysten tietoiskuja sekä keskiviikkona 21.3.2018 järjestettävä ilta- ja verkostoitumistilaisuus.

Seminaarin aiheena biokaasu ja luonnonkaasu kuljetussektorin polttoaineena

Tänä vuonna VGE-tapahtumaan liittyvä seminaari käsittelee mahdollisuuksia ja trendejä käyttää biokaasua tai luonnonkaasua polttoaineena kuljetuksessa sekä Suomessa että Euroopassa.

Ohjelma:

FIRST SESSION: 10:00-11:15

10:00
The Role of Biogas and Natural Gas in the Climate Policy of Finnish Transport Sector
Mikael Nyberg, Director-General,
Networks department, Ministry of Transport and Communications

10:15
G-mobility: A Global Solution For a Clean and Sustainable Transport System
Kaloyan Tsilev,
EU Affairs Manager,
NGVA Europe, the Natural & bio Gas Vehicle Association

10:35
Sweden - A Green Forerunner with Biogas
Maria Malmkvist
Managing Director
Swedish Gas Association
10:55
A Whole Energy System Approach to Decarbonising the UK Energy System
Dr David Hodgson
Sector Specialist: Energy, Chemicals and the Northern Powerhouse
Department for International Trade
11:15
Break
SECOND SESSION: 12:15-13:30
12:15
Biogas in Finland – Current Situation and Future Perspectives
Outi Pakarinen
Member of the Board / Project Manager
The Finnish Biogas Association / Regional Council of Central Finland
12:30
Sustainable Waste Management – Fuel for Public Transportation
Johan Saarela
Development Engineer
Ab Stormossen Oy
12:50
Biogas Upgrading for Transport Applications
Kent Rasmussen
Sales Manager, Europe
Puregas Solutions (a Wärtsilä company)
13:10
Nordic Gas Ecosystem Developing - The Potential of Gas for Heavy Duty Vehicles/Heavy Road Transport
Jukka Metsälä
Vice President, Biogas Business Unit
Gasum
13:30
Break
THIRD SESSION: 14:00-15:15
14:00
Gas Expertise at the University of Vaasa
Katriina Sirviö
Chemist
University of Vaasa
14:15
Volvo Trucks – Towards Zero Emissions
Vesa Soppi
Transport Solution Manager
Volvo Finland Ab
14:35
Revolutionary Solutions for Growing Gas Fueling Station Supply Chain Control and Monitoring
Jani Hautaluoma
Director, Process Automation
Valmet
14:55
Topic coming soon
Harri Suistio
Project Engineer
Rauma Marine Constructions

Vaasa EnergyWeek jo seitsemännen kerran

Tänä vuonna Vaasa EnergyWeek järjestetään seitsemännen kerran (19. – 23.3.2018). Vuonna 2017 eri tilaisuuksiin osallistui yhteensä yli 4000 energia-alan osaajaa eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Vaasa EnergyWeekin sivut löytyvät osoitteesta www.energyweek.fi ja VGE:n osoitteesta www.energyweek.fi/theme/vaasa-gas-exchange/.

Päivitetty 02.03.2018 - Verkkotoimitus
Login