Vihdoin teoria ja käytäntö kohtaavat

Julkaistu 28.09.2016.

Lensimme Helsinkiin koulutukseen. Vaasasta on nykyään aika helppoa ja edullista lentää Helsinkiin :)

Graduseminaarit ovat alkaneet ja nyt pitäisi perehtyä aiheeseen kunnolla. Samaan aikaan olen tehnyt töitä uudessa työpaikassa ja oppinut uutta.

Graduseminaarit alkoivat pari viikkoa sitten. On oikeastaan hyvä, että gradun tekoon liittyy ryhmätapaamisia. Vaikka työ tehdään lopulta aika itsenäisesti, on hyvä nähdä, että muut ovat samassa tilanteessa ja vielä yhtä alussa kuin minäkin. Ryhmältä saa tukea ja palautetta aiheesta.

Meidän piti palauttaa jo aihesuunnitelma ja seuraavaksi pitäisi laatia noin kuuden sivun tutkimussuunnitelma. Eli pian täytyy tietää jo aika tarkastikin, mitä tekee. Minulla on samaan aikaan meneillään vielä markkinoinnin avainprosessit -kurssi, jonka suoritan verkossa. Kurssi vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja käytännönläheiseltä. Meillä on viikkotehtävät ja keskustelut, jotka liittyvät aina suoraan johonkin yritykseen ja sen strategiaan.

Voi johtua uusista töistä, että markkinointi on alkanut yhtäkkiä kiinnostaa :) Työssäni joudun todellakin miettimään asioita strategisesta tulokulmasta. Jos kirjoitan asiakkaalle tekstin, sen täytyy todella liittyä jotenkin isompaan kokonaisuuteen ja olla yrityksen linjan mukainen. Ei riitä, että ajattelee tekstiä vain yksittäisenä tekstinä, vaan pitää miettiä sitä koko markkinointiprosessin kannalta.

Pääsin työasioissa pari viikkoa sitten Helsinkiin erään viestintätoimiston järjestämään Sisältöstrategian Superpäivään. Koulutuksessa oli puhumassa markkinoinnin ihmisiä eri yrityksistä ja he kertoivat, miten asiakkaat johdatetaan kiinnostumaan heidän yrityksestään ja tekemään ostopäätöksen. Iltapäivällä luvassa oli workshop, jossa porukalla mietittiin erilaisia sisältöpolkuja, miten asiakas saadaan kiinnostumaan palvelusta tai tuotteesta markkinoinnin ja viestinnän avulla ja lopulta tekemään ostopäätöksen.

Olisi mahtavaa, jos yliopistolla olisi yhtä soveltavaa opetusta. Usein ongelma kursseissa on se, että ne ovat puhtaasti joko teoriaa tai sitten käytäntöä. Myöhemmin ongelmaksi koituu se, ettei osaa soveltaa teoriaa käytäntöön, kun on oppinut siihen, että asiat ovat toisistaan erillisiä. Mutta eiväthän ne lopulta ole! Soveltaminen on tärkeä taito työelämässä. Tietysti yliopisto on tiedettäkin varten, mutta suurin osa meistä menee lopulta töihin, eikä tutkijoiksi. Ja totuushan on se, että kun valmistumme, meillä pitäisi viedä työpaikoille uusinta tietoa ja osaamista. Etenkin digitaalisessa mediassa on tärkeää pysyä kärryillä, koska ala muuttuu joka päivä.

Vaikka tekemistä on paljon, olen jollain tavalla huomannut, että vihdoin teoria ja käytäntö kohtaavat elämässäni. On opinnot ja työ, mutta ne ovat sitä samaa aihetta, eri näkökulmasta vain. Silmäni ovat siis avautuneet. Olen aika innoissani kaikesta uudesta oppimastani ja siitä, mitä tulenkaan vielä oppimaan!

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 28.09.2016 - Verkkotoimitus
Login