Viimeisiä viedään

Julkaistu 17.02.2016.

Alkuvuosi on mennyt odotetusti nopeaan, ja pikkuhiljaa kalenteri alkaa tyhjentyä pahimmista kiireistä.

Viimeisten kurssien parissa puurtaessa on todettu ainakin se, että sosiaalinen media hädässä tunnetaan, ja valmistujais-meemeistä tutut kiitokset Googlelle ja Wikipedialle kaipaavat hieman täydennystä. Taistelimme ystäväni kanssa taannoin tilasto-ohjelmiston kurssiin liittyvän harjoitustyön kanssa, ja ilman YouTubesta löytynyttä video-tutoriaalia emme olisi kyllä saaneet tehtyä erästä riippuvuusanalyysitestiä itsenäisesti loppuun. Yllättäviäkin apuvälineitä kannattaa siis käyttää hyödykseen myös yliopistomaailmassa, mikäli pattitilanteia ilmenee!

Viime viikon perjantaina olin tenttimässä viimeistä maisterikurssiani, ja mikäli kaikki menee niin kuin Störmsössä, ei pakollisista opinnoistani ole enää tenttejä jäljellä. Kysymykset olivat tosin aika hankalia, joten seuraavan kuukauden päivät jännitetään kuinka kävi. Auditorio-tenttejä ei siis näillä näkymin enää tälle kevättä ole jäljellä, mutta verkko-opintoina käymästäni sivuaineesta tulee vielä eteen tentit myöhemmin keväällä. Odotan sivuaineen tenttejä oikeastaan pienellä mielenkiinnolla, sillä ne suoritetaan kokonaan etänä Moodlen kautta. Tähän mennessä käymistäni kursseista (kaikista pakollisista opinnoista siis) yhdelläkään kurssilla ei vielä ole ollut verkkotenttiä, joten on hauskaa päästä kokeilemaan erilaista systeemiä vielä tässä vaiheessa. Myös kanditutkielmasta kirjoitettava kypsyysnäyte tehdään sähköisesti, joten pääsen kokeilemaan sähköistä tenttimistä ihan urakalla vielä tänä keväänä.

Vaikka luentoja ei enää ole ja tentitkin ovat käyneet helpottavan vähiin, riittää seuraavan parin viikon ajalle vielä puuhaa. Muutaman kurssiesseen kirjoittelun jälkeen edessä häämöttää kuitenkin koulutehtävistä suht vapaa kevät, ja reilun kahden ja puolen vuoden puurtamisen jälkeen se tuo ihan mukavaa vaihtelua. Kurssittomuuden bonuksena saan vielä puolen vuoden lepotauon ennen ensi syksynä alkavaa gradurutistusta, joten koulutehtävien paljoudesta johtuvaa kisaväsymystä ei ainakaan voi syksyllä syyttää, mikäli kirjoittaminen ei suju ;)

Alun perin minulla oli tarkoituksena katsella vielä joitakin ylimääräisiä kursseja tulevalle loppukeväälle, koska lukukausi jäi pakollisten opintojen osalta näin lyhyeksi. Kurssien sijaan keväälle ilmestyikin hiljattain hieman muita muuttujia, joiden parissa riittää puuhaa. Niistä kuitenkin lisää ensi kerralla!

 

-Sanna

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 17.02.2016 - Verkkotoimitus
Login