Uusi arki

Julkaistu 06.10.2016.

Etelässäkin on saatu nauttia puiden väriloistosta ja aurinkoisista syyspäivistä

Arki Helsingissä on asettunut hiljalleen uomiinsa, ja syksyn suunnitelmat alkavat selkeytyä.

Harjoittelua on nyt takana ensimmäiset pari viikkoa, ja olen (jos se on edes mahdollista) vieläkin innostuneempi paikastani, kuin ennen töiden aloittamista! YIT:llä on töissä mahtava porukka, ja olen päässyt hyvin kiinni työtehtäviini. Varsinainen työnkuvani tulee liittymään kiinteästi ensi kevään kesätyöhakuprosessiin, joten kiireisimmät ajat ovat vielä edessäpäin. Uuden opettelemista ja valmisteltavaa riittää kuitenkin jo nyt, joten tylsää ei töissä ehdi tulla.

Työskentelen vuoden vaihteeseen asti osa-aikaisesti, joten aikaa riittää myös opiskeluille. Nyt syksyllä suoritan vielä pari viimeistä kurssia markkinoinnin sivuaineeseeni, ja loppuaika pitäisikin sitten pyhittää Projekti Gradulle. Markkinointia käyn Vaasan avoimen yliopiston kautta verkkokursseina, joten opiskelu Helsingistä käsin onnistuu siinä missä Pohjanmaallakin. Kurssimateriaalien eteen täytyy kuitenkin pääkaupunkiseudulla tehdä hieman enemmän töitä, sillä toivottuja painoksia ei välttämättä ole aina edes tarjolla, tai jos on, samaa kappaletta jonottaa pahimmillaan monta kymmentä ihmistä. Aika saattaa kullata muistot, mutta näin kroonista kirjapulaa en muista kohdanneeni minkään kurssin kohdalla Vaasassa ollessani. Toki Tritoniankin mahdollisuudet ovat rajalliset, mutta yleensä kirjatilanne on helpottanut viimeistään toiseen tai kolmanteen tenttikertaan mennessä.

Sopivana aasinsiltana Tritoniaan täytyy samaan hengenvetoon kehua kirjaston tarjoamaa mahdollisuutta varata yksityinen tiedonhakuaika Tritonian edustajalta esimerkiksi kandin tai gradun materiaalin etsintää varten. Oman graduni aihepiiri ei ole aivan yleisimmästä päästä, ja kesällä aineistoja etsiessäni aloin käydä jo epätoivoiseksi, kun mitään järkevää ei tuntunut tulevan vastaan. Tiedonhakuaika helpotti urakkaa kuitenkin huomattavasti, sillä sain hyviä vinkkejä hakusanoista ja niistä tietokannoista, joista etsimääni asiaa löytyy todennäköisesti parhaiten. Varasin itse hakuajan ystäväni suosituksesta, ja suosittelen palvelua lämpimästi myös muille! Tiedonhaun yhteydessä sain nopean perehdytyksen myös Tritonian uuden hakupalvelun Finnan käyttöön, mikä helpottaa sekin tiedonetsintää huomattavasti.

Uusi arkeni koostuu siis tällä hetkellä pääsääntöisesti töistä, kurssitehtävistä ja gradunkirjoittelusta. Ainakin tällä viikolla aikaa on jäänyt kuitenkin mukavasti myös muuttohärdellistä palautumiseen, pitkiin yöuniin ja koiran kanssa touhuiluun, mikä on virkistävää vastapainoa tietokoneen äärellä istumiseen. Ensi viikolla onkin sitten jo ensimmäisen Vaasa-reissun aika, kun lähden viimeistelemään muuttoani vanhasta asunnosta ja viettämään viikonloppua ihanien hallarikamujen kanssa.

 

Syysterkuin,

Sanna

Kommentit:

Kiitos vinkistä

Kirjoittanut "kanditutkija" 06.10.2016 18:18:57

En itse tuosta tritonian tiedonhakuajan varaamisesta tiennytkään, vaikka tiedonhankintataidot 2 -kurssia suoritankin parhaillaan. Täytyypä hyödyntää itsekin jos ei itse löydä tarpeeksi lähteitä tutkielmaan. :)

Tritonia kiittää

Kirjoittanut Jonna Hahto /Tritonia 07.10.2016 14:49:04

Kirjasto kiittää mukavasta palautteesta, hienoa jos olemme palveluillamme onnistuneet helpottamaan opiskelu-urakkaa:)

Mukavaa, että voin olla avuksi!

Kirjoittanut Sanna-Mari Kauko 25.10.2016 19:10:28

Tiedonhakintataidot-kurssit ovat kyllä myös hyvänä apuna kandin ja gradun teossa, mutta jos kaipaa henkilökohtaisempaa tukea omaan aiheeseen, niin ehdottomasti kannattaa varailla tuota tiedonhakuaikaa! :)

Kirjaston väestä on ollut paljon apua vuosien varrella niin tiedon kuin kadoksissa olleiden kirjojenkin metsästyksessä, joten olette todella helpottaneet opiskelijan työtä :)

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 06.10.2016 - Verkkotoimitus
Login