Kolme hyvää syytä

Julkaistu 05.04.2016.

Viime kevään Wykypäivillä riitti syytä hymyyn harmaasta säästä huolimatta

Miksi opiskelu kannattaa aina?

Korkeakouluhaku alkaa olla kalkkiviivoilla, ja Opiskelijavalintojen yksikössä eletään jälleen jännittäviä aikoja.

Toisen asteen yhteishaun päättymisestä ja korkeakouluhakujen alkamisesta tuntuu olevan vain pieni hetki, ja nyt hakuun varattu kolmeviikkoinen alkaa olla jo päättymäisillään. Toisen asteen tiimissä puolestaan on oman hakumme päättymisen jälkeen valmistauduttu seuraavaksi koittaviin pääsy- ja kielikokeisiin, ja harkkarisektori on keskittynyt koostamaan palautekyselyä päättyneestä hausta. Samaan aikaan muiden tehtävien ohella toisen asteen hakijaneuvonta jatkaa pyörimistään, ja päivittäin mekin saamme kysymyksiä korkeakouluhakuihin liittyen. Virkamiehen toimialaani näihin kysymyksiin vastaaminen ei kuulu, mutta opiskelijana voisin minäkin valottaa hieman, miksi opiskeluaikaa ei suotta kutsuta elämän parhaimmaksi ajaksi.

Tapaat uusia ihmisiä. Tästä olen bloggaajaurani varrella toitottanut varmasti kyllästymiseen asti, mutta aihetta ei mielestäni voi korostaa liikaa. Hyvien ystävyyssuhteiden solmimisen ohella opiskeluaika on myös loistava mahdollisuus verkostoitua uusien ihmisten kanssa, ja melko suurella todennäköisyydellä työskentelet tulevaisuudessa jonkun opiskeluaikaisen tuttusi kanssa, tai ainakin puolitutun tutun. Erityisesti Vaasassa uusien ihmisen tapaaminen on helppoa, sillä erilaisia tapahtumia järjestetään paljon, ja tekemistä ja mahdollisuuksia tutustua uusiin tyyppeihin tarjoutuu myös vilkkaan järjestö- ja harrastustoiminnan kautta. Myös muiden vuosikurssien ja koulutusalojen opiskelijoihin tutustuminen on helppoa kompaktin kokoisessa yliopistossa, joten loppu on oikeastaan itsestä ja omasta aktiivisuudesta kiinni.

Koet mitä erilaisimpia asioita, ja saat mahdollisuuksia joiden et edes tiennyt olevan olemassa. Vain harvalla olisi mahdollisuus lähteä elämään kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille, tai päästä töihin esimerkiksi ministeriöön ilman opiskeluaikana tarjoutuvia vaihto-opiskeluja ja harjoittelua. Kuinka moni uskaltaisi unelmoida myöskään valtakunnallisiin asioihin vaikuttamisesta tai massiivisten, satojen ihmisten bileiden järjestämisestä? Yliopistossa Sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan osakunnista ylioppilaskuntaan asti, ja mikäli hieman kepeämpi työnkuva kiinnostaa enemmän, ovat projektivastaavat järjestötoiminnassa aina paikallaan huolehtimassa opiskelijoiden vapaa-ajan ohjelmasta.

Opit uutta. Opiskeluaikaan kuuluu luonnollisesti myös uusien asioiden oppiminen, ja kaikkea kursseilla tulvivaa tietoa et todennäköisesti pysty edes sisäistämään. Näin muutaman vuoden opintojen jälkeen on kuitenkin mahtavaa huomata, että matkan varrella suuri osa opetussuunnitelman asioista on tarttunut mielen sopukoihin, ja isojenkin kokonaisuuksien hahmottaminen tuntuu enemmänkin mielenkiintoiselta, kuin ulkoa opeteltavalta pakkopullalta. Lukiossa maantiedon opettajani sanoi, että vaikka yleissivistävä koulutus voi tuntua varsin abstraktilta, vielä joskus ilahdutte siitä, että aamun hesaria selatessanne ymmärrätte nekin uutiset, jotka voivat aihetta opiskelemattomille olla täyttä hepreaa, tai antaa vain pintaraapaisun todellisesta sisällöstä. Tässä hän oli täysin oikeassa.

Varsinaisen teoreettisen oppimisen ohella opiskeluaikana oppii kuitenkin ennen kaikkea itsestään. Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopinnot asettuvat ihmisen elämässä mielenkiintoiseen vaiheeseen, sillä nuoremmilla opiskelijoilla samaan aikaan sattuu yleensä ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen, paikkakunnan vaihtaminen ja kaiken tutun ja turvallisen jääminen taakse. Aikuisopiskelijat taas palaavat koulun penkille usein monien työelämässä vietettyjen vuosien jälkeen, joten jonkinlainen murrosvaihe on kyseessä tässäkin tapauksessa. Opiskeluaika kestää myös suhteellisen pitkään, joten vuosien varrella ihminen ehtii ottaa varsinaisen harppauksen elämässään. Minulla oli opinnot aloittaessani esimerkiksi täysin erilaiset urahaaveet, kuin ne ovat nyt. Vuosien ja opintojen varrella olen päässyt jyvälle siitä, mikä aihe minua kiinnostaa eniten, ja minkä parissa olisi myös luontevaa työskennellä. Olen oppinut myös sen, että yksi ala tai työnkuva ei sulje toisiaan välttämättä pois, vaan omia kiinnostuksenkohteita on mahdollista yhdistellä myös työelämässä.

Tämä syykolmikko on toki vasta pieni kurkistus opiskelijaelämään, ja lopulta jokaisella on varmasti omat perusteensa nauttia opiskeluajastaan. Vieläkö haku mietityttää? Älä hukkaa elämäsi tilaisuutta, sillä hakuaika päättyy huomenna keskiviikkona klo 15.00!

Tervetuloa punahaalarien iloiseen joukkoon!

 

Sanna

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 05.04.2016 - Verkkotoimitus
Login