Kesä Vaasassa

Julkaistu 28.08.2016.

Kesäyö Vaasan Sisäsatamassa

Vaasan kesään kuuluu paljon erilaisia tapahtumia, kauniita auringonlaskuja, ja niitä harmaita sadepäiviäkin.

Palasin harjoitteluni päätteeksi kesäkuun alussa takaisin Vaasaan ristiriitaisin miettein. Oltuani kaksi edellistä kesää Vaasassa, toivoin keväällä Helsinkiin lähtiessäni hartaasti saavani viettää vaihteeksi kesää etelän malliin. Nihkeän kesätyötilanteen vuoksi palasin kuitenkin takaisin Vaasaan vanhaan työpaikkaani, ja ihmettelemään kolmatta kesääni Vaasassa. Omaa kotia oli ehtinyt olla jo ikävä, mutta minun palatessani suurin osa ystävistäni lähti puolestaan kesäksi muualle töihin, varsin moni juuri Helsinkiin. Edellisen kesän sateiset, kylmät ja tuuliset päivät olivat myös tuoreessa muistissa, joten Helsingin lämpimän kevään jälkeen länsirannikon säät eivät tuntuneet houkuttelevilta.

Kevään kauhisteluista huolimatta tämä kesä osoittautui kirkkaasti parhaaksi kaikista Vaasa-kesistäni. Muutamat viime viikot on saatu vuorotellen niskaan vettä, myrskytuulta ja rakeita, mutta sitä ennen Vaasassa on saatu nauttia lämpöisistä ja aurinkoisista kesäpäivistä. Kolmen kuukauden tauko arjesta teki osaltaan varmasti myös hyvää, ja ”vanhasta tutusta” kotikaupungista on jaksanut etsiä taas uutta näkemistä ja tekemistä. Monestihan sanotaan, että ulkopaikkakuntalaiset näkevät kaupungista enemmän kuin paikalliset itse, koska ottavat aktiivisemmin selvää sitä, mitä kaikkea nähtävää kyseisessä paikassa on. Tänä kesänä olenkin kierrellyt nähtävyyksiä ja turistikohteita Vaasan seudulla ja Pohjanmaan rannikolla enemmän kuin aiempina kesän yhteensä.

Mitä kesään Vaasassa on sitten kuulunut? Tapahtumista parhaiten on mieleeni jäänyt Eurooppalainen ruokatori, joka vieraili Vaasassa heinäkuun alussa. Aiempina kesinä tapahtuma on mennyt minulta hieman ohi, mutta tänä vuonna herkuttelin muidenkin vuosien edestä tuoreilla patongeilla, crepeillä ja fudgeilla. Lisäksi kesä Pohjanmaalla on tarjonnut muun muassa reissua Merenkurkun saaristoon Svedjehamneniin, jättikokoisille jäätelöille Kristiinankaupunkiin, tai ihan vain kotoisasti viettämään tyttöjeniltaa ja ihailemaan auringonlaskua Farokselle tai Starempenille. Piknikit kesää Vaasassa viettävien ystävieni kanssa, iltauinnit lämpimässä merivedessä ja pitkät aamulenkit kiireettöminä vapaapäivinä ovat olleet myös ikimuistoista kesätekemistä. Akkujen latailua parhaimmillaan, suosittelen!

Uudet fuksit saapuivat kampukselle jo tällä viikolla aloittelemaan syksyä, mutta minun ”kesälomani” jatkuu töiden parissa vielä parisen viikkoa. Tuntui suorastaan oudolta olla ensimmäistä kertaa töissä ja kotona omissa arkipuuhissaan, kun fuksit keskiviikkona saapuivat yliopistolle. Jotta me vanhat opiskelijatkaan emme jäisi kuitenkaan täysin sivuun syksyn hulinoista, kävimme pyörähtämässä loppuviikon tapahtumissa. Omista opiskelukavereistani suurin osa on vielä kesätöidensä parissa muilla paikkakunnilla, joten tunsin kieltämättä oloni hitusen vanhaksi fuksien ja muiden minun jälkeeni opinnot aloittaneiden hallarisukupolvien keskellä :D Pian Cafe Oscar ja Tritonian lehterit täyttyvät kuitenkin taas vanhoista tutuista, ja arki yliopistolla voi alkaa.

Kesäterkuin,

Sanna

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 28.08.2016 - Verkkotoimitus
Login