Poluista ja putkista #highered

Julkaistu 29.11.2019.

Poluista ja putkista vai kasvusta.

Olen miettinyt viime aikoina sitä tapaa, jolla opiskelusta ja oppimisesta nykyään puhutaan korkeakouluissa.

On tavoitteita, jotka saavutetaan. Ja polkuja ja putkia, joissa kuljetaan ja suoritetaan. Ja nivelvaiheita, joissa ohjaillaan. Etappi etapilta. Siistiä, kivutonta, tehokasta. Jatkuvasti. Vauvasta vaariin.

Mutta eihän se niin ole.

Epävarmuus, päämäärättömyys, sirpaleisuus, onnistumiset, epäonnistumiset, isot oivallukset, pysähtymiset, välillä uuden suunnan haku, kompassikin hukassa. Ja entä ne kaikki kinkkiset ja kipeät mielen dissonanssit, jotka ovat edellytys uuden oppimiselle.

Ja ne hankalat mulkerot (viittaan minäkin LUT:n mainokseen) halutaan pois häiritsemästä, kun kiihdytetään kohti upeaa uraa. Toisaalla taas tuore lukiobarometri kertoo uupuneista nuorista jo ennen korkeakoulua.

Pitäisikö se, ettei oppiminen ole mitenkään helppoa meistä monellekaan jotenkin taas normalisoida? Että opiskelu on raskasta ja vaatii ponnisteluja ja aikaa. Ja myös siksi oppiminen ja uuden oivaltaminen on niin mahtavaa.

Myös mestari on noviisi jossain. Aloitapa vaikka uusi kieli tai soitinharrastus.

 

 

Sanna Eronen

Kirjoittaja toimii digitaalisen opetuksen valmentajana Vaasan yliopistossa sekä Higher Education Learning Lab -hankkeessa korkeakoulupedagogisen koulutuksen kehittämisen parissa.

Kommentit:

oppia vai leikkiä?

Kirjoittanut Alumnus 13.12.2019 09:45:13

"Että opiskelu on raskasta ja vaatii ponnisteluja ja aikaa. Ja myös siksi oppiminen ja uuden oivaltaminen on niin mahtavaa."

Niin. Opetan ammattikorkeakoulussa (en Vaasassa). Eetos on jo useamman vuoden ollut sellainen, että opiskelun tulisi ensisijassa olla mahdollisimman hauskaa ja leppoisaa, muistuttaa jopa leikkiä tai peliä. Harva tuntuu enää aidosti hakevan varsinaista oppia. Keskittymiskyky on monilla olematon, joten esim. luennoissa pitäisi jatkuvasti olla täkyjä, jotka herättelevät ja pitävät mielenkiintoa yllä, aivan niin kuin itse opittava asia ei riittäisi.

Oppimisen havainnointi

Kirjoittanut Tomi Pasanen 01.01.2020 14:33:58

Hei Sanna!

Olen samaa mieltä kanssasi oppisen riemun perustasta: se vaatii pitkällistä ponnistelua (en tosin tiedä onko tämä näkemys luterilaisuuden värittämä ;-) ).

Osa oppimisen ongelmasta liittyy mielestäni oppimisen havainnointiin.

Olen useasti ollut yliopiston opettajan roolissani epätoivoinen: miksei asioiden harjoitelun tuloksena voisi olla vaikka isompi pää jolloin oppiminen ja siihen käytetty aika olisi konkreettisesti näkyvää kuten isojen lihasten kasvattajilla. Ilman tätä konkretiaa, harjoittelua tekemättömät ihmiset helposti uskovat että asiat vaan tulevat luonnostaan ja helposti joillekin ihmisille, mutta eivät ne tule. Ohjelmoinnnista sanotaan, että harjoittelua tarvitaan 10 vuotta, purjehtijoiden pitää tehdä toistoja 10 000 kertaa, jotta kaikki ryhmätyön mahdolliset tapahtumat käydään läpi. Toisto ja harjoittelu on siis oleellista.

Ja itse asiassa korkeakoulussa harjoittelu ja toisto liittyy maailmankuvan muuttumiseen; verrataanpa esimerkiksi lääkärin, diplomi-insinöörin ja humanistin maailmankuvaa, kovin ovat erilaisia ja kuitenkin kukin aikanaan oli lähtöisin samasta tilanteesta eli lukiosta. Asioiden niin sanottu syvällinen oppiminen edellyttää aina oppijan taitojen kehittymistä ja niiden tulemista osaksi oppijaa mikä tarkoittaa samalla oppijan maailmankuvan muuttumista, mikä tuskin on kovin kevyt prosessi.

t. Tomi

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 29.11.2019 - Verkkotoimitus
Login