Voiko vanhemmuutta mitata?

Julkaistu 05.09.2018. - Ajatusyhteys

Diego Velázquez (1599-1660): Las Meninas (1656)

Ainakin voidaan laskea erilaisia vanhemman rooliin kuuluvia tekoja.

Ruokinta, vaipanvaihto, syli, lohduttaminen, nenän niistäminen, leikkiminen, pelaaminen, riitojen ratkominen, läsnäolo. Näitä ja monia muita tekoja ja tekemättä jättämisiä voidaan laskea. Sen jälkeen aukeaa vaikeiden kysymysten Pandoran lipas. Mitä tuloksista pitäisi ajatella ja varsinkin mitä niiden perusteella tulisi muuttaa ja millä lihaksilla?

Tällaisten kysymysten takia monet, elleivät useimmat, pitävät vanhemmuutta asiana, joka ei taivu mitattavaksi. Samanlaisia ovat parisuhde ja johtaminen. Niidenkin hyvyyden tai huonouden mittaaminen tuntuu vaikealta ja väkinäiseltä, ellei vallan mahdottomalta. Tunnistat (ainakin omasta mielestäsi) hyvän ja huonon vanhemmuuden siinä missä hyvän ja huonon johtamisen, mutta auta armias, jos niitä pitää mitata. Kenelläkään ei ole tällaisten psykologis-sosiaalis-kulttuuristen ilmiökompleksien vakioitua mittapuuta kuin metrin mallia Pariisissa.

Tuntuisi tosi tylyltä antaa pisteitä puolisolle tai muulle läheiselle. Miksi pisteyttää toisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, jos olet joka tapauksessa sitoutunut höpönassuusi vikoineen päivineen? Pomolle ehkä voisikin antaa pisteitä, ellet sitten satu olemaan hänen kanssaan naimisissa.

Eräs tuttavani ehdotti vanhempien pisteyttämisperusteeksi lapsille huutamista. Jos yksi vanhempi huutaa lapsilleen 10 kertaa päivässä ja toinen kerran vuodessa, kumpi on parempi?

Veikkaan, että sanot: "Tuohon on mahdotonta vastata, koska se riippuu tyypistä, tilanteesta ja monesta muusta seikasta." Vanhemmuuteen kuuluu niin paljon muutakin kuin alati vaaniva hermostumisen ja huutamisen vaara. Eikä ole vain yhtä hyvää ja toimivaa tapaa olla vanhempi. Se, mikä on hyvää vanhemmuutta suomalaisessa savussa, ei ole sitä välttämättä mongolialaisessa jurtassa.

Mitä henkilökohtaisesti merkityksellisemmästä asiasta on kysymys, sitä kehnommin se näyttää soveltuvan mitattavaksi. Syitä on monia. Yleiset kriteerit hyvälle vanhemmuudelle ja parisuhteelle saattavat olla riittämättömät. Jonkun mielestä vanhemmuudessa ja parisuhteessa on sellainen tunnetaso ja sitoutumisen ulottuvuus, jota mikään julkinen kriteeristö ei tavoita. Eivätkä vanhemmuus ja parisuhde ole suoritus, vaan olemisen tapa (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Joku voi myös rinnastaa vanhemmuuden ja parisuhteen yleisiin ja yhtäläisiin ihmisoikeuksiin. Olisivatko vanhemmuus ja parisuhde kuin ihmisoikeudet: eivät riipu saavutuksista? Se ei kyllä vähääkään lohduta perhe- ja parisuhdeväkivallan uhreja.

Jokin vanhemmuusranneke ja kännykkäsovellus voisi pitää kirjaa siitä, kuinka monta kertaa on tullut tehtyä mitäkin vanhemman rooliin kuuluvaa. Osaahan aktiivisuusrannekekin mitata ottamiamme askelia ja muita liikuntasuoritteita. Vanhemmuusranneke mittaisi vanhemmuussuoritteita ainakin näennäisen objektiivisesti - näennäisen, koska tietoisuus mittaamisesta saa meidät toimimaan niin kuin meidän odotetaan toimivan.

Tästä kenkä juuri puristaakin. Ihmissuhde vääntyy irvikuvaksi, jos välittäminen perustuu mittaamista koskevaan tietoisuuteen.

Jos tällainen aktiivisuusranneketyyppinen mittaaminen tuntuu liian mekaaniselta, tehdään sitten laadullista arviointia. Arvioi tai pyydä naapurin Perttiä arvioimaan asteikolla nelosesta kymppiin, miten olet onnistunut vanhempana eri osa-alueilla kuten lasten ruokkimisessa, nenän niistämisessä, leikkimisessä, pelaamisessa, riitojen ratkomisessa, läsnäolossa ja niin edelleen. Saatko ehdot vai pääsetkö luokalta?

Myös parisuhteessa harjoitetaan tällaista tekemisten ja tekemättä jättämisten arviointia. Ehkä pidät sitä ikävänä, koska omatuntosi soimaa. Mittaaminen sopii yritysten tuloslaskelmiin ja vähän huonommin koulusuorituksiin, mutta vanhemmuus ja parisuhde olkoot mittaamisesta vapaa hölläilyvyöhyke! Mittaaminen voisi johtaa siihen, että lapset viedään jäätelölle ja iltasatu luetaan vain, koska sitä mitataan.

Onko siis oikea motiivi tärkeämpää kuin itse teko? Afrikan tähden pelaaminen lasten kanssa voi olla itsessään kivaa ja innostavaa, vaikka mittaaminen olisi alun perin se, mikä yllyttää vanhemman pelaamaan. Rinnakkaiset motiivit kuten hyöty, velvollisuus ja välittäminen usein ajavat meitä samaan suuntaan.

Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Erilaiset pisteytysperusteet voivat virittää keskustelua vanhemmuudesta ja parisuhteesta, ellei perin ihmisyydestä. Jos jokin puoli vanhemmuudessa tai parisuhteessa saa alhaiset pisteet, mietit kumppanisi tai perheneuvojan kanssa, mistä se johtuu ja pitääkö asialle tehdä jotain.

Ajattelen, että vanhemmuutta - kuten myös parisuhdetta ja johtajuutta - voi mitata monilla eri mittareilla. Kysyt, miksi pitäisi mitata. - Syy ei kai voi olla muu kuin perheiden tukeminen ja tilanteen selvittäminen. Siinä monet taustatekijät ovat kuitenkin toiminnallisia mittareita tärkeämpiä. Tällaisia taustatekijöitä ovat esimerkiksi perheenjäsenten fyysinen ja henkinen vointi, työ ja toimeentulo, tukiverkostot sekä lasten koulu ja kaverit. Ne vaikuttavat vanhempana olemiseen ja toimimiseen enemmän kuin mikään rannekkeen antama aktiivisuustieto.

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 06.09.2018 - Verkkotoimitus
Login