Pohjanmaan elintarvikeyritykset kasvuun!

Julkaistu 23.10.2019.

Pohjanmaan elintarvikeyritykset nousuun

Tammikuussa 2019 lähti käyntiin SeAMK:in, Viexpon, Vaasan Yliopiston ja Profict Partnersin yhteishanke - Pohjanmaan Elintarvikeyritykset Kasvuun. Hanke on kaksi vuotta kestävä, ja sen on suunniteltu päättyvän vuoden 2020 lopussa. Hankkeen päätavoitteena on kehittää suomalaisten pienten elintarvikeyritysten osaamista brändättyjen, korkean arvonlisän tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä ja markkinoinnissa, sekä auttaa yrityksiä kasvussa ja viennissä.

Puolitoista vuotta kestävä ohjelma tuo osallistuvalle yritykselle osaamista kansainväliseen myyntiin, markkinointiin ja brändäykseen, avaa ovia jakelukanaviin, tuo asiantuntijat yritysten avuksi sekä aktivoi uusia yhteistoimintamalleja yritysten välille. Ohjelma on suunnattu Pohjanmaan kolmen maakunnan (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaan) pienten elintarvikeyritysten liiketoiminnan kasvattamiseen.

Hanke on ollut nyt käynnissä jo kymmenen kuukautta, ja jo paljon on saatu aikaan näiden työntäyteisten kuukausien aikana. Heti hankkeen alussa haastattelimme 129 yritystä Pohjanmaan kolmen maakunnan alueilta taustakartoitusta varten, jotta saisimme selville kiinnostuksen tasoa vientiä kohtaan, sekä sen millaisia haasteita he kohtaavat kasvun ja mahdollisen kansainvälistymisen kynnyksellä. Kartoituksella selvitettiin Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan mikro- ja pienelintarvikeyritysten nykytila, tuotantosuunnat ja tuotteet, yrityksen kokoluokka sekä valmiudet vientiin ja vientikiinnostus. Kartoituksen ansiosta saatiin selville, että suurimpia haasteita yrityksille kasvun saralla tuottavat myynti, markkinointi ja jakelukanavat.

Markkinoinnin osalta erityishaasteeksi nousi brändäys ja tunnettuuden lisääminen. Aloitin heti hankkeen alussa tammikuussa tutkimusavustajana markkinoinnin ja viestinnän laitoksella Vaasan Yliopistolla, samalla suorittaen markkinoinnin johtamisen maisteriopintoja. Vaasan Yliopistolta hankkeessa on mukana lisäkseni Hanna Leipämaa-Leskinen. Hankkeessa olen päässyt tuottamaan erilaisia materiaaleja, joita ohjelmaan osallistuvat yritykset voivat hyödyntää suunnitellessaan vientiprosessin aloittamista. Suurin vastuu on ollut maakohtaisen verkkovalmennusmateriaalin rakentaminen yrityksille, joiden viennin kohdemaana on Ruotsi. Monilla yrityksistä tuntuu olevan paljon ideoita ja kunnianhimoa aloittaa vienti, mutta tärkeää on myös se, että käytetään tarpeeksi aikaa suunnitteluun ja kohdemarkkinaan tutustumiseen. Verkkovalmennusmateriaalien avulla yrittäjät voivat oman aikataulunsa puitteissa tutustua vientimaiden tuomiin mahdollisuuksiin, saada tärkeää tietoa markkinoista ja kuluttajista, sekä viennin vaatimuksista. Materiaaleja tulee myös Saksan ja Kiinan markkinoista. Hanke on tarjonnut minulle sekä opiskelijana, että tutkimusavustajana todella mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua hyvin läheltä suomalaisten pienyritysten toimintaan, sekä tilaisuuden kehittää materiaaleja, joiden avulla voidaan tarjota toimivia ratkaisuja. Suomalaisen elintarviketeollisuuden merkitys on kasvanut viime aikoina vastuullisuuden ja paikallisuuden kasvaessa kulutustrendeinä, joten on hienoa olla mukana näin ajankohtaisessa ja tärkeässä hankkeessa.

Jo ennen hanketta olemme työstäneet brändäämisen liittyvää työkirjaa, jossa keskitytään purkamaan yrityksen sisäisen ja ulkoisen brändinrakennusprosessin vaiheita. Prosessi lähtee liikkeelle yrityksen missiosta ja visiosta edeten aina ydinarvoihin ja tuotteisiin, ja sitä kautta yritykselle rakentuu käsitys siitä, miten oma brändi kannattaa määritellä, ja mikä on se lisäarvo, jolla kannattaa lähestyä omaa asiakassegmenttiä. Työkirjan avulla yritys voi myös kartoittaa brändinsä nykytilannetta, sekä tunnistaa vielä kehitystä kaipaavia kohtia, jotka tulee korjata kuntoon ennen vientiprosessin aloittamista tai kasvun tavoittelua. Kehittämäämme työkirjaa päästään testaamaan käytännössä hankkeen aikana järjestettävässä työpajassa, jossa keskitytään brändin rakentamiseen.

Hankkeen tarjoama kiihdytysohjelma käynnistyi osallistuneille yrityksille syyskuun aikana. Hankkeen puitteissa järjestetään erilaisia workshoppeja, jossa yritykset pääsevät verkostoimaan keskenään sekä kuulemaan eri alan asiantuntijoiden oppeja. Ensimmäinen workshop järjestettiin 17.9.2019 Vaasassa Bock´s Cornerissa. Paikalle kertyi mukava määrä ohjelmaan osallistuvia yrityksiä sateisesta kelistä huolimatta. Ensimmäisessä workshopissa puhujina olivat Horst Neumann Suomisen Maito Oy:stä, Pekka Ajanto Johdin Oy:stä, Sami Tiihonen Meira Novalta sekä Saku Railio Vaasan Ravintolat Oy:stä. Workshopin aikana kuultiin Jymy-jäätelön menestystarina, vähittäiskaupasta jakelukanavana, ravintoloista asiakkaina sekä lähiruuan suosion kasvusta varsinkin ravintoloiden ruokalistoilla. Aikaan saatiin hyvää keskustelua ja mukaan tarttui hyviä tärppejä, joidenka avulla yritykset voivat siirtyä kohti kasvua ja kansainvälistymistä. Seuraava workshop järjestetään lokakuussa, ja sen aikana käsitellään brändiä ja viestintästrategiaa.

On ollut ilo huomata, miten innokkaasti yrittäjät ovat omaksuneet ohjelman tarjoamat palvelut itselleen, ja miten kehittymiskykyistä tarjontaa Pohjanmaan alueilta löytyy. Hankkeen avulla voidaan tarjota yrityksille käytännön neuvoja, joidenka avulla voidaan maksimoida tuotteen potentiaali vientimarkkinoilla, sekä tarjota arvokkaita verkostoitumismahdollisuuksia sekä yritysten kesken, että erialan asiantuntijoiden ja mentoreiden kanssa. Hanke tarjoaa myös hienon mahdollisuuden Vaasan Yliopistolle yhteistyöhön yrittäjien kanssa, esimerkiksi erilaisten opinnäytetöiden kautta. Verkkovalmennusmateriaalit sekä digitaalisten alustojen vahva hyödyntäminen ohjelman puitteissa tarjoaa myös käytännöllisen ratkaisun osallistuville yrityksille, sillä kaikki materiaali on heidän hyödynnettävissä juuri heille sopivina aikoina. Monelle pienyrittäjälle kynnys osallistua erilaisiin ohjelmiin voi olla suuri juuri niiden vaatiman ajan takia, mutta kun tarjotaan apuja ja materiaaleja heidän ehdoillansa, voi yrittäjät todella keskittyä ohjelman tarjoamiin palveluihin ja näin saada maksimaalisen hyödyn.

Uskon, että hankkeesta on hyötyä niin mukana oleville yrityksille, kuin myös koko Pohjanmaan alueen elintarviketeollisuudelle. Kun hanke saadaan pakettiin, on moni yritys valmiimpi kasvattamaan toimintaansa Suomen markkinarajojen ulkopuolelle, ja jo toivottavasti päässyt alkuun vientiprosessissa. Innolla seuraan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka hankkeen tarjoamat hyödyt konkretisoituvat!

 

Blogin kirjoittaja oli tällä kertaa Nina Alén, joka toimii markkinoinnin ja viestinnän laitoksen tutkimusavustajana samalla kun viimeistelee opintojaan markkinoinnin johtamisen maisteriohjelmassa.

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

X

Lähetä palautetta tästä sivusta

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi

Palautteesi

 
Päivitetty 23.10.2019 - Verkkotoimitus
Login