Kohti ympäristövastuullisempia välipalapakkauksia

Julkaistu 15.11.2019.

Heli Pippuri tutki Pro Gradu - tutkielmassaan välipalapakkausten ympäristövastuullisuutta.

Ympäristövastuullisuus näkyy kuluttajien ruokaostoksissa. Elintarvikkeiden lisäksi myös niiden pakkaukset ovat olleet ympäristökeskustelussa pinnalla viime vuosina. Käsittelin pro gradu -tutkielmassani niitä merkityksiä, mitä ympäristövastuullinen kuluttaminen saa välipalapakkauksissa. Tutkimuksen johdolla on mahdollista esittää useita kehitysehdotuksia sille, miten välipalapakkauksia voisi kehittää ympäristövastuullisempaan suuntaan ja sellaisiksi, että kuluttajien olisi helpompi päätyä niiden ostopäätökseen.

Tutkielman keskeisin kehitysehdotus on, että toiminnallisuuksiltaan kuluttajien ihanteellisiksi kokemia välipalapakkauksia kehitetään entistä ympäristövastuullisemmiksi. Tutkimuksen empirian perusteella on analysoitavissa, että kuluttajat kokevat esimerkiksi lusikalliset ja kannelliset rahkat käytännöllisiksi välipaloiksi erilaisiin kulutustilanteisiin juuri pakkausominaisuuksien vuoksi. Näitä pakkauksia ei kuitenkaan nähdä kovin ympäristövastuullisiksi erityisesti pakkausmateriaalin määrän ja pakkauksessa käytetyn muovin vuoksi. Ympäristövalveutuneet kuluttajat kokevat ristiriitoja toivomiensa pakkausominaisuuksien suhteen (ympäristövastuullisuus/muut ominaisuudet) ja joutuvat tekemään kompromissiratkaisuja.

Pakkauksen ympäristövastuullisuutta voi nähdä tarkasteltavan erityisesti pakkausmateriaalien, pakkausjätteen määrän, pakkauksen kierrätettävyyden sekä pakkauksen uusiokäyttömahdollisuuden kautta. Vaikka välipalapakkaukselta toivottavat pakkausominaisuudet vaihtelevat tutkimuksen mukaan kulutustilanteittain, yleisesti ottaen pakkauksen tulisi olla helposti avattavissa, uudelleensuljettavissa sekä sellainen, joka ei tuota sotkua. Siten yritykset voisivat pyrkiä tuomaan markkinoille sellaisia välipalapakkauksia, joissa yhdistyvät sekä pakkauksen kätevyys eri kulutustilanteisiin että kuluttajien ympäristövastuullisuudelta toivomat asiat. Ympäristövastuullisuus voi ilmetä esimerkiksi paperipohjaisilla pakkausmateriaaleilla, välttämällä moninkertaista pakkaamista ja pakkausjätteen määrää sekä huomioimalla pakkauksen helpon kierrättämisen.

Toinen kehitysehdotus on, että välipalapakkauksia kehitetään ympäristövastuullisemmiksi ilman, että välipalan hinta kasvaisi kohtuuttomasti. Vaikka kuluttaja haluaisi tehdä ympäristövastuullisempia kulutusvalintoja välipalapakkauksien näkökulmasta, saattaa hän joutua taloudellisista syistä ostamaan vähemmän vastuullisemmaksi kokemansa vaihtoehdon. Kuluttajien mielestä tuotteen hinnan tulisi olla kohtuullinen myös pakkauksen ollessa ympäristövastuullinen, vaikka osa kertoi tutkimuksessa olevansa valmiita maksamaan ympäristöystävällisemmästä välipalapakkauksesta vähän perinteistä pakkausta enemmän.

Kolmas kehitysehdotus liittyy välipalapakkauksen ympäristövastuullisuudesta viestimiseen. Kehitysehdotuksena on, että ympäristövastuullisuudesta viestitään pakkauksessa mahdollisimman selkeästi esimerkiksi sanallisesti, ympäristömerkkejä hyödyntäen sekä vaimeiden, pakkauksen luonnollisuutta korostavin värein. Tutkimuksen teorialuvussa ilmeni, että kuluttajat eivät koe tietävänsä riittävästi siitä, mikä tekee tuotteesta ympäristövastuullisen. He arvioivat pakkauksia pirstaleisella ja vaillinaisella tiedolla ja kokevat ympäristövastuullisuuden arvioinnin vaikeaksi. Siten yritykset voisivat pyrkiä viestimään välipalapakkauksien ympäristövastuullisuudesta yhä selkeämmin niin pakkauksen rakenteellisilla, viestinnällisillä kuin myös graafisilla pakkausvihjeillä.

On analysoitavissa, että yksi mahdollisuus viestiä pakkauksen ympäristövastuullisuudesta objektiivisemmin on pakkauksen elinkaariarvioinnin tekeminen ja tiedon julkaisu. Kun pakkausta on kehitetty entistä ympäristövastuullisemmaksi, voidaan kuluttajille viestiä kuinka paljon pakkaus on kehittynyt ympäristöystävällisemmäksi pakkauskehityksen myötä. Tämän lisäksi elintarvikevalmistajilla on mahdollisuus esiintyä edukseen tarjoamalla kuluttajille mahdollisuuden perehtyä pakkauksien ympäristövastuullisuuteen tarkemmin, esimerkiksi yrityksen verkkosivuilla.

Esitetyt kehitysehdotukset ovat sellaisia, mitkä vähentäisivät kuluttajien kokemia esteitä ostaa ympäristövastuullisempia välipalapakkauksia, ja jotka voivat siten kasvattaa ympäristövastuullisten välipalapakkauksien myyntiä. Kuluttajat haluavat välipalojen ostamisen olevan ennen kaikkea helppoa ja nopeaa. Edellä esitellyt kehitysehdotukset auttavat siinä, että kuluttajat näkisivät ympäristövastuulliset välipalapakkaukset entistä helpommiksi valinnoiksi.

Blogin kirjoittaja on tällä kertaa markkinoinnnin johtamisen koulutusohjelmasta valmistunut KTM Heli PIppuri, joka tutki lopputyössään välipalapakkausten ympäristövastuullisuutta. Lisää Helin gradusta voit lukea täältä: https://osuva.uwasa.fi/handle/10024/9046

Osuvasta löytyy myös muita erittäin kiinnostavia markkinoinnin alan pro gradu - tutkielmia. Ota sinäkin viimeisin tutkimustieto käyttöösi!

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

X

Lähetä palautetta tästä sivusta

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi

Palautteesi

 
Päivitetty 15.11.2019 - Verkkotoimitus
Login