Kunnanjohtaja vai pormestari?

Julkaistu 30.01.2018.

enska.jpg

Tällä kertaa puutun kuntajohtamiseen. Jokin tovi sitten uutisoitiin, että Kärkölä muutti johtamismalliaan kesken vaalikauden siirtymällä valtuuston valitsemaan pormestariin. Kiinnostava tapaus, sillä pormestarivetoisia kuntia on suomessa kourallinen, vaikka mahdollisuus tähän avattiin jo vuoden 2006 kuntalailla. Täytyi oikein ryhtyä miettimään pormestarin ja kunnanjohtajan eroja ja sitä, miten tulevien kuntien johtaminen kannattaisi järjestää.

Kunnanjohtajan ja pormestarin ero on siinä, että kunnanjohtaja on viranhaltija ja pormestari poliittisin perustein valittu luottamushenkilö. Eli, kunnanjohtajan tehtävässä korostuvat virkaan perustuva valta ja vastuu ja pormestarin tehtävässä korostuvat poliittinen valta ja vastuu. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, ettei kunnanjohtajallakin olisi poliittista valtaa. Politiikka on omassa roolissaan kunnanjohtajan valinnan yhteydessä ja viranhoidossakin kunnanjohtaja saattaa käyttää poliittista valtaa, joskaan ei järin näkyvästi. Hallinnollisen ja poliittisen vallan käytön kannalta jotakin merkitystä on toki sillä, että usein kunnanjohtajan pesti on voimassa toistaiseksi, kun taas pormestarin tehtävä on vaalikauden mittainen.

Suomalainen viranhaltijajohtoinen kuntakenttä on kansainvälisesti erikoinen tapaus. Mallia on kuitenkin pidetty meille sopivana. Tämä siksi, että kunnanjohtajalla on iso rooli kuntien hyvinvointipalvelujen ja sen henkilöstön johtamisessa. On katsottu, että viranhaltijajohto luo pitkäjänteisyyttä ja vakautta kuntien hyvinvointipalvelujen järjestämiseen ja ylläpitämiseen.

Onkin kiinnostavaa havaita, muuttuvatko kuntien johtamismallit tulevaisuudessa, kun sosiaali- ja terveyspalvelut ja niiden henkilöstö siirtyvät maakuntien vastuulle. Kunnat joutuvat murrosvaiheeseen, jossa monia perinteisiä toimintatapoja täytyy muuttaa. Itse näkisin, että tämän murrosvaiheen seurauksena kuntien kannattaisi siirtyä entistä enemmän poliittista vastuuta korostaviin malleihin.  Itse pitäisin hyvänä aitoa pormestarimallia, jossa pormestari valittaisiin suoralla vaalilla. Tämä korostaisi kuntien supistuvan tehtäväkentän tärkeyttä ja lisäisi kuntademokratiaa.

Kommentit:

Komppaan

Kirjoittanut Esa Hyyryläinen 07.02.2018 08:50:14

Kun sote- ja maakuntareformi toteutuu, kuntien on tavallaan keksittävä itsensä uudestaan. Suuri osa niiden nykyisistä tehtävistä on muiden vastuulla. Rahaakin on selvästi vähemmän käytettävissä, koska verorasituksen ei sallittane kasvaa. Tässä yhteydessä laajamittainen siirtyminen selkeämmin poliittiseen johtamiseen on paikallaan.

Kuntarakenteen korjaaminen voisi olla hyvä paikka aloittaa poliittisen johtajuuden osoittaminen. Meillä on aika paljon kuntia, jotka eivät pysty yksinään nostamaan itseään elinvoimaisemmalle polulle. Ehkä se ei onnistu isommissa kunnissakaan, mutta ei siihen ainakaan olisi huonompia mahdollisuuksia kuin monissa kuntapahalaisissa nyt. -EH-

Joo

Kirjoittanut Pirkko Vartiainen 08.02.2018 21:40:47

Tällä viikolla tuli tietoa, että Lahti pohtii pormestarimallia. Varmasti laajenee kohtuullisen nopealla tahdilla muuallekin. Minä toivoisin, että lähdettäisiin sitten aitoon malliin, ei tyydyttäisi siihen, että valtuusto valisee, vaan annettaisiin valinta kuntalaisille.

Epäilen

Kirjoittanut Esa Hyyryläinen 09.02.2018 10:21:18

Demokraattisessa systeemissä pahin uhka voi olla sen sisällä. Valtuusto (joka katsoo edustavansa riittävästi kuntalaisia) ei hevillä anna valtaa tässä asiassa kuntalaisten käsiin. -EH-

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 30.01.2018 - Verkkotoimitus
Login