Ylivertaisuusvinoumasta ja tietämisen illuusiosta

Julkaistu 26.11.2019.

Tällä kertaa Hallinnon tutkija pohtii tietämistä ja sen vinoumia.

On varsin yleistä tietoa, että aika monet pitävät itseään liikenteessä keskivertoa parempana kuskina. Myös se tiedetään, ettei tämä ole totta. Harvemmat tietävät tuon olevan vain yksi esimerkki yleisemmästä ylivertaisuusvinoumasta, joka tunnetaan myös asiaa tutkineiden tukijoiden mukaan Dunning-Kruger –vaikutuksena. Siinä on kyse siitä, että yksilö yliarvioi itsensä esimerkiksi jonkin taidon suhteen. Tämä voisi olla vaikkapa johtamistaito, kyky johtaa ihmisiä. Ylivertaisuusvinoumasta kärsivät johtajat pitävät itseään perusteetta keskivertoa parempina johtajina. Käsitys on tulosta kognitiivisesta vinoumasta.

Ylivertaisuusvinoumaan liittyy paradoksaalinen piirre. Epäpätevät yksilöt, sillä epäpätevyydestähän tässä oikeastaan on kyse, eivät kykene tunnistamaan omaa epäpätevyyttään. Tämä johtuu siitä, että se edellyttäisi pätevyyttä, jota heillä ei ole. Jos he siis kykenisivät tunnistamaan epäpätevyytensä, se riittäisi jopa epäilemään tämän epäpätevyyden olemassaoloa. Epäpätevät johtajat eivät tunnista epäpätevyyttään, koska heille ei ole olemassa kontekstia, jossa se aukeaisi. Alkuperäisen The Office (Konttori)-sarjan David Brent, jota Ricky Gervais esitti, on varmaan paras esimerkki tällaisesta johtajasta fiktiossa. Todellisen maailman ”davidbrentit” saatte itse miettiä.

Tutkijat David Dunning ja Justin Kruger palkittiin ylivertaisuusvinoumaa avaavasta tutkimuksestaan vuonna 2000 psykologian Ig Nobel-palkinnolla. Se on vuosittain Harvardissa jaettava ”huumori-Nobel”, periaatteessa parodia oikeista Nobel-palkinnoista. Sen saa kymmenellä eri alalla tutkimuksista, ”jotka saavat ihmiset ensin nauramaan ja sitten miettimään”. Esimerkiksi tämän vuoden taloustieteen palkinto meni tutkijoille, jotka selvittivät, minkä maan paperiraha on paras levittämään vaarallisia bakteereita. Se näyttäisi olevan Romanian leu, joten ottakaapa tuo huomioon matkustellessanne. Älkää muuten antako palkinnon harhauttaa. Suurin osa palkitusta tutkimuksesta on ihan paikallaan, vaikka se aiheuttaakin erinäisiä nauruntyrskähdyksiä. Osa toki enemmän kuin toiset. Muuan muassa Dunningin ja Krugerin tutkimus on saanut runsaasti huomiota muutenkin, mutta eipä tuo palkitseminen sille varmaan haitaksikaan ollut.

Ylivertaisuusvinouma on myös yliopistossa tuttu ilmiö. Opettajana monet meistä ovat kohdanneet opiskelijoita, jotka kysyvät tentin arvostelun jälkeen tiukasti arvostelun perusteluja, koska heillä itsellään on käsitys, että tenttihän meni hyvin. En ennen oikein tahtonut ymmärtää mistä on tuossa kyse, mutta taidanpa tietää nyt. Vieläkään en tiedä varmuudella sitä miten tuollaisessa tilanteessa olisi kommunikoitava niin, että kumpikin on siihen tyytyväinen. Miten voi kauniisti kertoa toiselle, että osoitit juuri epäpätevyytesi? Ja miten sen voi tehdä osoittamatta omaa epäpätevyyttään kommunikoijana?

Ehkä ongelmallisin piirre ylivertaisuusvinoumassa on se, etteivät siitä kärsivät myöskään tunnista muiden pätevyyttä. Kun siitä kärsivä on opettaja tai johtaja, hyvää ei ole luvassa.

Dunning kollegoineen on myöhemmin tutkinut tietämisen illuusiota käsitteen ”overclaiming” puitteissa. Se tarkoittaa sellaista tietoa, jota ei voi olla olemassa. Ihmiset uskovat tietävänsä jotain asioista, tapahtumista tai ihmisistä, joita ei ole olemassa. Jimmy Kimmel Live! demonstroi tätä vuonna 2017 mm. kysymällä ihmisiltä Austinin South by Southwest-festivaalilla muka kovasta uudesta bändistä Tonya and the Hardings. Aika moni todisti bändin mahtavuudesta, koska ei voinut myöntää, ettei tiennyt siitä mitään, eikä ollut riittävän perillä asioista yhdistääkseen nimen Tonya Harding taitoluisteluskandaaliin. Muukin vastaava kukku meni haastatteluissa läpi, sillä ihmiset uskoivat tietävänsä sellaista mitä he eivät voi tietää.

Valehtelu on ollut runsaasti esillä politiikassa viime aikoina. Syystäkin. Edellä sanotun perustella voisi kuitenkin väittää, että kaikki valehtelijat eivät valehtele. Osalle se kukku mitä he päästelevät on ihan täyttä totta. Heillä kun ei ole kontekstia missä se ei olisi.

Esa Hyyryläinen

Kommentit:

Sufjan Stevens: Tonya Harding

Kirjoittanut Tommi Lehtonen 26.11.2019 14:43:04

Kiinnostavaa! Tuo Tonya and the Hardings saattaisi mennä senkin piikkiin, että nimi muistuttaa yhden tai useamman oikean bändin tai artistin nimeä tai että tutulta kuulostava Tonya Hardings soittaa jotain kelloja, mutta tässä tapauksessa vääriä. Tulos olisi todennäköisesti ollut toinen, jos haastattelija ei olisi sanonut Tonya and the Hardingsia kovaksi bändiksi.(https://www.youtube.com/watch?v=PUvVjWR3zTQ)

Asteikkoja ja aaltopituuksia (eri arvoin ja mittaisina)

Kirjoittanut Arto Isosaari 28.11.2019 09:19:23

Jatkaisin Tommin tapaan tietämisen illuusiosta. Aiheeseen sopien kuvittelenkin ymmärtäväni, miksei oikeaa Nobelia kuulu, vaikka ja kun tutkimuksella osoittaa, miten helposti luullaan liikoja. Itsestä, muistakin ja oikeastaan mistä vaan. Varsin yleisesti myös ihan tahattomasti. Toisaalta miten muutenkaan ihminen voisi tulla autuaaksi, tai toimeen, kuin omassa uskossaan.

Ylivertaisuusvinouma kuuluu tähän toivekuvastoon. Ylipäätään herkkyys erilaisten virheattribuutioiden tekemiselle on ihmislajille tyypillistä. Tämä sitten vaikeuttaa keskustelua sekä yhteisen hyvän löytämistä. Joustamattomissa mielissä se voi myös olla ymmärtämisen ja tiedon lisääntymisen — ja siten hyvinvoinnin — esteenä.

Jatkan keskustelua

Kirjoittanut Esa Hyyryläinen 28.11.2019 10:13:28

Tonya and the Hardings oli kyllä hyvä harhautus. Niillä festivaaleilla käy ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa cooleja. Siksi heille ei siinä kontekstissa ollut mahdollista myöntää, etteivät ole kuuleetkaan kovasta uudesta bändistä. Ei voi olla cool jos ei tiedä tuollaista. Läpi siis menee kuten keisarin uudet vaatteet.-EH-

Pölinää semiosfäärissä

Kirjoittanut Ilkka Luoto 28.11.2019 12:10:42

Tämäpä oli hauska kirjoitus. Lisäkulmaa löytyy vaikkapa semiotiikan maailmasta. Ihmiset täyttävät puheella sen, mistä ei oikeastaan voida puhua. Sanat ja symbolit tunkevat monenalaisiin tyhjiöihin, joista käsin ilahduttavasti nouseekin kokonaan uusia avauksia ja tulkintoja. Jokaisen tutkijan tulisi tutustua ylivertaisuusvinoumaan, joka terveessä määrin viljeltynä edistää 'minäpystyvyyttä' ylläpitävää henkisen hyvinvoinnin normaalia autofiktiota. Samalla se osoittaa, kuinka inhimillisiä olentoja lopulta olemmekaan -- erehtyväisiä merkityksien rakentajia sekä maailman tarinallistajia.

Kommentoin sanottua

Kirjoittanut Esa Hyyryläinen 28.11.2019 12:29:32

Kivasti vedit Albert Bandurankin peliin mukaan. Minunkin olisi pitänyt, koska luin hänen juttujaan jokin aika sitten. Luin niitä englanniksi, joten minulla meni jonkun aikaa ennenkuin pääsin siihen että olivat sitten kääntäneet "self-efficacy"-käsitteen minäpystyvyydeksi. Jostain syystä tuo käsite vähän tökkii noin suomeksi käännettynä. Se asia mitä se edustaa, ei töki. Se käy kyllä järkeen. -EH-

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 26.11.2019 - Verkkotoimitus
Login