Historian kiitos jää nähtäväksi

Julkaistu 09.11.2015.

Uuden vuosituhannen maakuntien Suomi jäi syntymättä. Vanha-alkiolaisuus voitti.

Juha Sipilän hallitus olisi voinut tehdä suurteon. Se olisi voinut yhtenäistää sekavan aluehallintomme ja tuoda sen nykyaikaan. Näin ei valitettavasti tapahtunut.  Samanrajaisuuden ihanne jäi kauaksi. Jatkossa on 18 itsehallintoaluetta, joihin valitaan päättäjät vaaleilla. Lisäksi on 15 sote-aluetta. On syntymässä 12 täyden palvelun päivystysaluetta. Lisäksi on 5 erikoissairaanhoidon aluetta.

Muodostetut itsehallintoalueet ovat osassa maata niin pieniä, ettei niihin voi yhdentää monipuolisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) eikä  aluehallintovirastojen (AVI) toimintoja. Erirajainen ja monimutkaisia yhteistyöasetelmia sisältävä hallintosyhmerö ja tyhjän sutiminen jatkuvat.

Terveyspalveluissa tilannetta mutkistaa kokoomuksen saama valinnanvapausperiaate. On mahdoton arvioida, mitä se tuo tullessaan. Mikä rooli on jatkossa esimerkiksi ylikansallisilla hoiva-alan suuryrityksillä ja miten ne alueellisesti organisoituvat. Mikä on niiden ja julkisen terveydenhuollon suhde ? Kuinka täydellisesti valinnanvapaus lopulta toteutuu ? Mistä tulee kolmen miljardin euron säästö ?

Nykyaika vaatii vahvoja edunvalvonta-asetelmia ja kunnianhimoisia aluekehityshankkeita. Ne edellyttävät laajan toimivallan aluehallintoa. Tämän olisi toteuttanut 12 maakunnan malli. Liian pienillä itsehallintoalueilla oma päätäntävalta jää rajalliseksi. Valtion tiukka ohjaus on erityisesti terveydenhuollossa välttämätöntä.

Olen maakuntien Suomen suuri ystävä.  Siksi olisin suonut, että hallitus olisi tulkinnut uuden vuosituhannen maakuntia hieman monipuolisemmin. Uusi aika olisi edellyttänyt maakuntien Suomesta uusalkiolaisen tulkinnan. Nyt voittivat taaksepäin katsovat tupajäärät.

Osassa maata kunnat ja uudet itsehallintoalueet ovat liian lähellä toisiaan. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan vajaasta seitsemästäkymmenestä tuhannesta asukkaasta vajaat viisikymmentä tuhatta on  kokkolalaisia. Mikä on itsehallintoalue, jota yksi kunta näin täydellisesti dominoi ? Mitä järkeä on kaksissa vaaleissa samaan aikaan, jotka koskevat lähes samoja alueita ?

Esimerkiksi pohjalaismaakuntien alueella tarvitaan kunnianhimoisia hankkeita. Tarvitaan kehityskäytäviä rautateiden ja valtatie kahdeksan varsille. Tarvitaan laaja-alaista elinkeinopolitiikkaa. Monipuolinen maaseutu edellyttää vahvoja kehittämishankkeita. Kaupunkipolitiikan on perustuttava kilpailun sijasta täydentävyyteen. Maatalous vaatii timanttista edunvalvontaa. Korkeakoulupolitiikka ei saa olla nurkkakuntaisia näpertelyä.

Laaja-alaisuus ei ole päätetyssä asetelmassa mahdotonta, mutta pelkään raja-aitojen nyt korottuneen. Omat vaalit, oma illuusio yksin menestymisestä luultavasti lisääntyy pienissä maakunnissa.  Kilpailu maakuntien välillä kiristyy. Oman valtakunnanosan kokonaisedun näkemisen sijasta käperrytään nurkkakuntaisuuteen ja voimia syövään kilpailuun naapurimaakuntien kanssa. Tästä hyötyvät Etelä-Suomen keskittäjät ja metropolivaltiopolitiikan ajajat. Vanha-alkiolainen maakuntien Suomi häviää.

Onneksi aluejaot eivät ratkaise kaikkea. Tästä on esimerkkinä Vaasan seudun maailmanluokan energiakeskittymä. Se on menestynyt, vaikka 1990-luvun alussa tehty epäonnistunut maakuntajako on vaikuttanut jo yli 20 vuotta.  Nyt se sementoidaan. Ajat ovat ankarat. Vähitellen menneen vuosituhannen maakunnat voivat osoittautua ongelmallisiksi kehityksen jarruiksi ja epätoivoisen viivytystaistelun häviäjksi.

Hannu Katajamäki

Takaisin

Päivitetty 10.11.2015 - Verkkotoimitus
Login