Vaihtoehtoinen totuus

Julkaistu 03.05.2017.

725 Fifth Avenue, New York

Se on kuin keisarin uudet vaatteet.

Andersenin sadussa lapsi lausuu julki sen, minkä aikuisetkin näkevät, mutta mitä he ovat siihen mennessä kieltäytyneet uskomasta: "Eihän keisarin yllä ole lainkaan vaatteita."

George Orwellin Vuonna 1984 -kirjassa itsepetosta ja uskomusten ristiriitaa sanotaan kaksoisajatteluksi. On itsepetosta havaita yhtä, mutta uskoa toista. On ristiriitaista uskoa, että jokin pitää ja ei pidä paikkansa.

Amerikasta kuuluu, että Trumpin valtaannousun jälkeen kiinnostus Orwellin dystopiaa eli painajaismaista yhteiskuntakuvitelmaa kohtaan on kasvanut voimakkaasti. Syykin on selvä: kirjan päähenkilö Winston Smith on virkamies Totuusministeriössä, joka väärentää historiaa valtaapitävien mieleiseksi.

Saatat värähtää pelosta tai inhosta, kun kuulet "vaihtoehtoisesta totuudesta" ja "totuuden jälkeisestä ajasta". Pelkäät, että keskinäinen luottamuksemme murenee ja valehtelusta tulee maan tapa. Inhoat sitä, että valehtelijat saavat ansiotonta etua ja yhteiskunta rämettyy moraalisesti.

Joku saattaa myös pelätä, että "vaihtoehtoisen totuuden" taustalla lymyää relativismin peto. Tuo peto hokee: "Kaikki on suhteellista, kaikki on suhteellista." Tällainen relativismi on kuitenkin paperitiikeri ja kumoaa itsensä.

Platonin Theaitetos-dialogissa esitetään kuuluisa tiedon määritelmä: "Tieto on samaa kuin oikea käsitys yhdessä selityksen kanssa" (201c–d). Määritelmä tunnetaan paremmin muodossa "tieto on perusteltu tosi uskomus".

Klassisesta tiedon määritelmästä ei sinänsä seuraa, että "vaihtoehtoinen totuus" olisi käsitteellinen mahdottomuus. Sen sijaan se seuraa seuraavista lisäoletuksista:

  1. Jokaisesta asiasta on pohjimmaltaan vain yksi totuus.
  2. Totuuden vastakohta ei ole toinen totuus vaan epätotuus.

"Vaihtoehtoinen totuus" voidaan kuitenkin ymmärtää myös toisin. Jos jokin väite ja sen vastakohta ovat molemmat oikeutettuja eli molempien tueksi on yhtä vahvaa näyttöä, niitä voidaan sanoa "vaihtoehtoisiksi totuuksiksi". Tämä on kuitenkin ehdollinen arvostelma, sillä jos jommankumman väitteen tueksi saadaan vakuuttavaa lisänäyttöä, todennäköisyyden vaakakuppi kääntyy kyseisen väitteen puolelle.

Konkreettinen esimerkki on säätiedotus, joka ennustaa sadetta 50 prosentin todennäköisyydellä. On siis yhtä todennäköistä, ettei sada. Sataa ja ei sada ovat "vaihtoehtoisia totuuksia". Tulevaisuus näyttää, kumpi ennustus on luotettavampi.

Amerikan nykyinen presidentti pitää ilmastonmuutosta kiinalaisten huijauksena ja omaa käsitystään "vaihtoehtoisena totuutena". Hän antaa ymmärtää, että ilmastonmuutoksen tutkijat ovat väärässä. Tieteellisen tiedon valossa ilmastonmuutoksen kieltäminen on kuitenkin yhtä kaukana totuudesta kuin itä on lännestä.

Tähän mennessä esittämäni perusteella vaihtoehtoisen totuuden käsite on vähintäänkin epäilyttävä. Jos "vaihtoehtoisen totuuden tunkiota" käännellään kuitenkin oikein olan takaa, löytyykö sieltä jotain arvokasta? Seuraavaa käy ilmi.

Kertomus norsua tutkivista sokeista havainnollistaa, miten tiedonhankinta on näkökulmasidonnaista. Kertomus opettaa, että näkökulman rajallisuus johtaa helposti väärinkäsityksiin, mittakaavavirheisiin ja liiallisiin yksinkertaistuksiin.

Näkökulmamme on aina rajallinen ja sama asia voi näyttäytyä erilaisena riippuen siitä, mihin seikkaan tarkastelussa keskitytään ja mitkä ovat tarkastelun välineet. Erilaiset, mutta yhteensopivat käsitykset voivat siksi olla toisiaan täydentäviä osatotuuksia enemmin kuin "vaihtoehtoisia totuuksia".

Toisessa mielessä "vaihtoehtoisista totuuksista" on kyse siinä, mitä sanotaan "valkoiseksi valheeksi". Paljon käytetty esimerkki "valkoisesta valheesta" liittyy kysymykseen, pitäisikö kuolemansairaalle kertoa totuus. Riippuen henkilöstä ja tilanteesta meillä voi olla voimakas halu ja tarve kertoa "vaihtoehtoinen totuus" - esimerkiksi, että "aina on toivoa" tai että "ihmeitä voi tapahtua".

Kovin pitkää miinusta ei voi antaa tällaisista rohkaisuksi tai lohdutukseksi tarkoitetuista tai oman pelon ja avuttomuuden takia esitetyistä "valkoisista valheista". Ne ovat inhimillisiä. Ei ole kuitenkaan hyväksyttävää, että suurvallan presidentti viljelee "vaihtoehtoisia totuuksia" ja asettuu tiedeyhteisöä vastaan. Sellaiset "vaihtoehtoiset totuudet" ansaitsevat tulla tyrmätyksi.

Matematiikassa ja epätarkemmissakin tieteissä voidaan tulla oikeaan tulokseen useampaa eri tietä. Näissä teissä ei kuitenkaan ole kyse "vaihtoehtoisista totuuksista", vaan eri tavoista saada samoja tuloksia.

Yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä voidaan tutkia ilmiöitä, jotka eräässä mielessä luodaan enemmin kuin löydetään. Tällaisia ilmiöitä voidaan käsitteellistää eri tavoin. Esimerkiksi sosialismin käsitteillä rakennetaan erilaista yhteiskuntakäsitystä kuin uusliberalismin käsitteillä. Erilaisissa yhteiskuntakäsityksissäkään ei ole kuitenkaan kyse "vaihtoehtoisista totuuksista", vaan erilaista arvoista ja poliittisista tavoitteista.

Olen yrittänyt tarkastella suopean kriittisesti vaihtoehtoisen totuuden käsitettä. Lopputulos on, että käteen jää vain känsä.

Kommentit:

Syö ja säästä...

Kirjoittanut Ilkka Luoto 04.05.2017 14:53:03

Ei hyvää ilman kontrastistista pahaa tai kaupunkeja ilman maaseutua. Tämänkaltaiset dikotomiat eli kahtiajaot paaluttavat käsitteellisen mustavalkoiset reunat, mutta mitä jääkään väliin harmaalle vyöhykkeelle? Entäpä kuinka asiat ja ilmiöt sekoittuvat keskenään tai ovat yhtä aikaa jotakin toisillensa täysin vastakkaista? Voisiko kuitenkin olla siten, että vaihtoehtoisten totuuksien tapauksessa kakkua voi kun voikin syödä ja säästää samaan aikaan.

Sumeaa logiikka

Kirjoittanut Tommi Lehtonen 04.05.2017 17:30:35

Hei Ilkka! Kaksiarvoisen logiikan mukaan lauseella voi olla vain jompikumpi totuusarvo: tosi tai epätosi. Se, mitä ehdotat, edustaa kai jonkinlaista "sumeaa logiikkaa", jossa totuusarvo on jotain nollan ("varmasti epätosi") ja yhden ("varmasti tosi") väliltä. Analogiana voisi toimia esimerkiksi tilanne, jossa ei sada eikä ole satamatta vaan on jotain siltä väliltä, siis tihkuu. Voi tosiaan olla, että "vaihtoehtoiset totuudet" sopivat paremmin sumeaan logiikkaan kuin kaksiarvoiseen logiikkaan.

vaihtoehtojen väliltä

Kirjoittanut Panu Kalmi 05.05.2017 13:20:24

Hei Tommi! Tämä on kiinnostava, joskin jossain määrin hankala aihe. "Vaihtoehtoisten totuuksien" käsite tuli kai jossain mielessä lanseerattua Trumpin hallinnon toimesta, liittyen selkeään valehteluun virka-astujaisten yleisömäärästä. Tässä tilanteessa oli "vaihtoehtoinen totuus" suhteellisen helppoa osoittaa vääräksi. Kiinnostavissa ja käytännön kannan relevanteissa tapauksissa ero ei ole kovin selvä. Yhteiskuntatieteissä väitteisiin, varsinkin jotain poliittista relevanttia omaaville, melkein väistämättä liittyy jokin arvosidonnaisuus, ja usein myös merkittävää epävarmuutta siitä, miten aiheeseen liittyvää empiiristä evidenssiä pitäisi tulkita. Oma suosikkiesimerkkini aiheesta on julkisen sektorin velka: täysin järkeviä ja vakuuttavia argumentteja pystytään esittämään sekä sen puolesta, että julkista velkaa pitäisi lisätä, että sitä pitäisi vähentää. Oma asiansa on, kenen kannalta asiaa tarkastellaan - velkojien vai velallisten, köyhien vai rikkaiden, nuorten vai vanhojen (vai tulevien sukupolvien). Mutta jos tarkastelisimme asiaa jonkun hypoteettisen keskimäärisen kuluttujan kannalta, asia ei silti olisi mitenkään selvä. Lisäksi asia riippuu varmasti lähtötilanteesta - mikä on odotettavissa oleva taloudellinen kasvu, tai velkaantumisen lähtötilanne ym. Jos asiasta on olemassa jokin "tosi uskomus", niin sitten asialle on olemassa myös "vaihtoehtoinen totuus" (ts. väärä uskomus). Mutta en usko, että meillä on juuri keinoa osoittaa vedenpitävästi tieteelliseen argumentaation perustuen, pitäisikö Suomen tällä hetkellä lisätä vai vähentää julkisen sektorin velkaantumista. Mielipiteitä, enemmän tai vähemmän hyvin perusteltuja, asian puolesta voidaan toki esittää, ja pitääkin esittää. Varsinainen pointtini on kuitenkin se, että vaikka jotenkin käsitteellisesti voimme erottaa tällaisen relativismin ja "vaihtoehtoisen totuuden" silkkana valeena, niin käytännössä erottelua on hankalampaa tehdä. Pitäisi melkein pystyä sanomaan, missä tarkoituksessa ihminen on jostain asiasta jotain mieltä -- onko se looginen seuraus hänen analyysistaan ja arvoistaan, vai onko kyseessä jonkinlainen opportunistinen oman hyödyn tavoittelu. Olen jokseenkin pessimistinen sen suhteen, että ulkopuoliset pystyvät useinkaan tätä erottelua tekemään.

minun näköiseni totuus

Kirjoittanut Pirkko Vartiainen 05.05.2017 13:39:56

Pitkään ihmistieteiden parissa viihtyneenä näen totuuden hyvin monisäikeiseksi asiaksi. Otetaan esimerkiksi palvelujen laatu. Se on hyvin subjektiivinen käsite, mutta silti meidän täytyisi pystyä määrittelemään laadulle tietty taso. Kenen tai minkä kokemuksen, kriteeristön tai näkökulman mukaan se tehdään, on kysymys, joka aina esitetään. Minä näen, että yksilön kokemusperäinen "totuus" on aina myös totuus, vaikka kontekstiinsa vahvasti sidottu. Vaihtoehtoisen totudeen miellän enemmän tilanteeksi, jossa pyritään tietoisesti yksipuoliseen totuuteen, joilloin tavoitteena on vaikkapa oman ideologian tai vallan vahvistaminen. Monesti tällä totuudella ei ole edes subjektin kontekstiin liittyvää totuusarvoa. Se on peliä, usein aika vaarallista.

Osatotuus

Kirjoittanut Tommi Lehtonen 05.05.2017 14:26:51

Kiitos paljon kommenteista, Pirkko ja Panu! Ainakin osa noista näkökulmaltaan ja lähtökohdiltaan erilaisista käsityksistä (niin kuin Pirkko sanoo: minun näköisistäni totuuksista) näyttäisi kuuluvan siihen joukkoon, jota blogissani kutsun osatotuuksiksi. Esimerkiksi yksilöiden erilaisia henkilökohtaisia kokemuksia samasta asiasta voidaan pitää osatotuuksina. Tuo velkakysymys on mutkikkaampi. Ensinnäkin voisi sanoa, että kyse on päätöksenteosta epävarmuuden tilassa. Emme tunne kaikkia lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä tai ainakaan meillä ei ole varmuutta siitä, millaisia arvoja erilaiset muuttujat saavat tulevaisuudessa. Joku voisi sanoa, että tällaisessa tilanteessa meillä voi olla vaihtoehtoisia ennusteita. Entistä mutkikkaammaksi asian tekee kuitenkin se, että että ihmiset voivat tulla tietoisiksi toimintaansa koskevista ennusteista ja tämän tietoisuuden vaikutuksesta päättää toimia ennusteiden vastaisesti. Voisi sanoa, että tällaisessa tapauksessa "totuutta" luodaan, ei löydetä.

Edelleen teemasta

Kirjoittanut Esa Hyyryläinen 06.05.2017 11:50:30

Se "vaihtoehtoinen totuus" oli uusi termi poliittisiin tarkoituksiin tekaistulle valheelle, joten siitä en välittäisi puhua. Tuo muu, mistä keskustelua on käyty, on sitten todella kiinnostavaa. Yhteiskuntatieteet eivät ole kovin hyviä tuottamaan totuutta jos ajattelemme että totuus on mutkattomasti löydettävissä oleva yksi asia. Me tuotamme näkemyksiä, joissa on pohjana jotain lähtökohtaisia oletuksia. Jos oletukset ovat samat, ei ole isoa estettä päätyä samaan lopputulemaan. Nehän eivät ole, joten on ihan loogista se, että samoistakin faktoista toiselle valtion velka on ongelma siinä kun toiselle ei ole. Kumpikin on oikeassa, mutta vain kun ne oletukset otetaan arvioidessa huomioon. Yhtä totuutta siitä velasta ei ole. Kumpikaan ei valehtele, joten kummankaan näkemys ei ole "vaihtoehtoinen totuus". -EH-

Erilaisia totuusteorioita

Kirjoittanut Tommi Lehtonen 06.05.2017 15:32:44

Heips! Tuo, mitä Esa ehdottaa, synkkaa hyvin sen kanssa, mitä sanotaan totuuden koherenssiteoriaksi. Sen mukaan jos totuudesta on ylipäänsä tarpeen puhua, se tarkoittaa väitteen koherenssia eli yhteensopivuutta muiden (totena pidettyjen tai järkeviksi oletettujen) väitteiden kanssa. Hyvin erilaisetkin kokonaiskäsitykset velkaantumisesta voivat olla sisäisesti koherentteja. (Huom. myös esimerkiksi satu keisarin vaatteista on koherentti, vaikka täysin fiktiivinen.) Tieteelliseltä tutkimukselta kaivataan kuitenkin yleensä muutakin kuin johdonmukaisuutta ja yhteensopivuutta. Tällöin totuuden kriteereinä tulevat kuvaan mukaan empiirinen näyttö sekä käytännöllinen toimivuus ja sovellettavuus. Voidaan sanoa, että vaihtoehtoisesta totuudesta puhuminen sopii totuuden koherenssiteorian yhteyteen paremmin kuin totuuden korrespondenssiteorian yhteyteen. Jälkimmäisen mukaan totuudessa on kyse siitä, että väite (näkemys, teoria) vastaa todellisuutta. Korrespondenssinäkemyksen kannattajien pitäisi siis keskittyä arvioimaan noita Esan mainitsemia lähtökohtaoletuksia - erityisesti sitä, onko niiden tueksi empiiristä näyttöä. Panun esimerkkiin palatakseni voi olla, että meillä on vakuuttavaa näyttöä sekä sen puolesta, että julkista velkaa pitäisi lisätä, että sen puolesta, että velkaa pitäisi vähentää. Jatkokysymys on: mistä tämä johtuu? Onko velkaantumisen kokonaisyhteydessä sellaisia tekijöitä, jotka erityisesti pitäisi ottaa huomioon ennen kuin suositellaan velan lisäämistä tai vähentämistä?

Kommentoi:

Tämä on Captcha-kuva (http://en.wikipedia.org/wiki/Captcha). Sen näyttämiseen tarvitaan graafinen selain.
Tämä on Captcha. Sinun täytyy syöttää kuvassa näkyvät merkit ottaen isot ja pienet kirjaimet huomioon.
*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 03.05.2017 - Verkkotoimitus
Login